Ilmoittautuminen käynnissä
Nuorisotyöttömyys on kasvussa, ja se on huolestuttavaa koko yhteiskunnan kannalta. Tilanne edellyttää nyt ratkaisuja, kirjoittaa Jytyn tulevaisuustyöryhmän puheenjohtaja Leevi Kotilainen.
Ammattiliitto Jyty vaatii uusia ratkaisuja työntekijöiden osaamisen kehittämisen tueksi. Työelämän nopea muutos lisää kouluttautumisen tarvetta samaan aikaan, kun maan hallitus on lakkauttanut aikuiskoulutustuen ja koulutuskorvauksen.
Jyty jakaa 250 euron arvoisia stipendejä opiskelijajäsenten tekemille parhaille työelämän kehittämishankkeille, lopputöille ja opinnäytetöille. Kevään hakuaikaa stipendeille on toukokuun loppuun…
Suomen valtio teki muutamia vuosia sitten odotetun ja tervetulleen päätöksen pelastajien koulutuspaikkojen lisäämisestä. Pelastusalan ja hyvinvointialueiden viesti oli tavoittanut päättäjät: pelastajia tarvitaan lisää. Tuolloin lähes kaikki hyvinvointialueet kipuilivat pelastajapulan kourissa ja kilpailivat osaajista.
Jyty tarjoaa jäsenilleen maksutonta Työhyvinvointikortti-koulutusta. Kurssille osallistunut jytyläinen Riitta Oinonen sai koulutuksesta oppia esimerkiksi tiimin yhteishengen vahvistamiseen. Työkaluja ja kehittämisintoa…
Elokuussa käynnistyviin hätäkeskuspäivystäjäopintoihin saapui ennätykselliset 1 248 hakemusta, kertoo Pelastusopisto. Kuopiossa järjestettävälle kurssille tuli 542 hakemusta ja Keravan kurssille 706….
Lähes kaikki kunnat ja hyvinvointialueet ovat hyödyntäneet koulutuskorvausta. Korvauksen poistaminen heikentäisi julkisten työpaikkojen mahdollisuuksia henkilöstön kehittämiseen. Hallitus aikoo lopettaa koulutuskorvauksen…
Luottamusmiehet ovat tärkeä osa Jytyn jäsenpalvelua. Liiton monipuolinen koulutus antaa heille osaamista ja taitoa selvitä työpaikan muutostilanteissa.
Orpon hallitus on esittänyt, että työntekijän irtisanomiseen riittäisi jatkossa pelkkä asiallinen syy, kun nykyisin vaaditaan asiallinen ja painava syy. Muutos herättää huolta palkansaajajärjestöissä. Irtisanomissuoja on ollut tärkeä osa työelämän turvaverkkoa, joka suojaa työntekijöitä mielivaltaisilta irtisanomisilta ja tarjoaa vakautta työmarkkinoilla. Sen heikentäminen voi johtaa moniin negatiivisiin seurauksiin.
Ammattiliitto Jyty vaatii päättäjiä pelastamaan työpajatoiminnan, joka on tilastojenkin valossa ollut tuloksellinen tapa tukea nuoria.
Ammattiliitto Jytyn mielestä kehysriihen päätökset vaikeuttavat työuran aikaista osaamisen kehittämistä, pienipalkkaisten asemaa ja sote-alan henkilöstökriisiä.
Koulutus ja osaamisen kehittäminen, osatyökykyisten työllistymisen parantaminen ja työhyvinvoinnin lisääminen ovat suomalaisten mielestä kolme tärkeintä keinoa vahvistaa työllisyyttä. Vähiten kannatusta saavat sosiaaliturvan heikentäminen ja rekrytoinnin kynnyksen madaltaminen esimerkiksi irtisanomissuojaa heikentämällä.
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja kunta- ja hyvinvointialan pääsopijajärjestöt JAU, JUKO ja Sote ry korostavat, että aikuiskoulutustukea käytetään työelämän tarpeisiin osaajapula-aloilla. Tuen lakkauttamisella on kunta- ja hyvinvointialoille jopa kriittisiä vaikutuksia. Lakkauttamista on arvioitava uudelleen.
Hallitusneuvottelijoiden kaavailemat leikkaukset vapaaseen sivistystyöhön tarkoittaisivat merkittäviä heikennyksiä kansalaisten osaamisen kehittämiseen, työllisyyteen, hyvinvointiin ja alueelliseen tasa-arvoon, sanovat Ammattiliitto Jyty ja Toimihenkilöjärjestöjen Opintoliitto.
Poikkeuksellisen laaja-alainen järjestöjoukko vaatii varhaiskasvatuslain avaamista. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Ammattiliitto Jyty ry, Sosiaalialan ammattijärjestö Talentia, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry, Hyvinvointiala ry Hali, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja Kuntaliitto lähettävät yhteisen viestin hallitusneuvotteluihin. Järjestöt vaativat lain muuttamista henkilöstörakenteen ja päiväkodin johtajan tehtävien osalta. Jo nyt on selvää, ettei nykyisen lainsäädännön puitteissa ole mahdollista saavuttaa lain sisällöllisiä eikä henkilöstörakenteen tavoitteita.
Anonyymissä rekrytoinnissa kutsut työhaastatteluihin lähtevät koulutuksen ja kokemuksen perusteella. Helsingin kaupunki on käyttänyt sitä kaikilla toimialoilla runsaat kolme vuotta.