Kesäduunari-infon Salla vastaa nuorten kysymyksiin työelämästä

​– Nuorten työelämätietoisuudessa on vielä parantamisen varaa. Koulussa ei esimerkiksi yhteiskuntaopin tunneilla opeteta tarpeeksi sääntelystä ja konkreettisista työelämän käytännöistä.

Tätä mieltä on Salla Hakoköngäs, joka vastaa Kesäduunari-infossa nuorten kysymyksiin. Jo ensimmäisen viikon aikana yhteydenottoja on tullut laidasta laitaan. Kysymykset ovat koskeneet esimerkiksi työsopimusta, palkkaa, koeaikaa ja työttömyysturvaa.

Työ on ollut mukavaa, ja Salla on päässyt itsekin oppimaan ja kertaamaan. Kaikkea ei voi yliopistossa käydä syvällisesti läpi, mutta käytännön työ opettaa.

Apua työelämän kiemuroihin ja ongelmatilanteisiin

Sallan mukaan on hyvä, että nuorilla on matalan kynnyksen paikka kysyä työelämään liittyvistä asioista. Nuoret ovat yleisesti heikommassa asemassa työelämässä, sillä he ovat vielä kokemattomia.

– On tärkeää, että he tietävät omista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan, jotta työelämään siirtyminen olisi mahdollisimman jouhevaa, hän kiteyttää.

Kesäduunari-info palvelee kaikkiin työsuhteeseen liittyvissä kysymyksissä, eli apua voi kysyä esimerkiksi palkkaan, työsopimukseen tai työvuoroihin liittyviin kysymyksiin. Ongelmatilanteissa apua voi kysyä ennen työnantajalle puhumista, mikäli haluaa saada neuvoja ja varmistusta.
Kaikki kesätyöhön liittyvät asiat, poissulkien avointen työpaikkojen välitys, ovat asioita, joissa Kesäduunari-infoon voi olla yhteydessä.

Oikeustieteen opiskelija innostui auttamisesta työharjoittelussa

Viime vuonna Salla oli palvelualojen ammattiliitto PAM ry:llä harjoittelussa. Korona-aikaan hän vastaili työssään paljon jäsenten kysymyksiin, ja koki työn palkitsevana. Tätä kautta hän päätyi myös Kesäduunari-infoon töihin.

Salla on oikeustieteen maisteriopiskelija, joka halusi alalle siksi, että pääsisi tekemään työllään hyvää. Lisäksi ala tuntui käytännönläheiseltä.
Hän kiinnostui työoikeudesta aikanaan sen peruskursseilla. Myöhemmin opinnoissaan Salla on suuntautunut työoikeuden opintoihin, ja seuraavaksi hän on hakemassa työoikeuden graduprojektiin.

Kesäduunari-info

• Kesäduunari-info on ilmainen neuvontapalvelu, joka tarjoaa kesätyöntekijöille neuvoa työsuhteisiin liittyvissä kysymyksissä.

• Toukokuun alussa avattu info toimii puhelimitse numerossa 0800 179 279, WhatsAppilla 040 747 1571 ja netissä olevan yhteydenottolomakkeen kautta. Se on auki arkipäivisin kello 9–15, elokuun loppuun asti.

• Infon tarjoavat palkansaajien keskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK.

Lue lisää: www.kesaduunari.fi/