Somevaikuttajat Emmi Nuorgam ja Tea Häkkinen ovat tällä viikolla julkaisseet omissa kanavissaan sisältöjä yhteistyössä Ammattiliitto Jytyn kanssa. Jyty pyrkii vaikuttajayhteistyöllä tavoittamaan uusia kohderyhmiä.
Emmi Nuorgam (@emminuorgam) kertoo Instagram-julkaisuissaan, että ”ammattiliittoon kuuluminen on heikompien puolella seisomista, solidaarisuutta ja yhdenvertaisemman yhteiskunnan rakentamista”. Lisäksi hän ruotii monipuolisesti hallituksen kaavailemia työelämäheikennyksiä sekä feed-julkaisussaan että storiesin puolella.
Tea Häkkinen (@tealiiina) kertoo omassa Get ready with me -henkisessä TikTok-videossaan, mitä ammattiliitot oikein tekevät. ”Ammattiliittojen avulla varmistetaan, että työntekijöiden ääni kuuluu”, hän muun muassa kiteyttää.
Ammattiliitto Jytyn viestintäjohtaja Jaana Parkkola sanoo, että yhteiskunnallinen tilanne vaikuttajayhteistyölle on otollinen.
– Hallituksen työelämäheikennykset mietityttävät ja puhututtavat esimerkiksi Emmin ja Tean seuraajia. Halusimme yhteistyön avulla välittää heille viestiä, kenen etua ammattiliitot ajavat ja miksi ammattiliittoon kuulumisella ylipäätään on merkitystä, Parkkola kertoo.
Vaikuttajayhteistyö on toteutettu yhdessä viestintä- ja markkinointitoimisto Kubon kanssa. Vaikuttajayhteistyön avulla Jyty tavoittelee myös uusia kohderyhmiä.
– Lisää kumppanuuksia vaikuttajien kanssa on luvassa myöhemmin, Parkkola vinkkaa.