Sote-uudistukseen ja hyvinvointialueisiin liittyvässä keskustelussa paino on ollut jälleen kerran vahvasti terveyspuolen käsipareissa, sosiaalipuolen ja tukipalveluhenkilöstön jäädessä selvästi paitsioon. Toki sosiaalipalvelut ja tukipalvelut ovat selvästi pienempiä henkilöstömäärissä, mutta etenkin tukipalvelut ovat kaiken sote-toiminnan selkäranka. Tukipalvelujen sakatessa tökkäävät heti myös terveyspalvelut, kun esimerkiksi potilastietojärjestelmän kaatuessa loppuu ajantasaisen tiedon saanti.
Kuvitelkaapa tilanne: lääkärit ja hoitajat aamulla töihin tullessaan huomaavat, että kukaan ei ole huoltanut lumisateen jäljiltä pihaa, ovet ovat lukossa ja huoneet kylminä. Missä on kiinteistönhoito? Sisälle päästyä huomataan joka paikan olevan likainen, roskakorit täynnä ja välineet huoltamatta. Ai niin, kaipa laitoshuoltajia ja välinehuoltajiakin tarvitaan. Sitten yritetään availla tietokoneita ja kaikkia muita tietoteknisiä laitteita, mutta turhaan. Ehkä ICT-tukipalveluillakin on joku tarkoitus. Sitten petipotilaat haluaisivat aamupalaa, mutta kattilat ovat kylmiä ja kahvipannu tyhjänä. Ei se ruokahuoltokaan taida tyhjän panttina olla. Mutta paperinpyörittäjiähän ei kukaan kaipaa paitsi, että palkat jäävät maksamatta ja laskut laittamatta. Ilman terveydenhuollon sihteereitä ja hallintotyön ammattilaisia kaikki toimistorutiinit kaatuvat terveyspuolen henkilöstön tehtäväksi ja arkistoinnit jäävät tekemättä.
Huomaatko? Näitä hiljaisen työn tekijöitä on sote-puolellakin laidasta laitaan ja kaikkia ammattialoja tarvitaan. Siksipä on ollut surullista huomata, kuinka vähälle huomiolle tukipalveluhenkilöstön asema tulevassa sote-uudistuksessa on jäänyt. Kukaan ei oikein tunnu tietävän, mitä on tulossa. Tietoa ei ole, siirtyykö tukipalveluhenkilöstö missä määrin hyvinvointialueiden palvelukseen vai lopputulemana yhtiöön, ja millä ehdoin. Säilyykö työntekopaikka entisellään vai onko vaihto edessä. Suurta epävarmuutta on ilmassa, eikä tätä ole juuri edes yritetty hälventää. Kaikki mediahuomio on pelkästään terveyspuolella ja sen henkilöstössä.
Ja tämähän ei missään nimessä ole vain sote-henkilöstöä koskeva asia, vaan koskee yhtä lailla kuntia. Mitä pienemmästä kunnasta on kysymys, niin sitä hankalammaksi menee yhtälö. Pienissä kunnissa yksi henkilö voi hoitaa hyvin monipuolista toimenkuvaa, josta osa on sote-puolella ja osa ei. Kuinka siirtää henkilöstä osa yhteen tehtävään ja jättää loput toiseen. Ja vaikka tointa hoitaisikin kaksi, niin miten jatkossa toimitaan. Kuinka vain yksi työntekijä voi onnistuneesti suoriutua tehtävästään ympäri vuoden, kun lomatkin pitäisi pitää ja aina ei voi olla tavoitettavissa?
Siksipä kuntiin jäävän henkilöstön toimenkuvat joudutaan tarkistamaan ja iso organisaatiouudistus on alkanut jo monessa kunnassa. Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että nyt jos koskaan tarvitaan tukea, osallistumismahdollisuuksia ja vuorovaikutusta henkilöstölle. Tarvitaan henkilöitä, jotka toimivat aktiivisesti valmistelun ja substanssin rajapinnassa vieden viestiä molempiin suuntiin. Tässä tarvitaan nyt yhtä köyttä vetäjiä, eikä asettelua kahta puolen pöytää.
Pasi Revonmäki ICT-asiantuntija, Ammattiliitto Jytyn sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ICT-työn ammattialaryhmän jäsen