Kuka ajaa palkansaajan etua, jos emme tee sitä itse?

Palkkapäivä-mielenilmaus eduskuntatalon edessä 6.5.2022.

Yhä useampi palkansaaja on valinnut ammattiliiton jäsenyyden sijasta pelkän työttömyyskassan jäsenyyden. Kehitys on erittäin huolestuttava, ei vain liittojen, vaan myös yksittäisen palkansaajan kannalta. Tyypillinen ajatus tuntuu olevan, ettei ammattiliiton jäsenyys kannata, koska pelkkä kassan jäsenyys riittää.

Pitkä taloudellinen nousukausi on saattanut hämärtää ymmärrystä siitä, mitä kaikkea palkansaajat ovat liittoutumalla saaneet aikaiseksi. Ajatellaan, että työelämän edut kuuluvat kaikille työntekijöille automaattisesti ilman, että on tarpeen tehdä itse mitään.

Valitettavasti työntekijöiden järjestäytymisasteen heikkeneminen on johtamassa siihen, että työnantajapuoli ja maan hallitus pyrkivät rajusti heikentämään työntekijöiden oikeuksia lainsäädännön kautta. Maan hallitusohjelma sisältää valtavan määrän erilaisia heikennyksiä työelämään. Enää ei pyritä neuvottelemaan, kuten ennen, vaan vallalla on yksipuolinen sanelupolitiikka.

Ymmärrys työntekijöiden järjestäytymisen merkityksestä pitäisi lähteä työpaikoilta. Kukaan ei puolusta työntekijöitä, jos emme tee sitä itse. Meidän on vaalittava työpaikkademokratiaa: voimme yhdessä vaikuttaa yhteisiin asioihin. Voimme samaan aikaan sitoutua työpaikkaan ja työnantajaan ja kuulua ammattiliittoon – ne eivät sulje toisiaan pois, päinvastoin.

Työttömyyskassat eivät vaikuta työntekijöiden oikeuksiin, vaan maksavat ainoastaan päivärahaa työttömyyden ajalta. Kassat eivät päätä edes työttömyysturvan ehdoista, kuten päivärahan määrästä tai kestosta.

Palkansaajaliike on osa demokratiaa ja suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Jäsenten tuomalla mandaatilla esimerkiksi ammattiliittojen keskusjärjestöt osallistuvat kolmikantaiseen työelämän ja yhteiskunnan päätöksentekoon sekä lakien valmisteluun.

On siis yksittäisen työntekijän edun mukaista liittoutua ja olla mukana yhteisessä ammattiyhdistysliikkeessä. Näin työntekijöiden ääni kuuluu. Kun opimme ajattelemaan oman navan tuijottamisen sijaan yhteistä hyvää, hyödymme siitä kaikki.

PS. Isoja työelämän parannuksia on aina saatu aikaan porukalla, ja nyt tuota joukkovoimaa tarvitaan enemmän kuin koskaan. Siksi Jyty on mukana yhdessä STTK:n ja muiden liittojen kanssa Kohtuus kaikessa -mielenosoituksessa 18. marraskuuta. Tule mukaan!

Asiasanat: