JHL ja Jyty: Oulu suunnittelee törkeää työehtoshoppailua

Oulun ulkoistamissuunnitelmat uhkaavat reilun 300 ateria- ja puhtauspalveluiden työntekijän työehtoja ja työsuhteita. JHL ja Jyty pitävät kaupungin suunnitelmia armottomana henkilöstön kurittamisena ja törkeänä työehtoshoppailuna. Oulun päättäjien on syytä muistaa, että ulkoistetut palvelut ovat aina kalliimpia kuin omana työnä tuotetut.

Oulu suunnittelee ateria- ja puhtauspalveluiden ulkoistamisia liikkeenluovutuksella. Oulun kaupungin talousjohtaja on todennut (Kaleva 1.9.2020), että merkittävimmät säästöt syntyvät työvoimakustannuksista.

– Oulu suunnittelee pahimman luokan työehtosopimusshoppailua. Pelkät euronkuvat silmissä vilkkuen tehdyt päätökset ovat armottomia ja lyhytnäköisiä. Pienipalkkaisten ammattilaisten elannon kurjistaminen ja työsuhteiden vaarantaminen on surkeinta mahdollista päätöksentekoa. Ulkoistaminen voi romuttaa myös kaupunkilaisten palvelut, Julkisten ja hyvinvointialojen liiton puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine puuskahtaa.

Valmistelu asian tiimoilta on ollut salamyhkäistä. Kuntien yhteistoimintalain mukaisesti työnantajan on selvitettävä henkilöstön edustajille millaisia seurauksia työehtosopimuksen vaihtumisesta on työntekijöille.

– Hyvä yhteistoiminta edellyttää, että Oulu antaa pääluottamusmiehille täsmällistä, riittävää ja oikea-aikaista tietoa. Yhteistoimintalakia on noudatettava Oulussakin, Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki huomauttaa.

Palvelujen tuottaminen maksaa yrityksille siinä missä kunnillekin. Toisin kuin julkinen palveluntuottaja, yritykset hakevat toiminnallaan taloudellista voittoa. Euroja tuijottaen tehdyt ratkaisut ovat Suomessa monessa kunnissa osoittautuneet lopulta kalliimmiksi kuin omana työnä tuotetut palvelut.

– Mikäli Oulun päättäjät eivät ymmärrä omaa parastaan ja hyödynnä muualta Suomesta saatuja kokemuksia, on pakko kysyä millainen ketunhäntä tässä on kainalossa? Kenen tarpeisiin Oulu on ulkoistamisiaan suunnittelemassa, JHL:n ja Jytyn puheenjohtajat kysyvät.

JHL ja Jyty muodostavat yhdessä julkisen alan neuvottelujärjestö JAUn. JAU edustaa noin kolmasosaa kunta-alan henkilöstöstä.

Lisätiedot:

Puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, p. 040 702 4772, paivi.niemi-laine@jhl.fi

Puheenjohtaja Maija Pihlajamäki, Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty, p. 0400 537 756, maija.pihlajamaki@jytyliitto.fi