Jyty goes Helsinki Pride – tule mukaan kulkueeseen ja puistojuhlaan!

Ammattiliitto Jyty on Helsinki Priden virallinen yhteisökumppani. Tuemme Pride-liikkeen tekemää tärkeää työtä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeuksien, osallisuuden ja hyvinvoinnin eteen. Ammattiliittona haluamme tukea erityisesti työelämän yhdenvertaisuutta.

Helsinki Priden vuoden 2025 teema ”Ylpeyttä ilman rajoja / Pride without Borders” muistuttaa meitä tärkeästä työstä sateenkaarevien turvapaikanhakijoiden ja pakolaistaustaisten ihmisten hyväksi. Ihmisoikeuksissa ei tunneta tai tunnusteta rajoja – ne kuuluvat kaikille.

Yhdenvertaisuus, tasapuolisuus, oikeudenmukaisuus, nykyaikaisuus ja osallisuus ovat arvoja, jotka yhdistävät meitä Priden tavoitteisiin. Rakennamme välittävää työkulttuuria, tuemme empaattista johtamista sekä panostamme jäsentemme fyysiseen ja henkiseen turvallisuuteen työpaikoilla. Näiden kysymysten ja teemojen parissa työskentelevät päivittäin muun muassa jytyläiset kirjasto- ja kulttuurialan, nuoriso- ja järjestötyön, sosiaali- ja terveysalan, pelastusalan sekä kasvatuksen ja koulutuksen alan jäsenemme.

“Olemme yhdessä Helsinki Pride -yhteisön kanssa luomassa monimuotoisempaa, turvallisempaa ja yhdenvertaisempaa tulevaisuutta. Haluamme työelämään reiluutta ja rakkautta”, sanoo Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima, joka on myös mukana Helsinki Pride -marssilla.

Jyty mukana Helsinki Pride -marssilla ja puistotapahtumassa lauantaina 28.6.2025

Helsinki Pride -viikko huipentuu tuttuun tapaan kulkueeseen ja puistojuhlaan lauantaina 28.6. Mukaan ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat ilmaista tukensa sateenkaarioikeuksille!

Kulkueen ohjeet

Helsinki Pride -kulkue on iloinen, värikäs ja äänekäs mielenilmaus yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden puolesta. Kulkue lähtee liikkeelle Senaatintorilta, jossa tapahtuma alkaa kello 10.30 musiikilla ja yhdessäololla.

Paikalle kannattaa tulla viimeistään kello 11.30, jolloin Jytyn porukka alkaa ryhmittäytyä blokkiin numero 8, jossa marssimme kulkueen ajan. Tunnistat meidät Jyty-ilmapalloista, kylteistä ja lipuista sekä vihreästä vaatetuksesta.

Kulkue lähtee liikkeelle kello 12 ja marssii Helsingin keskustan halki Kaivopuistoon, jossa vietetään kävijöille maksutonta, yhteisöllistä puistojuhlaa. Kulkueeseen voi liittyä myös matkan varrelta. Kulkueen reitin löydät täältä.

Aikataulu tiivistetysti

10.30: MILK DJs’ aloittavat soiton Senaatintorilla.
11.00: Gee Gee Van De Slay ja Laura Haimila aloittavat tapahtuman juonnon.
11.30: Suosittelemme kävelyblokkiin 8 osallistuvia saapumaan torille.
12.00: Kulkueen kärki lähtee torilta.
13.30: Viimeinen rekka lähtee torilta.
14.30: Viimeinen rekka saapuu Kaivopuistoon.
13–21: Puistojuhla Kaivopuistossa.

Puistojuhlan tärpit

Yhteinen päivämme ja marssi päättyy Kaivopuistoon, josta löydät Jytyn porukan yhteisöalueen teltasta numero 2 (vihreät ilmapallot opastavat paikalle). Telttakartta näkyy täältä.

Puistojuhlassa on tarjolla upeaa ohjelmaa kello 13–21. Teltallamme on luvassa nopeimmille mukaan Jyty-ämpäri ja pussillinen Jyty-kahvia sekä sateenkaariavainkaulanauha. Teltalla on mahdollisuus saada myös värikäs siirtokuvatatuointi.

Huomioithan pukeutumisessasi päivän sään ja varaa riittävästi nestettä mukaasi. Seuraa päivän tapahtumia Jytyn sosiaalisen media kanavissa. Tule mukaan Jytyn Pride-kesään!

Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKilla on käynnissä hanke, jossa vahvistetaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien työntekijöiden asemaa globaalisti. Jyty on SASKin jäsen.

Lisätietoa:

Suunnittelija Pekka Laukkanen, pekka.laukkanen@jytyliitto.fi, puh. 040 575 9565
Aluetoiminnan koordinaattori Hanna Koskenheimo, hanna.koskenheimo@jytyliitto.fi, puh. 040 739 2066

Asiasanat: