Pelastajat suojautuvat sairauksia aiheuttavilta kemikaaleilta entistä tehokkaammin. Työtapoja voidaan edelleen kehittää.
Pelastajat altistuvat vaarallisille kemikaaleille tulipalojen sammutus- ja raivaustyössä sekä likaisten asujen ja varusteiden huollossa. Pelastajien työympäristö on altistumisen kannalta arvaamaton verrattuna moniin muihin ammatteihin, kuten teollisuustyöhön, jossa altisteet ovat usein ennalta tiedossa.
Pelastusalan henkilöstön tietoisuus syöpää aiheuttavien aineiden vaaroista on noussut merkittävästi vuosien varrella.
– Nokinen naama ja savun tuoksu olivat ennen asioita, jotka kertoivat tosi kovasta palomiehestä, muistaa työsuojeluvaltuutettu Juha Halme Päijät-Hämeen hyvinvointialueen pelastuslaitokselta.
– Terveysriskiä ei aiemmin tunnistettu, vaikka keho reagoi usein voimakkaasti. Sammutustyön jälkeen yskökset olivat pitkään mustia, ja päänsärky oli voimakasta, kertoo työsuojeluvaltuutettu Matti Syrjä Pirkanmaan hyvinvointialueen pelastuslaitokselta.
Nyt standardit ovat tiukentuneet ja sitä myötä varusteet selvästi parantuneet.
Nykyään suojautumisen perusasiat ymmärretään Syrjän mukaan hyvin. Altistumisen vähentämiseksi on kehitetty toimintamalleja ja sammutusmenetelmiä. Uusien pelastusasemien suunnittelussa huomioidaan erilliset puhtaat ja likaiset tilat.
Suojavarusteet ovat kehittyneet merkittävästi vuosien saatossa. Ne ovat aiempaa mukavampia käyttää sekä suojaavat hengitystä ja ihoa tehokkaammin.
– Aiemmin varusteiden lämmönkesto ja suojaustaso olivat heikkoja. Paineilmalaitteet painoivat enemmän, ja niiden huono ergonomia johti siihen, että raivaustyötä tehtiin usein ilman hengityssuojausta. Nyt standardit ovat tiukentuneet ja sitä myötä varusteet selvästi parantuneet, Syrjä kertoo.
Halmeen mukaan asennemuutos käynnistyi 1990-luvun lopulla, kun hengitystä suojaavan paineilmalaitteen käyttö yleistyi myös pienemmissä sammutustehtävissä, kuten autopaloissa. Samalla ymmärrys terveysriskeistä lisääntyi.
– Viimeisen viiden vuoden aikana suojautumisessa on edistytty paljon. Tähän on vaikuttanut valistaminen ja useat hankkeet, jotka ovat tuoneet tietoa. Merkitystä on silläkin, että työsuojeluvaltuutetut ovat verkostoituneet ja jakavat tietoa keskenään, Halme sanoo.
Työterveyshuollossa käydyt keskustelut ovat tärkeitä, sillä ne ohjaavat jokaista pohtimaan omia tapojaan ja suhdettaan altistumiseen.
Edelleen on kehitettävää pelastusalan työtavoissa.
Pirkanmaalla on viime vuosina kerätty pelastajien kemikaalialtistumisesta tietoa biomonitoroinnilla eli veri- ja virtsanäytteiden analyysillä. Tulosten pohjalta on etsitty uusia teknisiä keinoja altistumisen vähentämiseksi. Saatua tietoa on hyödynnetty myös pelastustyön operatiivisen johdon ja henkilöstön kouluttamisessa, jotta altistumisen syyt ymmärretään entistä paremmin.
– Pitkät oleskeluajat vaara-alueella lisäävät altistumista merkittävästi, vaikka varsinaisen savusukelluksen kesto jäisi lyhyeksi. Suojautuminen savusukellusten välissä ja tauoilla on myös saatava kuntoon, sillä vaara-alueella työskennellään liian usein puutteellisella suojauksella, Syrjä toteaa.
Päijät-Hämeessä pidetään myönteisenä sitä, että työterveyshuollossa on alettu kiinnittää enemmän huomiota kemikaalialtistumisen ehkäisyyn. Pelastajien altistumispäiväkirjan tiedot ovat käytettävissä vastaanotoilla, ja työterveyshuollon henkilöstö ottaa syöpäsairauksilta suojautumisen aktiivisesti puheeksi pelastajien kanssa.
– Työterveyshuollossa käydyt keskustelut ovat tärkeitä, sillä ne ohjaavat jokaista pohtimaan omia tapojaan ja suhdettaan altistumiseen. Alalla esiintyy ajattelua, jonka mukaan suojautuminen koskisi vain nuoria pelastajia. Myös ikääntyvien pelastajien on tärkeää huolehtia terveydestään, Halme painottaa.