Lue toimintaohjeet!
Yli puolet Uudenmaan kuntien henkilöstöstä kokee, että työtehtäviä on liikaa henkilöstön määrään nähden, selviää Ammattiliitto Jytyn jäsenkyselystä.
Monissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa on toteutettu tai suunnitteilla erilaisia säästötoimia. Ammattiliitto Jytyn jäsenkyselyn mukaan noin puolet vastaajista kokee, että työtehtäviä on liikaa henkilöstön määrään nähden.
Muun Suomen tavoin myös Satakunnan kunnissa on käynnissä tai suunnitteilla säästötoimia, jotka näkyvät henkilöstön lisääntyneinä työtehtävinä ja vastuina. Asia käy ilmi Ammattiliitto Jytyn kuntien työntekijöille kohdentamasta jäsenkyselystä.
Muun Suomen tavoin myös Pohjanmaan kunnissa on käynnissä tai suunnitteilla säästötoimia, jotka näkyvät henkilöstön lisääntyneinä työtehtävinä ja vastuina. Asia käy ilmi Ammattiliitto Jytyn kuntien työntekijöille kohdentamasta jäsenkyselystä.
Kuntien säästötoimet ovat lisänneet henkilöstön työtehtäviä ja vastuita, käy ilmi Ammattiliitto Jytyn jäsenkyselystä. Imatran kaupungilla tiukat henkilöstöresurssit kuormittavat henkilöstöä, kun esimerkiksi eläköityvien tilalle ei aina oteta uusia työntekijöitä.
Monessa Pohjois-Karjalan kunnassa on suunnitteilla erityisesti hyvinvointialueuudistukseen liittyviä säästötoimia, käy ilmi Ammattiliitto Jytyn tekemästä laajasta jäsenkyselystä kuntien työntekijöille.
Kanta-Hämeessä kuntien säästötoimia on ilmennyt vähemmän kuin keskimäärin muualla Suomessa. Kanta-Hämeessä säästötoimet näkyvät kuitenkin erityisesti henkilöstön lisääntyneenä työmääränä, uusina työtehtävinä ja vastuina. Tulokset käyvät ilmi Ammattiliitto Jytyn laajasta jäsenkyselystä kuntien työntekijöille.
Kuntien säästötoimenpiteet ovat lisänneet henkilöstön työtehtäviä ja vastuita. Suurin osa kuntatyöntekijöistä kokee työtilanteensa kuormittavana ja resurssit liian pieninä. Tulokset käyvät ilmi Ammattiliitto Jytyn jäsenilleen teettämästä kyselystä.
Ammattiliitto Jytyn liittovaltuusto on huolissaan, että lähivuosina toteutettavat kuntien valtionosuuksien lisäleikkaukset rapauttavat kuntarakenteet.
Jyväskylän kaupunginhallitus päätti maanantaina aloittaa kaupungin henkilöstöä koskevan yhteistoimintamenettelyn. Ammattiliitto Jytyn mielestä tavoitellut säästötoimenpiteet uhkaavat kuntapalveluiden laatua.
KT ja kunta- ja hyvinvointialan pääsopijajärjestöt käynnistävät Lahden työmarkkinaseminaarissa Tärkein sijoitus -yhteiskampanjan julkisen työn merkityksen puolesta.
Kuntien ja hyvinvointialueiden palkankorotukset vuosille 2023 ja 2024 hyväksyttiin 7. maaliskuuta. Neuvotteluja käytiin, koska viime vuoden kesäkuussa 2022 sovittiin, että kuntien ja hyvinvointialueiden palkankorotukset ovat kustannusvaikutukseltaan vähintään ns. vientialojen sopimusten suuruiset.
Ammattiliitto Jyty on selvittänyt jäsentensä työntekijäkokemusta kunnissa ja hyvinvointialueilla. Aluekohtaisen vertailun perusteella Pohjois-Savon hyvinvointialuehenkilöstö on keskimääräistä tyytymättömämpi sote-uudistuksen tiedonkulkuun, työn organisointiin ja ICT-järjestelmiin.
Ammattiliitto Jyty on kartoittanut jäsentensä työntekijäkokemusta. Tulokset kertovat, että kunta- ja hyvinvointialuetyöntekijöitä kuormittavat kasvava työmäärä ja henkilöstövaje, jota eläköityminen pahentaa.
Ammattiliitto Jyty on selvittänyt jäsentensä työntekijäkokemusta kunnissa ja hyvinvointialueilla. Tuloksista ilmenee, että Siun sotessa työskentelevät ovat keskimäärin selvästi muuta maata tyytyväisempiä hyvinvointialueuudistuksen tiedonkulkuun, työn organisointiin ja tietojärjestelmien toimivuuteen.
Ammattiliitto Jyty on kartoittanut jäsentensä työntekijäkokemusta. Tutkimuksen perusteella kuntien ja hyvinvointialueiden työntekijöitä kuormittavat erityisesti kasvava työmäärä ja henkilöstövaje.