Hyvinvointialueille ja kunnille on varmistettava pitkäjänteinen ja ennakoitava rahoitus, jolla varmistetaan laadukkaat julkiset palvelut ja vastataan kansalaisten palvelutarpeisiin.

• Julkisen talouden sopeutustoimet on tehtävä hyvinvointivaltio säilyttäen. Säästötoimien vaikutukset ja riskit on arvioitava ennen päätöksiä.
• Talouskasvua on tuettava pitkän aikavälin kasvuohjelmalla, johon on sisällytettävä kannustavia ja uusia keinoja työllisyyden parantamiseksi. Työmarkkinajärjestöt on otettava mukaan ohjelman valmisteluun ja toteuttamiseen.
• Kunta- ja hyvinvointialueiden rahoitusmallia on kehitettävä siten, että se vastaa väestön ikääntymisen ja palvelutarpeiden kasvun aiheuttamiin kustannuksiin sekä turvallisuus- ja varautumishaasteisiin.
• Rahoituksessa on huomioitava henkilöstövaltaisten palvelujen erityispiirteet. Rahoitusmallia on kehitettävä tukemaan henkilöstön saatavuutta, osaamisen kehittämistä, työhyvinvointia sekä kestäviä työuria.

Suomen ja Euroopan turvallisuusympäristö on muuttunut pitkäaikaisesti. Venäjän hyökkäyssota, hybridivaikuttaminen ja kansainvälisen epävarmuuden kasvu edellyttävät Suomelta vahvempaa varautumista ja yhteiskunnan kriisinkestävyyttä.

Jytylle turvallisuus tarkoittaa sitä, että ihmisten arki toimii kaikissa tilanteissa. Apua on saatava hädässä, välttämättömien palvelujen on toimittava ja ihmisten on voitava luottaa turvallisuusviranomaisiin, yhteiskuntaan ja toisiinsa niin normaalioloissa kuin kriisin iskiessä. Siksi julkisten palvelujen riittävä rahoitus ja osaava, hyvinvoiva henkilöstö ovat keskeinen osa Suomen kokonaisturvallisuutta. Turvallinen Suomi tehdään joka päivä ihmisten työllä.

Pelastustoimen kriisinkestävyyttä vahvistettava rahoituksella ja lainsäädännöllä

Pelastustoimen on pystyttävä varautumaan ennakolta nykyistä tehokkaammin häiriötilanteisiin ja turvallisuuskriiseihin, jopa puolustustilanteeseen. Kokonaisturvallisuutta on vahvistettava valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikallisesti yhteistyössä viranomaisten, yritysten ja kansalaisten kanssa.

• Pelastuslakia on uudistettava siten, että varautumisvelvoitteissa huomioidaan kattavasti hybridivaikuttaminen, kyberhäiriöt, sotilaallisen voimankäytön mahdollisuus ja muut yhteiskunnan turvallisuutta ja toimintakykyä heikentävät uhat.
• Pelastustoimen, hätäkeskusten ja ensihoidon toimintakyky on turvattava riittävällä, riskeihin ja muuttunutta turvallisuustilannetta vastaavalla rahoituksella, joka kattaa varautumisen tarpeet, riittävän operatiivisen henkilöstön määrän ja kriisinkestävät pelastuspalvelut.
• Väestönsuojien päivittämiseen sekä operatiivisen henkilöstön sotilaallisen konfliktin vaatimukset täyttäviin henkilökohtaisten koulutukseen ja suojavarusteiden hankintaan on osoitettava riittävä rahoitus.

Riittävä henkilöstömäärä ja koulutuspaikat varmistettava

• Pelastuksen ja ensihoidon päivittäistoimintaa ja kriisivalmiutta vahvistetaan vakiinnuttamalla nykyinen koulutuspaikkojen määrä. Tähän tarpeeseen on osoitettava riittävä valtion rahoitus. Pelastustoimen tehtäviä ei voi hoitaa minimivahvuuksilla ja jatkuvilla henkilöstön työvuorosiirroilla.
• Operatiivisen henkilöstön koulutuksesta, työturvallisuudesta ja työkyvystä on huolehdittava sekä normaali- että poikkeusoloissa.
• Ensihoidon riittävät henkilöstöresurssit ja toimintavalmius on varmistettava koko maassa normaali- ja poikkeusoloissa.
• Hätäkeskuspäivystäjien riittävät henkilöstöresurssit on turvattava. Henkilöstön vaihtuvuudesta ja eläköitymisestä johtuva henkilöstövaje on huomioitava koulutusmäärissä.
• Pelastuslain päivittämistä on jatkettava: Pelastustoimen erivapaudesta on luovuttava, pelastustoiminnan johtamisvastuita on selkeytettävä ja pelastustoimen valtakunnalliset velvoitteet on määriteltävä säädöstasoisina

Sopimuspalokuntien asemaa tarkennettava

Sopimuspalokunnat ovat kiinteä ja välttämätön osa pelastustoimea ja varautumista.

