Ammattiliitto Jytyn liittovaltuuston järjestäytymiskokouksessa maanantaina 23. marraskuuta valittiin valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, liittohallituksen jäsenet sekä yleisvarajäsenet. Samalla selvisi, ketkä nousevat…
Oulun kaupunki on jakanut lahjakortteja kiitokseksi henkilöstölle, joka oli töissä JHL:n ja Jytyn lakon aikana. Liitot ovat pöyristyneitä kaupungin menettelystä….
Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty paheksuu Jyväskylän kaupungin henkilöstöön kohdistuvia säästösuunnitelmia. Jyty ei hyväksy säästöjä, jotka kohdistuisivat erityisesti tiettyihin matalapalkkaisiin…
Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn puheenjohtajavaaliin marraskuussa on ilmoittautunut kaikkiaan neljä ehdokasta. Liiton nykyinen, liittoa vuodesta 2010 johtanut Maija Pihlajamäki…
Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty vastustaa Lahden kaupunginhallituksen esitystä omien laadukkaiden ja toimivien ateriapalveluiden myymisestä yksityiselle toimijalle. Jytyn puheenjohtaja Maija…
Oulun kaupunki on painostanut työntekijöitä laittomasti JHL:n ja Jytyn ilmoittaman lakon vuoksi. Lakko on perustuslaillinen oikeus. Lakkoon osallistuminen ei oikeuta…
Oulun kaupunginhallitus päätti eilisessä kokouksessaan polkea työehtoja ja heikentää työntekijöiden toimeentuloa. Ammattiliitot JHL ja Jyty vastustavat Oulun ulkoistamisia lakolla. Oulun…
Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn mielestä koulusihteerien työtä Oulussa ei tule ulkoistaa Monetralle, kuten Oulun kaupunginhallitus on esittänyt kaupunginvaltuustolle 28.9….
Oulu suunnittelee ateria- ja puhtauspalveluiden ulkoistamista, mikä heikentää työehtoja ja voi johtaa irtisanomisiin. JHL ja Jyty vastustavat epäreiluja ulkoistuksia työtaistelulla….
JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine ja Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki tapasivat Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajalan maanantaina 21.9. Ammattiliittojen puheenjohtajat vaativat Oulua…
Hallitus sai päätökseen keskiviikkona kolme päivää kestäneen ennakkoon vaikeaksi povatun budjettiriihen. Vaikeuksiin tartuttiin otteella, joka merkitsee 10,7 miljardin euron suuruista…
Vuoden 2021 budjettiriihi on paljon vartijana, kun hallitus tekee 14.9. alkavassa riihessään päätöksiä mm. kuntien sekä voittoa tavoittelemattomien kolmannen sektorin…
Oulun ulkoistamissuunnitelmat ovat laajentuneet Oulun Digi -liikelaitokseen, joka on ilmoittanut suunnitelmista siirtää ICT-palvelunsa ulkoiselle palveluntuottajalle liikkeenluovutuksella. Jyty ja JHL eivät…
Oulun ulkoistamissuunnitelmat uhkaavat reilun 300 ateria- ja puhtauspalveluiden työntekijän työehtoja ja työsuhteita. JHL ja Jyty pitävät kaupungin suunnitelmia armottomana henkilöstön…
Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn puheenjohtajan Maija Pihlajamäen mukaan monilla työpaikoilla – yritysten lisäksi mm. kunnissa – eletään kuin tulisilla…
KT Kuntatyönantajien ja pääsopijajärjestöjen edustajat ovat neuvotelleet Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen piiriin (KVTES) kuuluvan henkilöstön…