Suomi on toimeenpanemassa EU:n palkka-avoimuusdirektiiviä tavalla, joka ei täytä edes direktiivin vähimmäisvaatimuksia, kirjoittaa Jytyn edunvalvontajohtaja Jukka Maarianvaara.
Palkka-avoimuutta koskeva lakiesitys etenee huomenna tiistaina 15.9.2026 eduskunnan lähetekeskusteluun. On surullista seurata, miten Suomi on toimeenpanemassa EU:n palkka-avoimuusdirektiiviä tavalla, joka ei täytä edes direktiivin vähimmäisvaatimuksia.
Julkisuudessa on nostettu esiin palkka-avoimuuden toimeenpanon myöhästymistä, mutta se ei niinkään ole suurin murhe vaan se, mitä direktiivistä jäi matkan varrella pois ja mitä se tarkoittaa palkkasyrjinnän tunnistamisen ja palkkatasa-arvon kannalta.
Hallituksen esityksessä on useita olennaisia ongelmia. Esimerkiksi
1) samanarvoisen työn käsitettä ei ole määritelty direktiivin edellyttämällä tavalla,2) sukupuolineutraaleja tehtävänimikkeitä koskeva vaatimus puuttuu,3) lain valvontaan sekä seuraamuksiin jää merkittäviä aukkoja ja4) kaiken kaikkiaan lakiesitys ei edistä palkka-avoimuutta edes EU-direktiivin minisäännösten mukaisesti.
Sukupuolten tasa-arvo voi myös taantua, jos sen eteen ei tehdä jatkuvasti töitä.
Avaan myöhemmin tekstissäni tätä direktiivikokonaisuutta, mutta ensin lyhyt suomalaisen tasa-arvon historiakatsaus:
Suomessa ollaan juhlapuheissa yhtä mieltä siitä, että sukupuolten tasa-arvo on meille keskeinen arvo. Muistamme paukutella henkseleitä siitä, että naiset saivat Suomessa äänioikeuden ensimmäisenä maana Euroopassa ja kolmantena maailmassa vuonna 1906. Hieno saavutus, mutta 120 vuoden takaiset edistysaskeleet eivät tee yhteiskunnastamme parempaa paikkaa enää tänään. Sukupuolten tasa-arvo voi myös taantua, jos sen eteen ei tehdä jatkuvasti töitä. Tämä on nähty viime vuosina molemmilla puolilla Atlantin valtamerta.
Raskaus- ja perhevapaasyrjintä on suomalaisen työelämän kesto-ongelma.
Laiskuus tasa-arvon edistämisessä näkyy tilastoissa. Euroopan tasa-arvoinstituutin EIGEn tasa-arvoindeksissä Suomi putosi EU-maiden joukossa sijalta 4 (2022) sijalle 8 (2025). Suomi on tasa-arvon toteutumisessa indeksiluvultaan jo lähellä EU:n keskiarvoa. Ongelmia riittää: naisten ja miesten keskimääräinen palkkaero työmarkkinoilla on jämähtänyt noin 15 prosenttiin. Raskaus- ja perhevapaasyrjintä on suomalaisen työelämän kesto-ongelma, jota määräaikaisten työsuhteiden vapauttaminen luultavasti pahentaa.
Nykyisen hallituksen aikana tahtotila sukupuolten tasa-arvon edistämisessä on ollut surullista seurattavaa. Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmassa (Vahva ja välittävä Suomi, 2023) on joitakin tasa-arvokirjauksia, mutta kunnianhimo loistaa niistä poissaolollaan. Tämä näkyy tuloksissa. Kolmikantaista valtion ja työmarkkinajärjestöjen sopimaa samapalkkaisuusohjelmaa jatkettiin, ja sitä koskevat neuvottelut kestivät vuoden. Ohjelman kunnianhimoton tavoite – palkkaeron kaventuminen 0,9 %-yksiköllä kolmessa vuodessa – jäänee sekin toteutumatta. Palkkatasa-arvoa edistävästä palkka-avoimuudesta linjattiin hallitusohjelmassa näin: hallitus edistää palkka-avoimuutta EU-direktiivin minimisäännösten mukaisesti. Kuvaava tavoite.
Suomen olisi pitänyt saattaa EU:n palkka-avoimuusdirektiivin sisältö voimaan viimeistään 7.6.2026, mutta hallitus antoi lakiesityksen eduskunnalle vasta kuukausi takarajan jälkeen. Lisäksi kävi niin, että palkka-avoimuutta ei olla edistämässä edes minimitasoisesti.
Palkka-avoimuus ei ole tavoite itsessään, vaan keino sukupuolten palkkatasa-arvon edistämiseksi, kuten myös tasa-arvovaltuutettu on todennut. Palkka-avoimuuden lisäämisen tarkoituksena on helpottaa sukupuolten perusteettomien palkkaeron havaitsemista työpaikoilla ja niihin puuttumista. Lisäksi direktiivissä on säädetty mm. samanarvoisen työn kriteereistä, sukupuolineutraalien nimikkeiden käyttöönotosta ja syrjinnän uhrien oikeussuojan parantamisesta. Näillä konsteilla EU pyrkii parantamaan sukupuolten palkkatasa-arvoa.
Hallitus teki kuten työnantajajärjestöt halusivat.
Lakiesityksen valmistelussa näkyi, että palkka-avoimuus on työnantajapuolelle punainen vaate, kuten se on ollut jo useiden hallituskausien ajan. Sipilän hallituksen aikana (2015–2019) tehtiin selvityksiä palkka-avoimuudesta, mutta asiaa ei ehditty edistää ennen hallituksen eronpyyntöä. Marinin hallituksen (2019–2023 ) aikana valmisteltiin palkka-avoimuutta lisääviä lakimuutoksiakin, mutta ne kaatuivat työnantajajärjestöjen ja joidenkin hallituspuolueiden vastustukseen. Ja tällä hallituskaudella kävi kuten muissakin Orpon hallituksen työelämää koskevissa lakiuudistuksissa: hallitus teki kuten työnantajajärjestöt halusivat. Lopputuloksena on vesitetty palkka-avoimuus.
Prosessin lopputuloksena lakiesityksessä ei mainita lainkaan sukupuolineutraaleja nimikkeitä, eikä samanarvoista työtä – eli aivan olennaista palkkatasa-arvon käsitettä – ole määritelty direktiivin edellyttämällä tavalla. Työnantajille voisi tulla sanktioita palkka-arviointien tekemättä jättämisestä, muttei niiden puutteellisesta sisällöstä. Lakia valvovan tasa-arvovaltuutetun huolia ristiriitaisista toimivaltuuksista ja valvontaviranomaisen riittämättömistä resursseista ei ole kuunneltu sen enempää.
Eduskunta on juuri aloittamassa lakiesityksen käsittelyn, joten sillä on vielä mahdollisuus parantaa lain sisältöä niin, että se täyttäisi edes direktiivin minimisisällön. En kuitenkaan pidättäisi hengitystäni. Sukupuolten tasa-arvon edistäminen ei ole päättäjien prioriteettilistalla kovin korkealla, jos löytyy sieltä ollenkaan.
Edunvalvontajohtaja
puh. 040 968 0538 jukka.maarianvaara@jytyliitto.fi