Vakuutusyhtiö lopetti pelastajan työkyvyttömyyskorvaukset, vaikka traumaperäiset oireet jatkuivat. Vakuutusoikeus katsoi kuitenkin, että oireilu johtui edelleen sukellustehtävässä sattuneesta työtapaturmasta.
Pelastajan työtapaturma sattui neljä vuotta sitten pelastussukellustehtävässä. Hän paikansi elottoman henkilön, mutta hallitsematon tapahtumaketju noston yhteydessä johti siihen, että pelastaja joutui itse hengenvaaraan.
Työtapaturma aiheutti pelastajalle traumaperäisen stressihäiriön. Oireet, kuten unettomuus ja pelkotilat, helpottivat välillä, mutta voimistuivat myöhemmin uudelleen.
Vakuutusyhtiö hyväksyi aluksi traumaperäisen stressihäiriön työtapaturman seuraukseksi. Myöhemmin se kuitenkin katsoi, ettei pitkittynyt ja uudelleen pahentunut oireilu enää johtunut tapaturmasta, ja lopetti työkyvyttömyyteen liittyvät korvaukset.
Pelastaja haki vakuutusyhtiön päätökseen muutosta ammattiliittonsa Suomen pelastusalan ammattilaiset SPALin avustuksella. Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta hylkäsi valituksen, mutta vakuutusoikeus muutti ratkaisun pelastajan eduksi kesäkuussa 2026.
Oireiden lievittyminen ei katkaissut yhteyttä työtapaturmaan
Vakuutusoikeuden mukaan kyse oli edelleen samasta työtapaturman aiheuttamasta traumaperäisestä stressihäiriöstä. Oireiden tilapäinen lievittyminen ei katkaissut niiden yhteyttä tapaturmaan.
Pelastajan työtehtävät muuttuivat pelastuslaitoksen organisaatiouudistuksessa tapaturmaa seuranneena vuonna. Vakuutusoikeus katsoi, että muutokset saattoivat voimistaa jo olemassa olleen sairauden oireita, mutta ne eivät olleet sairauden itsenäinen syy.
Oikeuden ratkaisussa painoi lääketieteellinen selvitys. Pelastajalla ei ollut ennen tapaturmaa psykiatrista oireilua, eikä hänen oireilleen löytynyt muuta todennäköisempää syytä. Oirekuva oli koko ajan traumaperäiselle stressihäiriölle tyypillinen.
Oikeus määräsi vakuutusyhtiön maksamaan pelastajalle lain mukaiset korvaukset työkyvyttömyydestä sekä korvaamaan sairaanhoito- ja tutkimuskuluja myös yhtiön aiemmin päättämien korvausjaksojen jälkeen. Lisäksi vakuutusyhtiön on arvioitava uudelleen pelastajan oikeus ammatilliseen kuntoutukseen.
Ammattiliitto tuki pelastajaa valitusprosessissa ja terapiassa
Jytyn jäsenliitto Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL auttoi pelastajaa asian selvittämisessä. Liiton asiamies avusti jäsentä valitusprosessin eri vaiheissa, ja hän sai myös SPALin lisävakuusrahastosta rahallista tukea terapiaan.
Pelastajaa avustaneen Jytyn työmarkkina-asiantuntijan Juha Rautiaisen mukaan tapaus nostaa esiin kysymyksen siitä, miten työtapaturmien psyykkiset seuraukset tunnistetaan ja korvataan. Työtapaturma voi aiheuttaa fyysisten vammojen sijaan tai lisäksi myös henkisen järkytysreaktion, kuten akuutin stressireaktion tai traumaperäisen stressihäiriön.
– Työtehtävässä sattuneen tapaturman aiheuttama henkinen järkytysreaktio voidaan korvata työnantajan työtapaturmavakuutuksesta. Työpaikoilla tästä ei kuitenkaan juuri tiedetä, vaikka esimerkiksi ensihoidossa ja pelastustoimessa keskustellaan paljon henkisestä toimintakyvystä, Rautiainen sanoo.
Työtapaturman sattuessa on tärkeää varmistaa, että työnantaja tekee siitä ilmoituksen vakuutusyhtiölle. Ilmoituksessa on syytä kuvata tarkasti, mitä tapahtui ja miten työntekijä oli tilanteessa osallisena. Jos psyykkisiä oireita on jo ilmennyt, myös ne ja niiden alkamisajankohta kannattaa kirjata ilmoitukseen.
Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL on Jytyn jäsenliitto.
Ammattiliitto Jyty edistää pelastusalan ammattilaisten, eli pelastustoimen, ensihoidon ja hätäkeskusten henkilöstön, työehtoja ja palkkausta.
Tutustu ammattialasivustoon, jolta löydät ajankohtaisia pelastusalan uutisiamme!
Ennen työtapaturmaan johtanutta sukellustehtävää pelastaja oli työskennellyt ammatissaan parikymmentä vuotta. Hän kertoo pitäneensä itsestäänselvyytenä, että yhteiskunta, työnantaja ja työyhteisö pitäisivät hänestä huolta, jos työssä sattuisi jotakin vakavaa.
