Arkea Oy pysyy Avainta ry:n työehtosopimuksessa – Jyty hyväksyi paikallisen määräaikaisen sopimuksen

Turun kaupungin omistama Arkea Oy, Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry sekä Tekniikka ja Terveys KTN ry ovat tehneet paikallisen sopimuksen Avainta ry:n työehtosopimuksesta, joka on voimassa määräaikaisesti vuonna 2020 alkavan AVAINTES-sopimuskauden loppuun. Arkea jatkaa Avainta ry:n jäsenenä, eikä siirry Matkailu- ja ravintolapalvelut ry:n ja Kiinteistötyönantajat ry:n työehtosopimuksiin.

Sopimusneuvottelut olivat vaikeat ja ratkaisuun päästiin vasta pitkällisen työtaistelun seurauksena. Neuvotteluja käytiin useaan otteeseen ja Jyty oli lakossa Arkeassa kahteen kertaan 6.–8.11 ja 27.–29.11.

Arkea Oy:ssä noudatettava paikallinen AVAINTES-sopimus tulee voimaan 1.1.2020 alkaen. Määräaikainen sopimus on voimassa vuonna 2020 alkavan AVAINTES-sopimuskauden loppuun.

– Sopimukseen pääseminen edellytti, että kumpikin osapuoli teki kompromisseja. Paikallisen sopimisen seurauksena työehdot säilyvät kuitenkin selvästi parempina kuin mitä ne olisivat olleet toisessa työehtosopimuksessa, Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki sanoo.

– Jyty ei tule sallimaan sopimusshoppailua jatkossakaan Turun kaupungin omistamissa yhtiöissä, eikä muissa kuntien omistamissa yhtiöissä. Aito työehdoista sopiminen ei voi olla vain työnantajan ilmoitusasia, Jytyn puheenjohtaja korostaa.

Työehtoshoppailu tarkoittaa tilannetta, jossa työnantaja etsii tasoltaan matalamman työehtosopimuksen heikentääkseen henkilöstön työsuhteen ehtoja. AVAINTES on perinteisesti ollut kuntien omistamien yhtiöiden soveltama työehtosopimus ja nyt Turun kaupunki halusi murtaa tämän perinteen.

Jytyn liittovaltuusto piti syyskokouksessaan jo ennestään pienipalkkaisten työn halpuuttamista erittäin vahingollisena koko suomalaiselle hyvinvointivaltiolle. Suomessa on jopa puoli miljoonaa työssäkäyvää köyhää ja samalla yhteiskunnalta haettavien tukieurojen tarve vain lisääntyy jatkuvasti.

Veronmaksajien ei pidä joutua työn halpuuttamisen maksumieheksi. Työstä saatavalla palkalla täytyy yksinkertaisesti tulla toimeen, Jytyn liittovaltuusto linjaa.

Jytyn jäsenistölle kerrotaan sopimuksen tarkemmasta sisällöstä maanantaina 9. joulukuuta.

Lisätietoja medialle:
Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki, puh. 0400 537 756, maija.pihlajamaki@jytyliitto.fi

Lisätietoja Jytyn jäsenille:
Kimmo Hollmén, Alueasiamies, Jytyn Turun toimipiste, puh. 040 556 1809, kimmo.hollmen@jytyliitto.fi
Maiju Sinisalo, Jytyn pääluottamusmies Arkeassa, puh. 050 5233813, maiju.sinisalo@arkea.fi

* Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien ja seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä 84 % on naisia. Jyty on STTK:n jäsenjärjestö ja Suomen vanhin kunta-alan ammattiliitto.

Asiasanat: