Ajan puute, haastavat tilanteet lasten kanssa sekä väkivalta tai sen uhka ovat jäsenkyselyn mukaan yleisimmät haasteet kasvatuksen ja koulutuksen alan ammattilaisilla. Ilon tunteita tuovat kuitenkin itse lapset ja nuoret, työkaverit sekä monipuolinen toimenkuva.
Nuorten elämänhallintaan liittyvät ongelmat ovat kasvaneet, ja nuorten kasvun tukemiseen tarvitaan tänä päivänä resursseja enemmän. Uutisointi nuorten tekemistä rikoksista pistää…
Viime vuosina hallitusten määrärahojen leikkaukset ja kunta-alan säästötoimenpiteet ovat heikentäneet kasvatuksen, koulutuksen ja nuorisotyön asemaa. Tämä on lisännyt syrjäytymisriskiä ja…
Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty paheksuu Jyväskylän kaupungin henkilöstöön kohdistuvia säästösuunnitelmia. Jyty ei hyväksy säästöjä, jotka kohdistuisivat erityisesti tiettyihin matalapalkkaisiin…
Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ovat päivittäneet koulutuksen järjestäjille ja oppilaitoksille keväällä antamaansa koronaepidemiaan liittyvää ohjeistusta. Jatkossakin…
Koronakriisin aikana useat kunnat ovat keskeyttäneet henkilöstön palkanmaksun vetoamalla työsopimuslain 2 luvun 12 pykälässä mainittuun työnteon estymiseen. Jyty kysyi palkanmaksun…
Ohjeen ovat tehneet yhteistyössä KT Kuntatyönantajat, Kuntaliitto, Sivistystyönantajat, OAJ, Helsingin yliopisto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Työterveyslaitos. Ohjetta päivitetään…
Koronakriisin poikkeusoloissa useat kunnat ovat ilmoittaneet päätöksistä keskeyttää henkilöstön palkanmaksu työnteon estymisen takia työsopimuslain 2 luvun 12 pykälään vedoten. Julkis-…
Valtioneuvoston on linjannut toimista varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä korkeakoulutuksen järjestäjille koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Linjauksilla turvataan varhaiskasvatus…
Jyty tukee kansalaisaloitetta varhaiskasvatuksen suhdelukujen tarkemmasta määrittelystä. Kansalaisaloitteen tavoitteet tukevat hyvin myös STTK:n varhaiskasvatusryhmän varhaiskasvatuslain päivittämiseen asettamia tavoitteita. Ammattiliitto Jytyn…