Jyty tukee tänä vuonna HelsinkiMission joulukeräystä, jolla hankitaan varoja yksinäisten tukemiseksi.
SAK:n jäsenliitot ovat ilmoittaneet vuorokauden kestävästä laajasta poliittisesta lakosta työpaikoilla 14. joulukuuta. Ammattiliitto Jyty vastustaa hallitusohjelman rajuja työelämäheikennyksiä, mutta ei osallistu tässä vaiheessa SAK:n jäsenliittojen ilmoittamaan lakkoon. Jyty muistuttaa, että sen jäsenet eivät tee lakonalaista työtä.
Työelämän parhaat kehittämisteot palkitaan Tärkeissä töissä -gaalassa 4. joulukuuta klo 14 alkaen. Gaalassa palkitaan kuntien ja hyvinvointialueiden kehittämistekoja sekä Suomen kekseliäin kunta.
Somevaikuttajat Emmi Nuorgam ja Tea Häkkinen ovat tällä viikolla julkaisseet omissa kanavissaan sisältöjä yhteistyössä Ammattiliitto Jytyn kanssa. Jyty pyrkii vaikuttajayhteistyöllä tavoittamaan uusia kohderyhmiä.
Kirkon virka- ja työehtosopimusneuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos tänään keskiviikkona 29. marraskuuta. Neuvotteluja käytiin kirkon palkkakilpailukyvystä ja palkkojen jälkeenjääneisyyksistä työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan mukaisesti.
Ammattiliitto Jyty on mukana työmarkkinajärjestöjen välisissä keskusteluissa, joiden tavoitteena on löytää ratkaisu Suomen uudeksi työmarkkinamalliksi.
AVAINTES:n ja SEURETES:n kolmannen vuoden eli niin kutsutun optiovuoden 2024 palkankorotuksista saatiin neuvottelutulokset maanantaina 20.11. Neuvottelutulosten sisällöstä kerrotaan sen jälkeen, kun kaikkien sopimusosapuolten hallinnot ovat ne käsitelleet ja hyväksyneet.
Työmarkkinaosapuolet osallistuivat tänään työministeri Arto Satosen järjestämään seminaariin Suomen työmarkkinamallista. Tilaisuudessa kuultiin muun muassa esityksiä Ruotsin työmarkkinamallista ja palkanmuodostuksesta sekä keskusteltiin siitä, onko Suomella opittavaa Ruotsin mallista.
SAK:n alaiset ammattiliitot sekä Pro ovat ilmoittaneet vuorokauden kestävistä poliittisista työtaisteluista työpaikoilla 7. marraskuuta alkaen. Ammattiliitto Jyty ei osallistu SAK:n alaisten ammattiliittojen ja Pro:n ilmoittamiin työtaisteluihin.
Suomalaisista noin 70 prosenttia on sitä mieltä, että kilpailukyvyn edistäminen ei saa johtaa palkkatasa-arvon heikkenemiseen työmarkkinoilla. Naisvastaajista tätä mieltä oli 76 prosenttia. Tämä selviää STTK:n tänä syksynä teettämästä kansalaiskyselystä.
Avaintyönantajat AVAINTA ry:n ylimääräinen kokous päätti 27.10., että yhdistyksen hallitus ryhtyy selvittämään yhdistyksen lakkauttamista. Yhdistyksen toiminnan on tarkoitus lakata vuoden 2024 loppuun mennessä. Päätös yhdistyksen lakkauttamisesta tehdään keväällä 2024.
Jyty tarjoaa jäsenilleen monipuolisia vapaa-ajan jäsenetuja talvilomalla. Voit hyödyntää esimerkiksi Jytyn loma-asuntoja hiihtokeskuksissa, Cityshoppari-sovellusta sekä alennuksia majoituksista ja laivamatkoista.
Mitä hallitusohjelma tarkoittaa jytyläisten kannalta? Millaisia työelämäheikennyksiä on tulossa? Tervetuloa Ammattiliitto Jytyn jäseniltaan, jossa aiheena on maan hallituksen suunnittelemat työelämäheikennykset. Jäsenilta järjestetään striimattavana webinaarina maanantaina 6.11. klo 17.00–18.30.
STTK ja sen jäsenliitot järjestävät Kohtuus kaikessa -mielenosoituksen lauantaina 18.11.2023 Helsingin Kansalaistorilla. Ammattiliitto Jyty ja sen jäsenet ovat mukana yhteisessä mielenosoituksessa, jossa vastustetaan hallituksen esittämiä rajuja heikennyksiä työntekijöiden oikeuksiin ja sosiaaliturvaan.
Hallitusohjelma sisältää useita työntekijän oikeuksia ja sosiaaliturvaa heikentäviä esityksiä. Heikennykset koskettavat isoa osaa suomalaisista. Toteutuessaan ne lisäävät epävarmuutta ja eriarvoisuutta. Hallitus ei kuuntele huolestuneiden kansalaisten viestejä, eikä ole valmis neuvottelemaan toimista aidosti.
Hallituksen esittämät työmarkkinauudistukset ovat palkansaajille kohtuuttomia. Hallitusohjelman toteutuessa luvassa on merkittäviä heikennyksiä moniin työelämän oikeuksiin ja sosiaaliturvan leikkauksia, jotka kohdistuvat eri väestöryhmiin.