HUSin säästösuunnitelmia käsittelevässä kommenttijutussa ”Sairaaloissa ei ole tuhatta turhaa ihmistä” (Helsingin Sanomat 15.8.) toimittaja kirjoitti kuvitteellisesta tilanteesta, jossa oli valittava…
Tänään perjantaina 13. tammikuuta on ensimmäinen mahdollinen palkanmaksupäivä uusien hyvinvointialueiden työntekijöille. Työntekijöiden tulee tarkistaa palkkalaskelmasta, onko palkka laskettu oikein.
Hyvinvointialueelle siirtynyt Jytyn jäsen: toimita jäsenmaksuperinnän valtakirja uudelle palkkahallinnolle mahdollisimman pian, ellei työnantajasi ole sitä jo tehnyt.
Vuosien valmistelusta huolimatta monissa kunnissa on edelleen epäselvää, ketkä talous- ja hallintohenkilöstöstä siirtyvät vuodenvaihteessa kunnista hyvinvointialueille. Ammattiliitto Jytyn liittovaltuuston mielestä on vaarallista ja jopa lainvastaista, jos hyvinvointialueuudistusta käytetään henkilöstön karsimiseen tai vaihtamiseen.
Hyvinvointialueuudistus etenee eri puolilla Suomea hyvin eri tahtiin. Päijät-Hämeessä ollaan uudistuksen suhteen monessa kohtaa etujoukoissa, mutta palkkaharmonisaatio laahaa jäljessä.
Nurkan takaa vauhdilla lähestyvä sote-uudistus laittaa alueelliset julkiset palvelut uusiksi ja taitaa jättää varsinkin pienet kunnat entistä suurempaan ahdinkoon. Julkisten…
Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essoten palkkaharmonisoinnista on tehty sovintosopimus, jossa työntekijöiden palkat yhdenmukaistetaan korkeimpiin tehtäväkohtaisiin palkkoihin vuoden 2020 lokakuun alusta alkaen vuoden 2022 loppuun asti.
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja Sosiaali- ja terveydenhuollon neuvottelujärjestö Sote ry (Tehy ja Super) ovat 3.10.2022 hyväksyneet valtakunnansovittelija Anu Sajavaaran…
Valtakunnansovittelijan jättämä sovintoehdotus Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja SOTE ry:n välillä hyväksyttiin tänään maanantaina 3.10. Tehyn ja Superin hyväksymä sovintoehdotus…
JAU, Juko ja KT ovat sopineet, että sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työ- ja virkaehtosopimukseen (SOTE-sopimus) kuuluva 0,5 prosentin suuruinen keskitetty…
Hallitus on antanut esityksen laista, jolla turvataan välttämätön sosiaali- ja terveydenhuolto työtaistelun aikana. Ammattiliitto Jyty suhtautuu erittäin varauksellisesti hallituksen esittämään…
Kunta-alan tällä viikolla syntyneestä sopimusratkaisusta on riittänyt paljon puhetta, ja myös sen ulottuvuudesta on uutisoitu osin harhaanjohtavastikin. Siksi onkin nyt…
Hallitus esittää, että hyvinvointialueiden henkilöstön palkkatiedot ovat julkisia. Hallitus antoi lakiesityksen eduskunnalle 10.2.2022. Hallituksen esityksen mukaan palkkatietojen julkisuus hyvinvointialueilla ja…
Valtiovarainministeriön työryhmä esittää uusia tehtäviä hyvinvointialueille. Näitä ovat kuntien ympäristöterveydenhuollon tehtävät, öljy- ja kemikaalivahinkojen jälkitorjuntatehtävät sekä eräät erityisryhmien asumiseen liittyvät…
Aluevaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 23.1.2022, joten vielä ehdit äänestää. Aluevaaleihin asettuneille jytyläisille ehdokkaille on perustettu esittelysivusto, jossa ehdokkaat esitellään…
Poikkihallinnollinen työryhmä on saanut valmiiksi ensimmäiset kannanotot ja ehdotukset sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön riittävyyden ja saatavuuden turvaamiseksi sekä lyhyellä että…