– Olen ehkä vähän naivisti ajatellut, että vaikka loukkaantumisen riski on olemassa, systeemi kyllä huolehtii. Tapaturma horjutti turvallisuuden tunnettani suuresti, pelastaja kertoo.
Pelastaja sanoo ymmärtävänsä, että tapaturman syntyyn vaikutti monta inhimillistä tekijää ja niiden hallitsematon yhteisvaikutus. Kyseisenä päivänä pelastaja tuurasi toisessa työvuorossa. Osa vuoron sukeltajista oli veneharjoituksissa, eivätkä kaikki ryhmän jäsenet tienneet kuuluvansa sukelluslähtöön. Ryhmä ei ollut koskaan harjoitellut yhdessä kyseisellä kokoonpanolla. Sukelluskohde oli myös erittäin haastava.
Sukellustehtävässä pelastaja löysi vedestä elottoman henkilön, jonka noston yhteydessä sukellusmaski irtosi. Uhri saatiin nostettua pintaan nostolenkin avulla ja elvytettyä henkiin, mutta noston yhteydessä tapahtui jotain odottamatonta.
– Painuin ilman maskia ja puku ilmasta tyhjänä pinnan alle, kohti kuuden metrin syvyyttä. Kiskoin narua, josta sukellusavustajan tulee pitää kiinni, mutta naru oli tyhjä, rannalla siitä ei huolehtinut kukaan. Hävisin pinnan alle. Tajusin viiveellä, mitä oli tapahtumassa. Taistelin uppoamista vastaan, ja pääsinkin lopulta pintaan ja kuivalle maalle.
Asemalle palattuaan pelastaja ihmetteli, ettei tilannetta tunnistettu läheltä piti -tilanteeksi. Hän ajatteli selvinneensä, mutta pian alkoivat ahdistuneisuus, painajaiset ja univaikeudet.
Öisin pelastaja heräsi tukehtumisen tunteeseen ja koki toistuvasti saman takauman, jossa hän painui veden alle.
– Takauma oli aina sama, väreineen, äänineen ja kaikkineen. Pelkäsin, että hukun.
Pelastaja haki apua työterveyshuollosta, jäi lyhyelle sairauslomalle sekä kesälomalle. Loman aikana oireet helpottivat sen verran että työhön paluu oli mahdollista. Sukellustehtäviin pelastaja ei kuitenkaan enää koskaan palannut.
Myöhemmin pelastuslaitoksen organisaatiomuutoksen yhteydessä oireet voimistuivat uudelleen ja edessä oli uusi sairausloma. Samalla alkoi pitkä selvittely siitä, johtuiko työkyvyttömyys edelleen alkuperäisestä tapaturmasta. Vakuutusyhtiö vetäytyi korvauksista, mutta lopulta neljän vuoden jälkeen vakuutusoikeus päätti asian toisin.
En tiedä missä olisin ilman liiton tukea, vai olisinko missään.
Pelastaja pitää ammattiliitosta saamaansa apua ratkaisevan tärkeänä. Työmarkkina-asiantuntija Juha Rautiainen auttoi muutoksenhaussa, ja Suomen pelastusalan ammattilaiset SPALin lisävakuusrahastosta myönnetty tuki auttoi häntä pääsemään terapiaan.
– Se merkitsi paljon, että joku oli puolellani. Kun on henkisesti aivan romuna, viha ja pettymys voivat ohjata ajattelua. Silloin ulkopuolinen tuki on erittäin tärkeää. En tiedä missä olisin ilman liiton tukea, vai olisinko missään, pelastaja sanoo.
Pelastaja haluaa kokemuksensa herättävän keskustelua pelastusalan turvallisuuskulttuurista. Hänen mielestään myös tilanteet, joista selvitään ilman fyysisiä vammoja, pitää ottaa vakavasti ja käsitellä prosessimaisesti.
– Pelastuslaitoksella on ohje läheltä piti -tilanteiden käsittelyyn, mutta käsitykseni mukaan sitä ei käytetä riittävästi. Ehkä alalla elää yhä ajatus, että sattuuhan sitä ja heikot sortuvat.
– Ymmärrän, että se mitä tapahtui, oli esihenkilöillekin vaikea juttu käsitellä. Minulle se oli kuitenkin hetki, jolloin ajattelin: nyt on minun vuoroni kuolla.
Pelastajan mukaan pelastustoimessa on paljon hyvää, mutta myös kehitettävää. Henkilöstöä ei pidä nähdä vain numeroina paperilla. Työn turvallisuutta on rakennettava järjestelmällisesti yhdessä työntekijöiden kanssa.
– Tällä hetkellä haluan katsoa elämässäni eteenpäin, vaikka vakuutusyhtiö ei ole vieläkään tehnyt lopullista korvauspäätöstä. Kevan kuntoutustuki on mahdollistanut sivutoimisen asiantuntijatyön Pelastusopistolla, minkä ansiosta olen kokenut pysyväni alalla operatiivisesta työkyvyttömyydestäni huolimatta, pelastaja kertoo.
– Tulevaisuudessa tavoitteenani on myös saattaa maaliin yhteisöpedagogi (AMK) -tutkintoon kuuluvat työyhteisön kehittäjäopinnot.