Työelämän viimeaikaiset muutokset vievät tasa-arvoamme suuntaan, joka on Suomelle häpeäksi. Palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpano on tästä hyvä esimerkki. Me suomalaiset näemme mielellämme…
Marssimme kaikkien naisten, tyttöjen ja vähemmistöjen ihmisoikeuksien ja tasa-arvon puolesta.
Elinvoimainen julkinen sektori, korkea työllisyys ja osaaminen sekä työelämän tasa-arvo luovat perustan toimivalle yhteiskunnalle, korostaa Ammattiliitto Jyty eduskuntavaalitavoitteissaan.
Pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien ja palkansaajien palkkakehitys kulkee eri tahtiin. STTK:n tuore laskelma kertoo, että palkansaajalta kuluu keskimäärin 42 työpäivää ansaitakseen saman verran kuin toimitusjohtaja ansaitsee yhdessä päivässä.
Varatuomari Else-Mai Kirvesniemi on valittu STTK:n uudeksi puheenjohtajaksi. Valinnan teki STTK:n tänään kokoontunut uusi edustajisto Helsingissä. Kirvesniemellä ei ollut vastaehdokkaita….
Naisten palkkapäivää vietetään tänä vuonna sunnuntaina 2. marraskuuta. Se tarkoittaa, että naiset tekevät töitä lähes kaksi kuukautta ilman palkkaa, jos…
Palkkatasa-arvo on yksi vanhimpia suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen tavoitteita. Ensimmäinen valtakunnallinen työehtosopimus sisälsi nimittäin jo palkkatasa-arvon ideaalin.
Eduskunta hyväksyi tiistaina vientimallilain. Ammattiliitto Jyty on päätökseen erittäin pettynyt. Vientimalli vaikeuttaa Jytyn näkemyksen mukaan huomattavasti palkkatasa-arvon saavuttamista.
Hallituksen esitys ns. vientimallista on tänään ja huomenna 3.–4. joulukuuta eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. Työntekijäjärjestöt, erityisesti naisvaltaisten alojen liitot, vastustavat mallia kiivaasti. Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima perustelee, mihin liittojen kriittinen näkemys perustuu.
Naisten palkkapäivää vietetään tänään tiistaina 5. marraskuuta. Tänään naisten ansiot ovat miesten ansioista 84,7 prosenttia. Sukupuolten välinen palkkaero on kuroutunut viime vuodesta yhdellä päivällä.
Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima on erittäin pettynyt hallituksen päätökseen viedä esitys vientimallilaista eduskunnan käsittelyyn. Vientimalli vaikeuttaa huomattavasti palkkatasa-arvon edistämistä työehtosopimusten avulla.
Jytyn mielestä valtakunnansovittelijan ja sovittelulautakunnan mahdollisuuksia sovintoehdotuksen antamiseen ei pidä rajoittaa lainsäädännöllä. Palkkatasa-arvoa ja samapalkkaisuutta edistävien työehtosopimusratkaisujen tekemisen pitäisi olla mahdollista myös jatkossa.
Mitäpä tekee Jytyn työmarkkinatutkija juhannusaattoyönä? No tietenkin matkustaa Romaniassa taksilla kohti lentokenttää yhdessä liittokollegoiden kanssa ja sulattelee hiljaa mielessään edellispäivien…
Hallituksen on saatettava voimaan EU:n palkka-avoimuusdirektiivi viimeistään vuoden 2026 aikana. Ammattiliitto Jyty ehdottaa ottamaan mallia Ruotsista, jossa asetettiin selvityshenkilö valmistelemaan direktiivin toimeenpanoa jo syksyllä 2023.
Jyty on lähestynyt pääministeri Petteri Orpoa, jotta tulehtunut työmarkkinatilanne saataisiin ratkaistua. Viestinsä tueksi Jyty on saanut jäseniltään satoja kortteja pääministerille välitettäväksi.
Suomen tasa-arvotilanteen kipukohdat ovat säilyneet pitkään ennallaan. Sitkeimmät ongelmat liittyvät pääosin työelämän tasa-arvoon.