H.C. Andersenin satu keisarin uusista vaatteista on monelle tuttu. Siinä kaikki näkevät totuuden, mutta kukaan ei uskalla sanoa sitä ääneen: keisarilla ei ole vaatteita lainkaan.
Valitettavasti sama näytelmä pyörii nyt 2020-luvun Suomessa, mutta näyttämö on paljon suurempi. Päärooleissa ovat valtiovalta, hyvinvointialueiden päättäjät ja osa viranhaltijoista. He onnistuvat keisarilliseen tapaan sivuuttamaan yksinkertaisen tosiasian: pelastus-, ensihoito- ja hätäkeskustoimintaa ei voi tuottaa ilman riittävää määrää operatiivista henkilöstöä.
Nykyinen tilanne kuulostaa samalta kuin vaatteiden ompeleminen ilman kangasta. Lopputuloksena on jotain näennäistä – aivan kuten keisarin kuuluisat uudet vaatteet. Tällä kertaa kyse ei kuitenkaan ole sadusta vaan yhteiskunnan turvallisuudesta.
Olemme tilanteessa, jolloin opettavainen satu itsepetoksen vaaroista uhkaa realisoitua todeksi.
Pelastustoimessa eletään arkea, jossa yksiköitä miehitetään henkilöstöpulassa ristiin. Kun paloaseman vuorovahvuus on neljä henkilöä, paikalla on yksi pelastustoimintaa johtava henkilö ja kolme miehistön jäsentä. Kalustohallissa voi olla kolme ajoneuvoa: paloauto, säiliöauto ja nostolava, mutta työvuorosta löytyy miehistöä vain yhteen niistä. Kun rakennuspalo syttyy, sen sijaan, että paloauton takapenkin palomiehet alkavat vetää paineilmalaitteita ylleen ja valmistautua savusukellukseen, hyppäävätkin he asemalla säiliöauton ja nostolavan rattiin ajaakseen ne palopaikalle. Vasta kohteessa päätetään, kuka tekee mitä ja missä järjestyksessä. Samaan aikaan asemia suljetaan henkilöstöpulan vuoksi.
Päivätöitä tekevät ammattilaiset eivät ole yhtään paremmassa tilanteessa. Palotarkastukset ja muut viranomaistehtävät jonoutuvat. Pelastustoiminta on matkalla suuntaan, jossa onnettomuuden tapahduttua vastuu sysätään muualle. Tällöin ensimmäinen kysymys kuuluu: milloin kohde on viimeksi palotarkastettu? Onnettomuuksien ehkäisystä ja valistuksesta puhutaan paljon, mutta siihenkään ei ole riittäviä resursseja.
Arki on yhtä karu ensihoidossa. Meillä on alueita, joissa kahden hengen miehitykseen tarkoitettuja ambulansseja ajetaan yksin. Joskus suunnitellusti, joskus synergian nimissä ja joskus aamulla yllättäneen henkilöstövajeen vuoksi.
Samaan aikaan valtion tuottavuusohjelma uhkaa vakavasti hätäkeskustoimintaa. Olemme tilanteessa, jolloin opettavainen satu itsepetoksen vaaroista uhkaa realisoitua todeksi.
Pelkällä kalustolla tai uusilla tiloilla ei synny turvallisuutta, eikä ketään pelasteta ilman ihmistä.
Kun tätä todellisuutta tarkastelee, herää väistämätön ajatus: pelastus, ensihoito ja hätäkeskukset eivät tarvitse yhtään uutta tehtävää tai roolia lisää ilman lisäresursseja. Nykyistenkin kanssa pää pysyy hädin tuskin pinnalla.
Alueilla turvallisuuteen panostetaan investoimalla uusiin asematiloihin ja kalustoon. Silläkin uhalla, että kuulostan kiittämättömältä, totean että valitettavasti pelkällä kalustolla tai uusilla tiloilla ei synny turvallisuutta, eikä ketään pelasteta ilman ihmistä.
Ratkaisun avaimet ovat päättäjillä. On puhtaasti valtiolta lähtöisin olevan rahoituksen ja sen jakamisesta vastaavien hyvinvointialueiden päätöksenteon varassa, onko meillä kansalaisten arkisen turvallisuuden takaavia palveluita. Sadussa lopulta yksi lapsi sanoo ääneen sen, minkä kaikki näkevät: keisarilla ei ole vaatteita. Turvallisuus ei synny uskottelemalla – se vaatii tekijöitä.
PuheenjohtajaSuomen pelastusalan ammattilaiset SPALPuh. 044 901 8465jari,koivuluoma@spal.fii
Ammattiliitto Jyty edistää pelastusalan ammattilaisten, eli pelastustoimen, ensihoidon ja hätäkeskusten henkilöstön, työehtoja ja palkkausta.
Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL on Jytyn jäsenliitto.
Tutustu ammattialasivustoon, jolta löydät ajankohtaisia pelastusalan uutisiamme!