STTK: Työnantajien kustantamien kasvomaskien oltava työntekijälle verovapaa etu

Koronavirustartunnat ovat Suomessa melko rauhallisen kesälomakauden jälkimainingeissa lähteneet jälleen nousuun. STTK kannattaa henkilökohtaisten suojavälineiden kuten kasvomaskien käyttösuositusta pandemian leviämisen ehkäisemiseksi nyt, kun paluu työpaikoille on alkanut.

– Työnantajien on kannettava vastuuta työntekijöiden työturvallisuudesta kaikissa työhön liittyvissä olosuhteissa. STTK esittää, että työnantajat kustantavat joukkoliikennettä käyttäville työmatkalaisille kasvosuojaimet koronatartuntojen ehkäisemiseksi. Työnantajan kustantamista maskeista ei myöskään saa muodostua verotettavaa etua työntekijöille, puheenjohtaja Antti Palola sanoo.

Etätyö osaltaan hillitsee koronan leviämistä. Palola kuitenkin korostaa, että etätyö ei ole läheskään kaikille mahdollista.

– Suurin osa ihmisistä tekee koko ajan työtään työpaikalla mitä moninaisimmissa työtehtävissä ja tilanteissa. Myös esimerkiksi ruuhka-aikaan tapahtuva työmatka on työntekijöille suuri riski, sillä he eivät voi hallita turvavälejä joukkoliikennevälineissä. Pieni- ja keskituloisille työmatkalaisille kasvosuojainten aiheuttama kustannus on suuri eikä heiltä voi edellyttää, että he tekisivät työmatkansa terveytensä – jopa henkensä – kustannuksella.

STTK:n mielestä Suomen kannalta riskimaihin liittyvät matkustusrajoitukset, pakkotestaukset ja karanteenit ovat perusteltuja koronatartuntojen lisääntyessä.

– Erilaisiin rajoituksiin, sulkuihin ja kieltoihin perustuneen kevään jälkeen koronan kanssa on kuitenkin opittava elämään ilman, että kevään tavoin palattaisiin täydellisten kieltojen ja rajoitusten tielle. Korona-ajan pelisäännöt koskettavat jokaista. On huolehdittava käsihygieniasta, muistettava turvavälit ja noudatettava viranomaisten sekä asiantuntijoiden antamia ohjeita. Myös terveen järjen käyttö on kunniassa, Antti Palola tiivistää.

Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 14 jäsenliittoa ja noin 500 000 jäsentä. Visiomme on menestyvä Suomi, jossa yhteistyöllä rakennamme maailman parasta työelämää ja hyvinvointia. Olemme työssämme avoimia, oikeudenmukaisia, uudistusmielisiä ja rohkeita.

Asiasanat: