Neuvotteluratkaisut yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskuksen hallinto- ja tukipalveluhenkilöstön työehtosopimuksista on hyväksytty. Palkat nousevat kaksivuotisen sopimuskauden aikana yhteensä 5,3 %, joka on palkankorotusten yleisen linjan mukainen.
Neuvottelutulokset sopimusaloille saavutettiin 31. maaliskuuta, ja Jytyn liittohallitus hyväksyi sopimukset 7. huhtikuuta. Myös muut neuvotteluosapuolet ovat hyväksyneet ratkaisun. Kaksivuotisten sopimuskausien kesto on 7.4.2026–31.3.2028. Sopimukset ovat irtisanottavissa päättymään vuotta aiemmin.
Kaksivuotisten sopimusten palkankorotukset ovat yhteensä 5,3 %, josta yleiskorotusta ja yleiskorotuksen luonteista keskitettyä erää on 4,5 % ja työpaikoilla jaettavaa paikallista erää 0,8 %.
Muita keskeisiä työehtomuutoksia on mm. lomarahojen maksuajankohdan aikaistaminen kesäkuulle. Myös aikaisempi kokeilumääräys lomarahojen vapaaksi vaihtamisesta työntekijän ja työnantajan kesken sopimalla muutettiin pysyväksi TES-määräykseksi. Lisäksi tehtiin erilaisia selkeyttäviä kirjauksia.
– Palkankorotusten taso noudattaa yleistä linjaa, mutta tämän vuoden osalta ne painottuvat keskimääräistä enemmän yleiskorotukseen ja taulukkopalkkojen korottamiseen. Tähän voidaan olla tyytyväisiä, kertoo Jytyn työmarkkina-asiantuntija Veli Vähämäki.
– Muiden sopimusmääräysten osalta ei tullut kovin isoja muutoksia, mutta toisaalta työehtosopimusta ei myöskään heikennetty. Uskon, että esim. lomarahan maksuajankohdan aikaistaminen kesäkuulle varmistaa nykyistä paremmin sen, että lomarahat ovat käytössä jo vuosiloman alkaessa, Vähämäki jatkaa.
Yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten hallinto- ja tukipalveluhenkilöstön työehtosopimuksista neuvottelevat Ammattiliitto Jyty ja JHL. Työnantajapuolta neuvotteluissa edustaa Sivistysala eli Sivista. Työehtosopimusten piirissä on kaikkiaan noin 6000 palkansaajaa.
Lisätiedot Jytyssä:
Veli Vähämäki, työmarkkina-asiantuntijaMaria Kuusela, työmarkkinajuristi
Veli Vähämäki, työmarkkina-asiantuntija Maria Kuusela, työmarkkinajuristi
8.4.2026
Yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten hallinto- ja tukipalveluhenkilöstön työehtosopimusneuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos myöhään tiistai-iltana 31. maaliskuuta.
Neuvottelutulos menee seuraavaksi kaikkien sopijaosapuolien hallintojen käsiteltäväksi. Jyty tiedottaa ratkaisun sisällöstä tarkemmin vasta, kun sopijajärjestöjen hallinnot ovat hyväksyneet neuvottelutuloksen.
Yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten hallinto- ja tukipalveluhenkilöstön työehtosopimuksista neuvottelevat Ammattiliitto Jyty ja JHL. Työnantajapuolta neuvotteluissa edustaa Sivistysala eli Sivista.
Työehtosopimusten piirissä on kaikkiaan noin 6000 palkansaajaa.
26.3.2029
Yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten hallinto- ja tukipalveluhenkilöstön TES-neuvottelut jatkuivat tällä viikolla tiistaina 24.3 ja torstaina 26.3. Pöydällä ovat olleet sekä palkankorotukset että muut työehtosopimusmääräykset.
– Neuvotteluissa on tapahtunut lähentymistä, mutta vielä ei olla maalissa. Nykyiset sopimukset päättyvät maaliskuun viimeisenä päivänä, ja ensi viikolla on edessä varmasti pitkiä neuvottelupäiviä, Jytyn työmarkkina-asiantuntija Veli Vähämäki kertoo.
