Ilmoittautuminen käynnissä
Ammattiliitto Jyty on kasvatuksen ja koulutuksen alan ammattilaisten liittona huolissaan haasteellisesta tilanteesta varhaiskasvatuksen sektorilla, varhaiskasvatuksen ammattilaisten työssäjaksamisesta sekä alan vetovoimaisuudesta.
Päiväkotilasten vanhemmat järjestävät tänään mielenilmauksen Helsingin varhaiskasvatuksen tilanteesta. STTK peräänkuuluttaa päättäjiltä ratkaisuja vähäisten resurssien ja säästötoimien aiheuttamaan koulutetun henkilöstön hakeutumiseen pois alalta.
Koulunkäynninohjaajat toivovat ammattinsa arvostuksen nostamista ja tasavertaisempaa asemaa koulumaailmassa muiden ammattilaisten rinnalla. Tämä käy ilmi Ammattiliitto Jytyn toteuttamasta kyselystä. –…
Koulunkäynninohjaajat kokevat roolinsa oppilastyössä tärkeäksi mutta vähemmän arvostetuksi kuin opettajan työ. Lisäksi koulunkäynninohjaajien ammatissa kesäkeskeytyksiin liittyvät järjestelyt ovat valtakunnallisesti hyvin kirjavat.
Jytyläinen Katri Konsteri työskentelee koulunkäynninohjaajana Seinäjoen lyseossa. Hän nauttii erityisesti oppilaiden auttamisesta koulutehtävissä.
Ammattiliitto Jytyn julistama lakko Oulussa, Rovaniemellä, Jyväskylässä, Tampereella, Turussa ja Kuopiossa koskee varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja opetuksen työtehtäviä. Lakko koskee työvuoroja,…
Ammattiliitto Jyty jätti uuden kunta-alan lakkovaroituksen viikon kestävälle lakolle 3.–9. toukokuuta. Jytyn julistama lakko koskee varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja opetuksen työtehtäviä…
Työskentelen yksityisessä päiväkodissa, ja työnantaja ei maksa enää palkkaa sairausloman vuoksi. Olen ollut neljä vuotta töissä tällä työnantajalla, ja sairausloma on kestänyt 49 päivää. Mikä on palkallisen sairausloman pituus?
Yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten työehtosopimusten neuvottelut käynnistyivät tiistaina 8.2.2022. Ensimmäisen neuvottelutapaamisen teemana oli tulevaisuuden työelämä opetusalalla. Samassa yhteydessä neuvotteluosapuolet…
Jytyläinen lastenhoitaja Sari Irmasto viihtyy työssään päiväkoti Neulasessa Helsingin Myllypurossa. Työpäivät ovat äänekkäitä, vauhdikkaita ja virkistäviä. Kiire on kuitenkin kovaa, ja palkkatasossa olisi korjattavaa.
Ammattiliitto Jyty on kasvatuksen ja koulutuksen alan ammattilaisten liittona huolissaan haasteellisesta tilanteesta varhaiskasvatuksen sektorilla, varhaiskasvatuksen ammattilaisten työssäjaksamisesta sekä alan vetovoimaisuudesta….
Jatkuva kiire, resurssipula, haastavat tilanteet ja väkivallan uhka ovat pahenevia ongelmia kasvatuksen ja koulutuksen alalla. Samalla ne pahentavat entisestään työvoimapulaa,…
Lippukuntakoordinaattori Nalle Velling kokee olevansa unelmaduunissa Järvi-Suomen Partiolaiset ry:ssä. Nuorten ja aikuisten kanssa tehtävä työ on sopivan haastavaa, ja koko ajan tulee eteen uutta.
Ajan puute, haastavat tilanteet lasten kanssa sekä väkivalta tai sen uhka ovat jäsenkyselyn mukaan yleisimmät haasteet kasvatuksen ja koulutuksen alan ammattilaisilla. Ilon tunteita tuovat kuitenkin itse lapset ja nuoret, työkaverit sekä monipuolinen toimenkuva.
Nuorten elämänhallintaan liittyvät ongelmat ovat kasvaneet, ja nuorten kasvun tukemiseen tarvitaan tänä päivänä resursseja enemmän. Uutisointi nuorten tekemistä rikoksista pistää…
Viime vuosina hallitusten määrärahojen leikkaukset ja kunta-alan säästötoimenpiteet ovat heikentäneet kasvatuksen, koulutuksen ja nuorisotyön asemaa. Tämä on lisännyt syrjäytymisriskiä ja…