Ammattiliitto Jyty on saanut yhteydenottoja työnantajien pyrkimyksestä murtaa jäsentensä lakko-oikeutta. Työnantajat ovat kyselleet työntekijöiden lakkoaikeista ja joissain tapauksissa keränneet listoja lakkoon osallistuvista työntekijöistä tai vaihtoehtoisesti listanneet henkilöitä, jotka eivät aio osallistua lakkoon.
Ammattiliitto Jytyn tietoon on myös tullut, että työnantajat ovat pyrkineet selvittämään lakkoon osallistuvat työntekijät käyttämällä erilaisia kiertoilmaisuja. Työntekijöiltä on esimerkiksi tiedusteltu, onko tämä töissä ilmoitettuna lakon ajankohtana. Tällaisten kyselyiden tarkoituksena on välillisesti saada tieto lakkoon osallistumisesta ja mahdollisesta ammattiliittoon kuulumisesta.
Järjestäytymisvapaus ja sen osana työntekijän lakko-oikeus ovat perustuslaissa turvattuja oikeuksia, joita työnantaja rajoittaa toimimalla edellä mainitulla tavalla. Ammattiliiton jäsenyys on erityisen arkaluonteinen henkilötieto, jota työnantajalle ei tarvitse kertoa.
Lakkoon osallistuminen ja ammattiliiton jäsenyys ovat työntekijän henkilökohtaisia asioita, joita työnantaja ei saa suoraan tai välillisesti selvittää etukäteen. Kyselyihin ei tarvitse vastata, eikä työntekijällä ole velvollisuutta ilmoittaa, aikooko hän osallistua lakkoon. Vastaamatta jättämisestä ei saa seurata mitään kielteisiä, syrjiviä tai muutoin epäedullisia seuraamuksia.
Mikäli työnantajasi painostaa sinua kertomaan, aiotko osallistua lakkoon tai kuuluutko ammattiliittoon, ole yhteydessä omaan luottamusmieheesi ja aluetoimistoon.
Työnantajat ovat erilaisin keinoin pyrkineet painostamaan työntekijöitä olemaan osallistumatta lakkoon ja tulemaan töihin lakon aikana. Joissain kunnissa on annettu ymmärtää, että vastuu työtaistelutoimenpiteiden seuraamuksista kuuluu työtaisteluun osallistuville työntekijöille. Kuntatyönantaja kantaa vastuun palveluiden järjestämisestä, eikä tätä vastuuta voida vierittää työntekijöiden harteille.
Lainsäädännössä ei ole rajoitettu minkään kuntasektorilla työskentelevän henkilöstöryhmän työtaisteluoikeutta. Työnantaja ei päätä, ketkä osallistuvat lakkoon ja ketkä eivät. Lakkoon ei aseteta henkilöitä, vaan työtehtävät.
Ammattiliitto Jyty määrittelee lakkorajat jäsentensä osalta. Tarvittaessa käydään paikallisneuvottelut lakon ulkopuolelle rajattavasta suojelutyöstä. Jäsenelle ei saa koitua juridisia ongelmia tai kielteisiä seuraamuksia ammattiliiton järjestämään lakkoon osallistumisesta. Ammattiliitto Jyty kantaa vastuun toimeenpanemistaan työtaisteluista.
Ammattiliitto Jyty tuomitsee työnantajan pyrkimykset murtaa lakkoa, ja suhtautuu vakavasti kaikenlaisiin työnantajan yrityksiin joko suoraan tai välillisesti rajoittaa työntekijöiden työtaisteluoikeutta.
Järjestäytymisvapauden loukkaaminen on säädetty rikoslaissa rangaistavaksi teoksi. Vastaavasti syrjinnän kohdistaminen työtaisteluun osallistuneeseen työntekijään on kielletty teko, jonka kohteeksi joutuneelle työnantaja on velvollinen maksamaan yhdenvertaisuuslain mukaista hyvitystä.
Mikäli työnantajien toimet lakon murtamiseksi jatkuvat, Ammattiliitto Jyty ryhtyy tarvittaviin toimiin niiden lainmukaisuuden selvittämiseksi sekä mahdollisesti hakee vahingonkorvauksia perustuslaissa ja vahingonkorvauslaissa säädetyillä perusteilla.
Tekstin laatinut:
Milja Pertola, työmarkkinalakimies