Muun Suomen tavoin myös Pohjanmaan kunnissa on käynnissä tai suunnitteilla säästötoimia, jotka näkyvät henkilöstön lisääntyneinä työtehtävinä ja vastuina. Asia käy ilmi Ammattiliitto Jytyn kuntien työntekijöille kohdentamasta jäsenkyselystä.
Kuormitus painaa Pohjanmaan kuntatyöntekijöitä: Ammattiliitto Jytyn kyselyyn vastaajista 77 % kokee työtilanteensa tällä hetkellä jonkin verran tai hyvin kuormittavana.
Moni työskentelee myös säästöpaineiden keskellä: Jytyn kyselyyn vastanneista joka kolmannen (38 %) työpaikalla oli toteutettu tai suunnitteilla säästötoimenpiteitä vuoden 2023 aikana. Kyselyn perusteella säästöt näkyvät erityisesti työmäärän kasvuna ja lisääntyvinä vastuina.
– Kuntien valtionosuuksien lisäleikkaukset asettavat kunnille entistä suurempia säästöpaineita vuosille 2025–2027, mikä näkyy varmasti Pohjanmaan kuntienkin lähitulevaisuudessa. Henkilöstö on kunnan suurin voimavara ja samalla suurin budjettikohta. Kuntien on tarkasteltava ensin ei-lakisääteistä toimintaa ennen kuin säästetään henkilöstöstä. Tämä on tärkeää, jotta kunnat säilyisivät jatkossakin houkuttelevina työnantajina, sanoo Svenska Österbottens Jytyn puheenjohtaja Kenneth Nickull.
Myös Pohjanmaan maakuntakeskuksen Vaasan talousnäkymät ovat heikot, ja kaupunginhallitus on käynnistänyt talouden tasapainottamisohjelman valmistelun vuosille 2024–2027.
– Vaasassa tulevat säästöt aiheuttavat henkilöstön keskuudessa huolta ja epävarmuutta. Töitä tehdään paikoin jo nyt hyvin ohuilla resursseilla. Mistä voidaan enää säästää? Toivon, että kaupunki kartoittaa säästökohteita hyvässä yhteistyössä henkilöstön kanssa, kommentoi Jyty Vaasan puheenjohtaja Tarja Mäkitalo.
Valtaosa Ammattiliitto Jytyn jäsenistä työskentelee kunnissa ja kuntaomisteisissa yrityksissä ja liikelaitoksissa. Järjestöjohtaja Reponen on huolissaan siitä, että säästöjen vaikutukset kohdistuvat jo ennestään tiukoille vedettyihin hallinto- ja tukipalvelutehtäviin, joissa jytyläiset tyypillisesti työskentelevät.
– Säästömantra ”hallinnon tehostamisesta” ei ole tätä päivää. Kun esimerkiksi sihteeri-, talous-, hallinto- ja ict-tehtäviin varataan riittävät resurssit, voivat muut ammattilaiset keskittyä omaan työhönsä. Tämä tuo tehokkuutta ja säästöjä sekä työhyvinvointia, sanoo Ammattiliitto Jytyn järjestöjohtaja Eveliina Reponen.
Kyselyn perusteella Pohjanmaan kuntatyöntekijät näkevät puutteita resurssien nykytilassa ja tulevaisuudessa. Yli puolet (53 %) vastaajista kokee, ettei työpaikalla ole riittävästi henkilöstöä työtehtävien määrään nähden. 72 % puolestaan kokee, että avoimia paikkoja on vaikea saada täytettyä pätevillä henkilöillä. Rekrytointihaasteet ovat tyypillisiä erityisesti kasvatus- ja koulutuspalveluissa.
– Tilanne on nurinkurinen. Samalla, kun kunnat etsivät säästöjä, useimmat säästökohteet kärsivät työvoimapulasta, Reponen sanoo.
– Kunta-ala on muutosten kourissa. Hyvinvointialueuudistus siirsi sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen kunnista hyvinvointialueille. Toisaalta TE-palvelut siirtyvät vuoden 2025 alusta valtiolta kunnille, jolloin kuntiin tulee iso joukko uusia työntekijöitä. Kuntaorganisaatioissa on oltava riittävät resurssit näiden muutosten läpivientiin, Reponen huomauttaa.
“Miten menee, kuntatyöntekijä?” -kysely tehtiin kunnissa työskenteleville Ammattiliitto Jytyn jäsenille marras–joulukuussa 2023. Kyselyyn vastasi 2447 henkilöä. Pohjanmaan vastaajamäärä oli 115. Kyselyn tuloksia avataan alueellisesti alkuvuodesta 2024, kun Jyty kiertää ympäri Suomea työpaikkakiertueella.
Lisätietoja:
Jytyn järjestöjohtaja Eveliina Reponen, puh. 043 826 7960, eveliina.reponen@jytyliitto.fiSvenska Österbottens Jytyn puheenjohtaja Kenneth Nickull, puh. 045 204 1567, kenneth.nickull@vora.fiJyty Vaasan puheenjohtaja Tarja Mäkitalo, puh. 050 363 1231, tarja.makitalo@vaasa.fi
Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, hyvinvointialueilla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.