Jyty selvitti: Lapin kuntatyöntekijät kokevat kuormitusta ja resurssien puutetta – ”Vetovoiman tarve tiedostetaan hyvin”

Kuntien säästötoimet ovat lisänneet henkilöstön työtehtäviä ja vastuita, käy ilmi Ammattiliitto Jytyn jäsenkyselystä. Myös Tornion kaupungilla tiukat henkilöstöresurssit kuormittavat henkilöstöä, ja eniten huolta herättää osaavan työvoiman saatavuus.

Ammattiliitto Jytyn selvityksen mukaan Lapin kuntatyöntekijöiden kuormitus on kovaa: kyselyyn vastanneista 82 % kokee työtilanteensa tällä hetkellä jonkin verran tai hyvin kuormittavana. Vastaajista joka kolmas (35 %) kertoo, että omalla työpaikalla oli toteutettu tai suunnitteilla säästötoimenpiteitä vuoden 2023 aikana.

– Leikkauksia ja toiminnan tehostamista on kunnissa tehty jo kauan, ja nyt valtionosuuksien lisäleikkausten myötä uusia säästökohteita etsitään monessa kunnassa kuumeisesti. Tilanne on vaikea, ja on erittäin tärkeää kuunnella, millaisia ehdotuksia henkilöstöllä on säästökohteista, toteaa Torniossa vieraillut Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima.

Yli puolet (56 %) Lapin alueen vastaajista on sitä mieltä, ettei työpaikalla ole riittävästi henkilöstöä työtehtävien määrään nähden. Lisäksi suurin osa (72 %) kokee, että avoimia paikkoja on vaikea saada täytettyä pätevillä henkilöillä. Eniten rekrytointihaasteita koetaan olevan kasvatus- ja koulutuspalveluissa sekä ateria- ja puhtauspalveluissa.

Tornion kaupungilla suurin huoli on juuri osaavan työvoiman saatavuudesta ja henkilöstön jaksamisesta.

– Meillä Torniossa henkilöstön keski-ikä on noin 47 vuotta, ja lähiaikoina on tulossa paljon eläköitymisiä. Eläköityvän tilalle ei usein palkata uutta, vaan työtehtävät jaetaan jäljelle jäävien kesken. Tämä lisää kuormitusta entisestään, kuvaa Tornion kaupungin pääluottamusmies Johanna Haapalainen.

Työvoimapula näkyy Haapalaisen mukaan myös työterveyden toimivuudessa: kun työterveyslääkäreistä on pulaa, on aikoja vaikea saada.

Haapalainen kiittelee henkilöstön ja työnantajan välistä yhteistyötä, jolla työhyvinvoinnista on pyritty pitämään huolta.

– Veto- ja pitovoiman tarve tiedostetaan hyvin, ja niiden eteen on jo tehty paljon töitä. Henkilöstön työkyvystä huolehtimalla ja työnantajakuvaa kehittämällä voidaan kilpailla osaavasta työvoimasta – palkkaa unohtamatta, Haapalainen sanoo.

“Miten menee, kuntatyöntekijä?” -kysely tehtiin kunnissa työskenteleville Ammattiliitto Jytyn jäsenille marras–joulukuussa 2023. Kyselyyn vastasi 2447 henkilöä. Lapin vastaajamäärä oli 126. Kyselyn tuloksia avataan alueellisesti alkuvuodesta 2024, kun Jyty kiertää ympäri Suomea työpaikkakiertueella.

Lapin tulokset tiivistetysti:

  • Säästötoimet ovat yleisiä: Joka kolmannen (35 %) työpaikalla oli toteutettu tai suunnitteilla säästötoimenpiteitä vuoden 2023 aikana.
  • Säästötoimet näkyvät lisääntyvinä työnmäärinä ja vastuina: Niillä työpaikoilla, joissa säästötoimia on tehty, 33 % kertoo työmäärän lisääntyneen säästötoimien takia, 41 % saaneensa lisätehtäviä ja -vastuita.
  • Resurssipulaa ja rekrytointihaasteita koetaan jo nyt: Yli puolet (56 %) vastaajista kokee, ettei työpaikalla ole riittävästi henkilöstöä työtehtävien määrään nähden. Suurin osa vastaajista (72 %) kokee, että avoimia paikkoja on vaikea saada täytettyä pätevillä henkilöillä. Eniten rekryhaasteita koetaan olevan kasvatus- ja koulutuspalveluissa.
  • Työ koetaan kuormittavana: 65 % vastaajista kokee työtilanteensa jonkin verran kuormittavana, 17 % hyvin kuormittavana. Useampi kuin joka kolmas (37 %) kokee, että pystyy palautumaan huonosti työpäivistä työpäivien jälkeen.
  • Oma työ koetaan arvokkaana, mutta ulkopuolisessa arvostuksessa koetaan isoja puutteita: Suurin osa vastaajista (79 %) kokee oman työnsä arvokkaana. Silti lähes puolet (42 %) kokee, että hänen työnsä arvostus työpaikalla on vähäistä. Suurin osa (59 %) kokee, että hänen ammattiaan arvostetaan yhteiskunnassa melko vähän tai lainkaan.
  • Arvostuksen puutteen koetaan näkyvän palkkauksessa: 74 % kokee, että työtä arvostetaan palkkauksellisesti melko huonosti tai ei lainkaan.
  • Vastaajien taustatiedot: Lapissa vastaajia oli 126. Suurin osa työskentelee kasvatus- ja koulutuspalveluissa (30 %) sekä hallinto- ja tukipalveluissa (25 %).

Lisätietoja Jytyssä:

Puheenjohtaja Jonna Voima, puh. 050 591 2341, jonna.voima@jytyliitto.fi
Tornion kaupungin pääluottamusmies Johanna Haapalainen, p. 050 597 2136, johanna.haapalainen@tornio.fi

Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, hyvinvointialueilla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.

Asiasanat: