Keski-Suomen hyvinvointialue ilmoitti elokuussa uusista yt-neuvotteluista noin 400 henkilötyövuoden vähentämiseksi. Kovat henkilöstöön kohdistuvat leikkaukset tuntuvat mahdottomilta samaan aikaan, kun työssä jaksaminen on koetuksella ja alalla on valtava työvoimapula.
On hyvä, jos hyvinvointialueen toimintoja saadaan järkeistettyä ja mahdollisia päällekkäisiä toimintoja purettua, mutta säästöjä ei pitäisi hakea henkilöstön jaksamisen ja asiakkaiden terveyden kustannuksella.
Hyvinvointialueet ovat edelleenkin vasta rakenteilla, joten olisi suotavaa, että henkilöstölle annettaisiin työrauha toimivan organisaation rakentamiseksi. Henkilöstö on väsynyt leikkauksiin, jotka heikentävät entisestään työssä jaksamista ja sote-alan veto- ja pitovoimaa.
Maan hallitus on asettanut hyvinvointialueet rahoitusvajeen takia täysin mahdottoman tilanteen eteen. Hallituksen olisikin hyvä jalkautua seuraamaan hyvinvointialueiden toimintaa. Alueiden rahoituksen tulisi olla riittävää, jotta kansalaisten tasavertainen kohtelu toteutuisi ja henkilöstö jaksaisi tehdä työtänsä.
Hyvinvointialueilla on monissa tehtävissä työvoimapula, myös tukipalveluissa, jotka mahdollistavat varsinaisen hoitotyön ja asiakastyön. Ilman toimivia hallinto- ja tukipalveluja, kuten esimerkiksi osastonsihteereitä, välinehuoltajia ja ict-asiantuntijoita, hyvinvointialueet eivät kykene hoitamaan tehtäväänsä. Toimivan organisaation kannalta hallintotyö on aivan yhtä tärkeää kuin hoivatyökin.
Jonna Voima, puheenjohtaja, Ammattiliitto JytyTiina Sorri, Jytyn pääluottamusmies, Keski-Suomen hyvinvointialue