Ammattiliitto Jyty vaatii kirkon valtionrahoituksen riittävyyden selvittämistä. Hallitus on antanut esityksen, joka vähentäisi evankelis-luterilaisen kirkon valtionrahoitusta 9,8 miljoonaa euroa vuosina…
Pelastusalan on muiden turvallisuusviranomaisten tavoin varauduttava vakavimpiin kriiseihin. Ukrainan sota on osoittanut, että palomiehet ja ensihoitajat työskentelevät poikkeusoloissa ensilinjassa pelastamassa…
Jytyn edunvalvontajohtajan Jukka Maarianvaaran mukaan työpaikoilla ja tuomioistuimissa joudutaan pitkään arvailemaan, missä tilanteissa irtisanominen olisi laillista ja missä ei. Tiivistetysti:…
Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL vaatii hyvinvointialueita turvaamaan ensihoidon resurssit ja palauttamaan sen valmiusorganisaatioksi, joka on aina valmiudessa auttamaan hädän hetkellä….
Ammattiliitto Jytyn mielestä hyvinvointialueiden jatkuvat yt-neuvottelut, irtisanomiset ja lomautukset rasittavat voimakkaasti henkilöstön jaksamista. Henkilöstön vähentäminen ja muut säästöt ovat seurausta…
Ammattiliitto Jytyn mielestä kuntien rahoitusleikkaukset vaarantaisivat hallituksen omat työllisyyden edistämistavoitteet. Jytyn näkemys tiivistetysti: Hallitus kokoontuu budjettiriiheen 1.–2. syyskuuta. Ammattiliitto Jyty…
Ammattiliitto Jyty näkee hallituksen ajamat muutokset erittäin haitallisina, sillä ne tekisivät määräaikaisista työsopimuksista käytännössä ensisijaisen vaihtoehdon uusia työntekijöitä palkattaessa. Erityisesti nuorten naisten kohdalla tämä lisäisi entisestään heihin kohdistuvaa raskaus- ja perhevapaasyrjinnän riskiä.
Lähes kaikki kunnat ja hyvinvointialueet ovat hyödyntäneet koulutuskorvausta. Korvauksen poistaminen heikentäisi julkisten työpaikkojen mahdollisuuksia henkilöstön kehittämiseen. Hallitus aikoo lopettaa koulutuskorvauksen…
Ammattiliitto Jytyn mielestä hallitus on tähänastisen kautensa ajan pyrkinyt heikentämään palkansaajien ja ammattiliittojen asemaa työmarkkinoilla. Jytyn liittovaltuusto muistuttaa hallitusta sopimisen kulttuurin merkityksestä yhteiskunnan perustana.
Kuntien ja hyvinvointialueiden uudet virka- ja työehtosopimukset on hyväksytty. Palkankorotukset ovat yleisen linjan mukaisia. Lisäksi sovittiin palkkaohjelmasta vuosille 2026–2028. Uudet…
Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kuntien ja hyvinvointialueiden uusiin sopimuksiin, jotka sisältävät yleisen linjan mukaiset palkankorotukset ja palkkaohjelman. Tiedote tiivistetysti: Kunta-…
KT antoi sunnuntaina 27. huhtikuuta ensimmäisen esityksen kuntien ja hyvinvointialueiden työ- ja virkaehtosopimuspaketista. Samassa yhteydessä KT irtisanoi palkkaohjelman. Jyty pitää…
Ammattiliitto Jytyn mielestä hallituksen päätös ammattiliittojen jäsenmaksun verovähennysoikeuden poistosta on ideologinen eikä edistä talouskasvua.
Jyty tuomitsee irtisanomisperusteiden muuttamisesta annetun lakiesityksen, joka voi johtaa suoranaisen syrjinnän lisääntymiseen. Lisäksi lakimuutoksen seurauksena aiempi yli 25 vuoden aikana muotoutunut oikeuskäytäntö muuttuisi merkityksettömäksi.
Sotepalvelut tarvitsevat riittävät resurssit, jotta potilaat voivat saada parasta hoitoa jatkossakin. Työhyvinvointiin on pakko satsata, muuten työntekijät kuormittuvat ja pakenevat alalta.
Ammattiliitto Jyty painottaa kunta- ja hyvinvointialueiden sopimusneuvotteluissa myös henkilöstön edustajien toimintaedellytysten parantamista.