• Sopimuspalokuntien oikeuksista, velvollisuuksista, vastuista ja osaamisvaatimuksista sekä työturvallisuudesta on säädettävä nykyistä selkeämmin.
• Sopimuspalokuntien asemaa koskeva erillissääntely on valmisteltava joko omana lakinaan tai osana pelastuslakia.

Työllisyyden parantaminen vaatii välittömiä toimenpiteitä ja uusia työllistymisen ratkaisuja. Nykyinen suuri työttömyysaste heikentää talouskasvua ja nakertaa hyvinvointiyhteiskunnan perustaa ja kansalaisten ostovoimaa. Kansalaisilla on oltava mahdollisuus tukea kasvua työllä ja hyötyä työn tuottamasta hyvinvoinnista.

Työuria on vahvistettava. Nuorille on varmistettava väylä ammattiin ja ensimmäiseen työpaikkaan. Yli 55-vuotiaiden työllisyys ja kouluttautuminen on turvattava sekä työuran ennenaikainen katkeaminen on estettävä.

Kasvava nuorisotyöttömyys on vakava huoli. Riskinä on nuorisotyöttömyyden kroonistuminen ja syrjäytyminen. Nuorten työttömyys ei johdu ainoastaan työpaikkojen vähäisyydestä, vaan myös rakenteista sekä koulutuspolkujen, toimeentulon, palvelujärjestelmän ja talouden haasteista. Nuoret odottavat mahdollisuutta päästä työelämään, käyttää osaamistaan ja rakentaa tulevaisuutta. Suomella ei ole varaa siihen, että työuran alku muuttuu pitkäksi epävarmuuden ajaksi.

Suomeen on rakennettava vahvemmat työllisyyspalvelut. Työllisyyspolitiikassa ja työllistymisen edistämisessä Suomi on merkittävästi muita Pohjoismaita jäljessä. Työllisyyden hoitoon käytettävät panostukset maksavat itsensä takaisin pienempinä työttömyyslukuina ja sosiaaliturva- ja terveysmenoina.

Jytyn ratkaisut:

• Suomen on nostettava työllisyyden hoitoon käyttämänsä resurssit muiden Pohjoismaiden tasolle. Laskennallisesti Suomen tulisi käyttää työllisyyden hoitoon 400 – 500 miljoonaa euroa nykyistä enemmän.
• Työvoimapalveluiden järjestämislakia on uudistettava siten, että henkilöstön aikaa voidaan vapauttaa yksilölliseen asiakastyöhön, tehokkaaseen työnvälitykseen ja palvelujen oikea-aikaistamiseen.
• Kuntien työllisyyspalveluja on kehitettävä ja niiden vaikuttavuutta arvioitava.
• Työllisyyspalvelujen henkilöstöresurssit on varmistettava työllisyysalueilla.
• Nuorisotyöttömyyden ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi on perustettava kansallinen, poikkihallinnollinen ohjelma, jonka tavoitteena on varmistaa nuorten sujuva kiinnittyminen työelämään.
• Vahvistetaan maahanmuuttajien asemaa työmarkkinoilla kohdennetuilla työllisyyspalveluilla.

Päivittyviin koulutus- ja osaamistarpeisiin on vastattava tehokkaasti tilanteessa, jossa työelämän osaamistarpeet ovat muuttuneet digitalisaation, tekoälyn ja vihreän siirtymän sekä väestörakenteen muutoksen myötä. Osaamisen päivittäminen ehkäisee myös työttömyyttä, työmarkkinoilta syrjäytymistä ja nostaa koulutustasoa.

Kansallinen tavoite osaamis- ja koulutustason nostosta on laajennettava koskemaan työuran eri vaiheissa olevia ja eri taustaisia opiskelijoita. Oppimisen oikeuksien toteutuminen on varmistettava pitämällä kiinni maksuttomasta tutkintoon johtavasta koulutuksesta.

Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen on heikentänyt työntekijöiden mahdollisuuksia kehittää osaamistaan. Nykyiset heikot tukimuodot eivät kannusta opiskeluun ja osaamisen päivittämiseen.
Lakkautetun aikuiskoulutustuen tilalle on luotava uusi tukimuoto jatkuvan oppimisen tueksi. Tukea ei saa kohdentaa pelkästään työvoimapula-aloille tai lakisääteisen kelpoisuuden aloille.

Jatkuvan oppimisen tuki edistäisi uudelleen työllistymistä, osaamisen päivittämistä ja työurien jatkamista. Tuki turvaa myös ammatinvaihtoa, olipa kyseessä työvoiman kysyntätarpeiden muutos tai työntekijän osaamispotentiaalin uudelleen suuntaaminen tai vahvistaminen. Malli auttaa jatkamaan työuria työikäisen väestön ikääntyessä.

Jytyn ratkaisut:

• Tuki on kiinteä euromääräinen ja lisäksi tuen saajilla on oikeus valtion takaamaan opintolainaan.
• Jatkuvan oppimisen tuen rahoitus perustuu työntekijöiltä ja työnantajilta kerättäviin työttömyysvakuutusmaksuihin ja valtion kustantamaan korotusosaan, jota maksettaisiin perusasteen koulutuksen varassa oleville tuen saajille.
• Tukea hallinnoi Työllisyysrahasto.
• Tuki kannustaa työn ja opintojen yhteensovittamiseen. Kokopäiväinen opiskelu olisi mahdollista esimerkiksi opintoihin sisältyvien pakollisten harjoitteluiden ajan.
• Tuen enimmäiskesto kokoaikaisessa tuessa on 15 kuukautta. Sovitellussa tuessa tukiaika on pidempi. Aiemman samantasoisen korkeakoulututkinnon suorittaneille tuen enimmäiskesto on 6 kuukautta.
• Tuen työhistoriavaatimus on 8 vuotta korkeakoulututkinnon suorittaneille ja 5 vuotta muille. Työhistoriavaatimuksen toteutumista tarkasteltaisiin vain ensimmäisen kerran etuutta haettaessa kuten aiemmassa aikuiskoulutustuessa.

Lisäksi:

• Työsopimuslakiin säädetään työnantajan velvoite järjestää koulutusta työajalla silloin, kun työnantaja edellyttää lisä- tai täydennyskoulutusta työtehtävien hoitamista varten työsuhteen aikana.
• Muuta kuin virallisia kansallisia kieliä puhuville on tarjottava mahdollisuus osallistua laajempiin kansallisten kielten osaamista vahvistaviin opintoihin maksuttomasti osana tutkintoa.

Jytyn esitys lakimuutoksista julkaistaan torstaina 12.11.2026.

Lainsäädännössä on jo pitkään kielletty syrjintä raskauden tai perhevapaan perusteella. Tästä huolimatta raskaus- ja perhevapaasyrjintä on työelämän yleinen ongelma. Raskaus- ja perhevapaasyrjinnän kokemuksia on työelämässä joka neljännellä raskaana olevalla.

Yleisin syrjintäkokemus on määräaikaisen palvelussuhteen jatkamatta jättäminen raskauden tai perhevapaan vuoksi. Tilanteet liittyvät yleisimmin määräaikaisen työsopimuksen jatkamatta jättämiseen, työnhakuun, perhevapaalta palaamiseen, raskauden tai perhevapaan ajan palkkaan ja työsuhde-etuihin.

Työelämän syrjintään liittyvien riitojen selvittäminen on kallista ja aikaa vievää, erityisesti silloin, kun asiat joudutaan viemään tuomioistuinkäsittelyyn. Valvontaviranomaisten, kuten työsuojeluviranomaisten sekä tasa-arvovaltuutetun ja yhdenvertaisuusvaltuutetun, riittävät resurssit on turvattava. Heillä on mahdollisuus selvittää työelämän ongelmatilanteita ja syrjintäepäilyjä ilman kalliita ja aikaa vieviä tuomioistuinprosesseja. Tämä on myös työnantajien etu.

Jytyn ratkaisut:

• Työelämän tasa-arvolainsäädäntöä on uudistettava, jotta raskaus-, perhevapaa- ja palkkasyrjintä saadaan kokonaisuudessaan poistettua.
• Syrjintähyvityksen euromäärän vähimmäishyvityksiä on nostettava.
• Työhönottosyrjinnän hyvityksen enimmäismäärä on poistettava.
• Tasa-arvovaltuutetulle ja ammattiliitoille on myönnettävä oikeus itsenäiseen kanneoikeuteen tasa-arvolakiin perustuvissa työsyrjintäriidoissa.
• Tasa-arvovaltuutetun resursseja on lisättävä merkittävästi syrjintäkieltojen noudattamisen ja tasa-arvon edistämisvelvoitteiden (mm. tasa-arvosuunnitelmat, palkka-avoimuus) valvonnan mahdollistamiseksi.
• Ammattiliitoille on turvattava oikeus nostaa työperäistä hyväksikäyttöä koskeva kanne työntekijän puolesta.
• Ikäsyrjintää kokeneiden oikeussuojaa, neuvontaa ja mahdollisuuksia saada hyvitystä on vahvistettava.

Tällä hetkellä naisten ja miesten välinen palkkaero on Suomessa keskimäärin noin 15 prosenttia. Naisten ansiot ovat siis keskimäärin 84 % miesten ansioista. Palkkaero on Suomessa suurempi kuin EU-maissa keskimäärin.

Samaa tai samanarvoista työtä tekeville on maksettava sama palkka. Pelkkä puhe segregaation purkamisesta ei enää riitä. Palkkaero ylläpitää segregaatiota, kun miehet eivät hakeudu matalapalkkaisille naisvaltaisille aloille.

Palkka-avoimuus ja raskaussyrjinnän torjuminen kaventaa mies- ja naisvaltaisten alojen palkkaeroja. Lisäksi vientisektorin määrittämät palkankorotukset ovat liian karkea työkalu pirstaloituneille työmarkkinoille, joissa alat kehittyvät eri tahtiin ja osaajapula koskettaa eri sektoreita eri tavalla.

Jytyn ratkaisut:

• Kolmikantaisessa, hallituskauden mittaisessa samapalkkaisuusohjelmassa on määriteltävä selkeät prosentuaaliset tavoitteet sukupuolten 15 % palkkaeron supistamiseksi.
• Hallituskaudet ylittävänä tavoitteena on sukupuolten palkkaerojen poistaminen kokonaan vuoteen 2035 mennessä.
• Liittojen sopimustoiminnassa on huomioitava sukupuolten tasa-arvon edistäminen ja asiasta on sisällytettävä säännös tasa-arvolakiin.
• Työnantaja- ja ammattiliitot on otettava mukaan samapalkkaisuusohjelman suunnitteluun ja toteutukseen.
• Niin sanottu vientimallilainsäädäntö on purettava, koska se vaikeuttaa merkittävästi naisten ja miesten palkkaerojen kaventamista.

Pysyviin ja kokoaikaisiin työsuhteisiin siirtymistä on helpotettava. Määräaikaiset työsuhteet lisäävät työelämän epävarmuutta ja heikentävät työntekijän taloutta ja ostovoimaa. Määräaikainen työsuhde lisää myös työntekijän haavoittuvuutta ja todennäköisyyttä joutua häirinnän ja syrjinnän kohteeksi.

Määräaikaiset työsuhteet ovat yleisempiä naisilla kuin miehillä. Määräaikaisten työsuhteiden lisääntyminen kohdistuu erityisesti naisiin ja nuoriin työntekijöihin. Vuonna 2025 miespalkansaajista 13 % ja naispalkansaajista 18 % työskenteli määräaikaisessa työsuhteessa. Vuonna 2025 pysyvän työn puute oli määräaikaisuuden syynä 222 000 palkansaajalla. Vakinaista työtä haluavista määräaikaisista palkansaajista suurin ikäryhmä oli 25–34 vuotiaat.

Määräaikaisissa työsuhteissa olevien turvaa on heikennetty lainsäädännössä mahdollistamalla perusteettomat määräaikaiset työsopimukset vuodeksi.

Jytyn ratkaisut:

• Määräaikainen työsopimus tulee voida tehdä vain perustellusta syystä.
• Määräaikaisuuden peruste on ilmoitettava kirjallisesti. Perustetta ei pidä olla mahdollista muuttaa yksipuolisesti riitautustilanteessa, eikä uusia perusteita määritellä.
• Perusteettomia määräaikaisuuksia lisäävät, 1.6.2026 voimaantulleet lakiuudistukset on peruttava.

Nuorten tilanteessa korostuu epävarmuus siitä, mitä opintojen jälkeen tapahtuu. Nuoria huolettaa työn saanti ja toimeentulo. Työvoimaan kuuluvista 15–24-vuotiaista yli 20 % on työttömänä.

Vuoden 2025 Nuorisobarometrissa 70 % vastanneista 15–29-vuotiaista kertoi kokevansa paineita työn saamisesta. Se oli kysytyistä asioista yleisin paineiden aiheuttaja. Myös opinnot kuormittivat, ja nuorten tyytyväisyys elämäänsä oli heikentynyt. Nuorista noin 10 % on koulutuksen tai työn ulkopuolella.

Nuoret tarvitsevat tukea ammatinvalintaan ja opintoihin, parempaa taloudellista turvaa opiskelun aikana, sujuvia siirtymiä opinnoista työelämään, vakaampaa työelämää sekä saavutettavia mielenterveys- ja tukipalveluja.

Varhaisen ja ennaltaehkäisevän työn merkitystä ei voi väheksyä. Nykyisen nuorisotyön asema on heikko ja sen toteutustavat vaihtelevat alueittain. Nykyinen nuorisolaki jättää kunnille laajan mutta epäselvän harkintavallan, mikä näkyy epätasaisena resursointina ja palveluiden eriarvoistumisena. Lisäksi pirstaloitunut nuorisotyön rahoitus perustuu liikaa hankelogiikkaan. Nuorisotyöntekijöiden kuormitus on kasvanut ja resurssit ovat riittämättömät.

Ruotsin ja Tanskan esimerkit osoittavat, että nuorten asemaa voidaan vahvistaa pysyvillä rakenteilla: kuntien selkeällä vastuulla, varhaisella tavoittamisella, koulutukseen kiinnittämisellä, matalan kynnyksen ohjauksella sekä koulujen, työllisyyspalvelujen ja työnantajien yhteistyöllä.

Jytyn ratkaisut:

• Nuorisotyöttömyyttä ja nuorten syrjäytymistä on ehkäistävä kansallisella, poikkihallinnollisella ohjelmalla, joka varmistaa sujuvan kiinnittymisen opintoihin ja työelämään.
• Otetaan käyttöön määräaikainen ensimmäisen työpaikan työllistämistuki, joka alentaa työnantajan kynnystä palkata vastavalmistunut nuori.
• Taataan jokaiselle vastavalmistuneelle työ-, harjoittelu-, oppisopimus- tai jatkokoulutuspaikka kohtuullisessa ajassa valmistumisesta.
• Puututaan perusteettomiin ja ketjutettuihin määräaikaisuuksiin.
• Nuorisolakia muutetaan selkeästi kuntia velvoittavaksi ja lakisääteiseksi peruspalveluksi. Lain lähtökohtana on oltava nuorten etu.
• Kirjataan lakiin kunnille ensisijainen vastuu nuorisotyön toteutuksesta. Velvoitetta ei tule voida täyttää näennäisillä tai alimitoitetuilla ostopalveluilla, vaan nuorisotyön on oltava aidosti osa julkisia palveluita.
• Nuorisotyön rahoitusvastuuta on selkeytettävä. Sirpaleinen hankerahoitus on muutettava epävarmuutta ja työntekijöiden määräaikaisia työsuhteita ruokkivasta rahoitusmallista pysyvään perusrahoitukseen.
• Lain tulee velvoittaa yhteiskuntaa tukemaan nuorten kasvua, osallisuutta ja hyvinvointia sekä järjestämään nuorisotyötä ja yhteistyötä suunnitelmallisesti.

• Hallitusohjelmassa on sitouduttava aitoon kolmikantaiseen, työelämää ja työelämälainsäädäntöä kehittävään yhteistyöhön.
• Työlainsäädäntöä sekä työttömyys- ja sosiaaliturvaa on kehitettävä työntekijöiden turvan ja työllisyyden parantamiseksi. Samalla edistetään palkansaajien ostovoimaa.
• Tuloverolakia on muutettava siten, että työmarkkinajärjestöjen verovähennysoikeus palautetaan.