Ammattiliitto Pro, Suomen Konepäällystöliitto ja Energiateollisuus ry saavuttivat neuvottelutuloksen uudesta Energiateollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksesta 14.2.2023. Ratkaisu on hyväksytty allekirjoittajajärjestöjen hallinnoissa.
Suomen riistakeskusta koskevasta työehtosopimuksesta saavutettiin 17.2.2023 neuvottelutulos. Sopimuksen sisällöstä tiedotetaan sitten, kun allekirjoittajajärjestöjen hallinnot ovat hyväksyneet neuvottelutuloksen.
Suomen metsäkeskusta koskevassa työehtosopimuksessa osapuolet neuvottelivat 17.2. Neuvotteluissa molemmat osapuolet esittivät tekstimuutosehdotuksensa. Lisäksi työnantajaliitto Palta ja työntekijäliitot esittelivät näkemyksensä palkkaratkaisuksi Suomen metsäkeskuksen kaksivuotiseen työehtosopimukseen.
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen allekirjoittajajärjestöt suosittelevat, että työnantajat palkkaavat tänäkin vuonna koululaisia ”Tutustu työelämään ja tienaa” -kesäharjoitteluun. Sosiaalialan neuvotteluosapuolet haluavat omalta osaltaan tukea peruskoululaisten, lukiolaisten ja TUVA-koulutukseen (aiemmin kymppiluokka ja Valma-koulutus) osallistuvien nuorten mahdollisuuksia tutustua työelämään.
Ammattiliitto Jytyn uutena edunvalvontajohtajana hiljattain aloittanut entinen tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara pitää työehtosopimuksia ja niiden palkkaratkaisuja keskeisenä tekijänä samapalkkaisuuden ja palkkatasa-arvon edistämisessä. Työmarkkinapolitiikkaan kiinnitettiin huomiota myös Sosiaali- ja terveysministeriön samapalkkaohjelman raportissa, joka julkaistiin tänään 2. helmikuuta.
Partiotyönantajia koskevasta työehtosopimuksesta neuvoteltiin 31.1. Palta ry:llä ei ole edelleenkään valmiutta neuvotella vuoden 2023 palkankorotuksista, koska ns. yleinen linja puuttuu. Työehtosopimus on sopimuksettomassa tilassa 1.2. alkaen. Työsuhteissa noudatetaan päättyneen sopimuksen määräyksiä, kunnes uusi sopimus saadaan neuvoteltua.
Yleissopimusta koskevat työehtosopimusneuvottelut jatkuivat 31.1. Palta ry:llä ei ole edelleenkään valmiutta neuvotella vuoden 2023 palkankorotuksista, koska ns. yleinen linja puuttuu. Työehtosopimus on sopimuksettomassa tilassa 1.2.2023 alkaen. Työsuhteissa noudatetaan päättyneen sopimuksen määräyksiä, kunnes uusi sopimus saadaan neuvoteltua.
Neuvonta-alan TES-neuvotteluissa ei syntynyt ratkaisua tammikuun aikana. Neuvonta-alan runkosopimuksen ja Faba osk:n ja Viking Genetics Oy:n työehtosopimusten osalta alkaa sopimukseton tila helmikuun alusta alkaen. Sopimukseton tila ei vaikuta jäsenten työsuhteiden ehtoihin, sillä vanhaa työehtosopimusta noudatetaan edelleen työehtosopimuksen jälkivaikutuksen johdosta.
Ammattiliitto Jyty irtisanoi 30.1.2023 Suomen metsäkeskusta koskevan työehtosopimuksen. Sopimus päättyy 28.2.2023. Neuvotteluissa keskitytään jatkossa palkkaratkaisun lisäksi koko työehtosopimukseen. Sopimusneuvottelut jatkuvat 6.2.
Ammattiliitto Pro, Suomen Konepäällystöliitto sekä Energiateollisuus ry saavuttivat neuvottelutuloksen Energiateollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksesta helmikuun lopulla. Sopimuskausi on 1.3.2022 – 29.2.2024. Palkkoja…
Ammattiliitto Pro ja Suomen Konepäällystöliitto sekä Energiateollisuus ry ovat saavuttaneet neuvottelutuloksen Energiateollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksesta maanantaina 28.2.2022. Neuvottelutulos menee seuraavaksi liittojen…
Suomen metsäkeskuksen uudesta työehtosopimuksesta saavutettiin neuvottelutulos tiistaina 22. helmikuuta työnantajaliitto Paltan kanssa. Rakentavassa hengessä käytyjen neuvotteluiden tulos on yleisen linjan…
Faba osk:n ja Viking Genetics Oy:n sopimusratkaisu noudattaa neuvonta-alan runkosopimuksen mukaista neuvottelutulosta sopimuskauden, palkankorotusten ja tekstimuutosten osalta. Sopimuskausi on kaksi…
AVAINTES-neuvotteluita jatkettiin etäyhteyksin keskiviikkona 9.2. Neuvotteluissa käytiin läpi tarkemmin niin järjestöjen kuin työnantajapuolenkin tavoitteita. Tarkemmassa käsittelyssä olivat palkkausjärjestelmää, poissaoloja, vuosilomia…
Sosiaalipalvelualan allianssi Salli ry, johon Ammattiliitto Jyty kuuluu, on irtisanonut Yksityistä sosiaalipalvelualaa koskevan työehtosopimuksen 7.2.2022. Nykyinen sopimus on voimassa 30.4….
Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimuksen AVAINTES:n neuvottelut käynnistyivät keskiviikkoaamuna 12.1. Sopimuskausi päättyy 28.2.2022. Yksityiskohtaisia sopimustavoitteita ei vielä tänään esitetty. Palkantarkistukset sekä…