Ilmoittautuminen käynnissä
Kirjastoammattilaisten työ on paljon muutakin kuin hyllyttämistä ja asiakkaiden palvelemista lainaustiskillä. Digineuvonta ja tapahtumatuotanto ovat kirjastoissa nykyään vahvasti läsnä.
Jyty jakaa 250 euron arvoisia stipendejä opiskelijajäsenten tekemille parhaille työelämän kehittämishankkeille, lopputöille ja opinnäytetöille. Kevään hakuaikaa stipendeille on toukokuun loppuun…
Jytyn ammattialatoiminta uudistuu, ja täydennämme kirjasto- ja kulttuurialan kehittämisryhmää. Hae mukaan!
Yhä useampi kunta pohtii talouspaineissa kirjastoautojen tulevaisuutta. Vaikka palvelun merkitys korostuu erityisesti kouluissa ja harvaan asutuilla alueilla, päätöksiä tehdään usein eurot edellä. Kysyimme jäseniltämme, miltä tilanne näyttää tällä hetkellä Nokialla, Ylöjärvellä ja Ylivieskassa.
Millaista ajanvietettä kasvatus- ja nuorisoalan ammattilaiset suosittelevat joulun pyhiin perheille? Mitä kirjastotyöntekijä vinkkaa pukinkonttiin? Entä mistä hätäkeskustyöntekijä muistuttaa joulunviettäjiä? Kokosimme…
Työuran vasta-alkaja, keskivaiheilla oleva ja eläkettä lähestyvä jytyläinen kertovat, mitä ajatuksia työelämä heissä herättää. Työterveyslaitoksen erikoistutkija Mervi Ruokolainen analysoi vastauksia.
Kunta- ja hyvinvointialan vuoden 2025 työn murroksen seurantakysely on avattu ja vastauksia pyydetään 23.11. mennessä. Työn murroksen seurannassa pureudutaan työn…
Kuntien ja hyvinvointialueiden henkilöstö saa tänään 1. lokakuuta palkkoihinsa 2,5 % yleiskorotuksen. Korotus koskee myös mm. kuntien ja hyvinvointialueiden palveluyhtiöitä…
Ammattiliitto Jytyn mielestä kuntien rahoitusleikkaukset vaarantaisivat hallituksen omat työllisyyden edistämistavoitteet. Jytyn näkemys tiivistetysti: Hallitus kokoontuu budjettiriiheen 1.–2. syyskuuta. Ammattiliitto Jyty…
Kunta- ja aluevaalit ovat hyvinvointivaalit.
Jytyn uudistuneet ammattialaverkostot ovat aloittamassa kautensa. Kuuteen verkostoon valittiin useita jytyläisiä asiantuntijajäseniksi.
Jytyn ammattialatoiminta uudistuu, ja uusiin ammattialaverkostoihin haetaan nyt jytyläisiä kehittämisryhmien jäseniksi vuosiksi 2025–2028.
Kesällä ja lomalla on hyvää aikaa parkkeerata laiturinnokkaan tai riippukeinuun hyvän kirjan kanssa. Mutta mitä kannattaisi lukea juuri tänä kesänä?
Lähes yhdeksän kymmenestä kirjastoalan ammattilaisesta tuntee usein innostusta työstään. Korkeaa työhyvinvointia selittää asiakkailta saatu arvostus.
Kyselyn mukaan kirjastoalan ammattilaiset viihtyvät hyvin työssään. Toimenkuvien paisuessa entistä monipuolisemmiksi on huolehdittava jaksamisesta ja lisäkoulutuksesta, jotta alan työhyvinvointi säilyy hyvällä tasolla.
Lakimuutoksen jälkeen kirjastoihin on voinut työllistyä myös ilman kirjastoalan opintoja. Palvelukoordinaattori Heli Leppäniemelle työssä tärkeintä on edistää lukemista ja tuottaa kaikille avoimia palveluita.