Mikäli neuvottelutulosta ei saada aikaan 31.3. mennessä, alkaa alalla sopimukseton tila huhtikuun alussa. Nykyiset työsuhteen ehdot säilyvät kuitenkin siihen saakka, kunnes uusista sovitaan.
12.3.2026
Yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten hallinto- ja tukipalveluhenkilöstön TES-neuvottelut jatkuivat 10.3. ja 12.3. Neuvotteluissa käsiteltiin työntekijä- ja työnantajapuolen sopimustavoitteita sekä alan taloustilannetta ja palkkatilastoja.
– Neuvotteluiden alkuvaiheessa on tyypillistä käsitellä yksityisen opetusalan tavoitteita laajastikin. Tärkeää on tässä vaiheessa löytää yhteinen näkemys hyväksyttävistä asiakokonaisuuksista, Jytyn työmarkkina-asiantuntija Veli Vähämäki sanoo.
– Palkat eivät olleet vielä esillä yksityisen opetusalan neuvottelupöydässä. Palkankorotukset tulevat pöytään tyypillisesti neuvotteluiden loppupuolella, Vähämäki kertoo.
Neuvotteluja jatketaan seuraavan kerran 17.3. Nykyisten työehtosopimusten sopimuskausi päättyy 31.3.
17.2.2026
Yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten hallinto- ja tukipalveluhenkilöstön TES-neuvottelut käynnistyivät 17.2. Ensimmäisellä kerralla osapuolet esittelivät neuvottelutavoitteitaan. Samalla keskusteltiin neuvotteluiden aikataulusta.
Jyty ja JHL ovat laatineet yhteiset sopimustavoitteet palkansaajapuolelle. Neuvotteluissa tavoitellaan mm. kahden vuoden sopimuskautta niin, että toisen vuoden osalta työehtosopimukset voidaan tarvittaessa irtisanoa päättymään ensi vuoden keväällä.
– Keskeisenä tavoitteena on saavuttaa ostovoimaa parantava palkkaratkaisu. Muita tavoitteita ovat palkkausjärjestelmän kehittäminen ja luottamusmiesten aseman parantaminen. Työantajapuolen tavoitteissa nousi esiin mm. paikallisen sopimisen laajentaminen, kertoo Jytyn työmarkkina-asiantuntija Veli Vähämäki.
Opetusalan neuvotteluita käydään haastavassa taloudellisessa tilanteessa. Taustalla vaikuttavat Orpon hallituksen koulutukseen kohdistuvat leikkaukset.
– Esimerkiksi aikuiskoulutustuen ja koulutuskorvauksen lakkauttamisella on vaikutuksensa yksityisen opetusalan taloustilanteeseen. Toisaalta kotimaisen kysynnän elpymisen keskeisiä ajureita on kotitalouksien ostovoiman kasvattaminen, jossa palkkojen yleiskorotuksilla on keskeinen rooli, Vähämäki linjaa.
Neuvotteluita jatketaan seuraavan kerran 10.3. Neuvottelukertoja on sovittu sen jälkeen tiiviisti aina maaliskuun loppuun asti, jolloin nykyiset työehtosopimukset päättyvät 31.3.
Yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten hallinto- ja tukipalveluhenkilöstön työehtosopimuksista neuvottelevat työntekijäpuolella Ammattiliitto Jyty ja JHL. Työnantajapuolta edustaa Sivistysala eli Sivista.
Veli Vähämäki, työmarkkina-asiantuntija
11.2.2026
jyty on irtisanonut yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten hallinto- ja tukipalveluhenkilöstön nykyiset työehtosopimukset päättymään 31.3. Neuvottelut uusista sopimuksista alkavat neuvottelutavoitteiden esittelyllä 17.2.
– Neuvottelut painottuvat maaliskuun kolmelle viimeiselle viikolle. Tavoitteena on saavuttaa neuvottelutulos pääsiäiseen mennessä. Aika näyttää, miten tässä aikataulutavoitteessa onnistutaan, toteaa Jytyn neuvottelijana toimiva työmarkkina-asiantuntija Veli Vähämäki.
Seuraamme yksityisen opetusalan sekä ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten TES-neuvottelujen etenemistä tällä sivulla.