Ilmoittautuminen käynnissä
Syntyvyys aleni neljänneksellä Suomessa 2010-luvulla, ja väestörakenteemme kuuluu maailman ikääntyneimpiin. Pääministeri Sanna Marinin asettaman selvityshankkeen tarkoituksena oli tarkastella väestölliseen tilanteeseen johtaneita syitä ja esittää linjauksia kestävän väestönkehityksen turvaamiseksi.
Selvitys osoittaa, että Suomen väestönkehitys erkaantui 2010-luvulla muiden Pohjoismaiden kehityksestä monella lailla. Meillä oli Pohjoismaiden hitain väestönkasvu, kokonaishedelmällisyys laski alle 1,4 lasta keskimäärin naista kohti ja ilman maahanmuuttoa Suomen väestö vähenisi. Syntyvyyden voimakas aleneminen heikentää julkisen talouden rahoituspohjaa ja kasvattaa sosiaalista eriarvoisuutta.
"Covid-19-pandemia on kuitenkin saattanut parantaa Suomen väestöpoliittista liikkumavaraa: syntyvyyden lasku on toistaiseksi ohi, nettomaahanmuutto kasvoi ja maan sisäinen muuttoliike tasaantui. Nyt olisi oiva hetki asettaa uusia väestöpoliittisia tavoitteita", toteaa selvityshenkilö Anna Rotkirch.
Selvitys "Syntyvyyden toipuminen ja pitenevä elinikä, linjauksia 2020-luvun väestöpolitiikalle" julkistettiin keskiviikkona 10. maaliskuuta. Hankkeen selvityshenkilönä ja selvityksen kirjoittajana toimi Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch. Hankkeen tukena ovat toimineet hallituspuolueiden valtiosihteereistä muodostettu ohjausryhmä ja itsenäinen Väestöpoliittinen tiedepaneeli. Selvitys käsitellään osana hallituksen puoliväliriihen valmistelua.
Suomi voi edistää tasapainoista väestönkehitystä tukemalla hyvinvointia, perheystävällisyyttä ja inhimillisiä voimavaroja läpi elämänkulun. Yksinomaan maahanmuuton tai syntyvyyden kasvu, koulutustason ja tuottavuuden nousu, tai terveempi ikääntyminen ei riitä kohtaamaan haasteita, vaan kaikkia näitä osatekijöitä ja kokonaisvaltaista näkemystä tarvitaan.
Rotkirch korostaa, että seksuaali- ja lisääntymisoikeudet ovat sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän kehityksen kulmakivi. Maailman väestönkasvu taittuisi nopeammin, jos kaikki naiset voisivat saada toivomansa määrän lapsia. Alhaisen syntyvyyden maissa kuten Suomessa tämä merkitsisi syntyvyyden toipumista.
Noin kolme neljäsosaa 2010-luvun syntyvyyden laskusta johtui Suomessa siitä, että esikoisia syntyi vähemmän. Entuudestaan korkea lapsettomien osuus on kasvanut nopeasti vuoden 2010 jälkeen. Lastensaanti on myös polarisoitunut niin, että lapsettomien osuus kasvaa erityisesti alemman koulutustason naisilla ja miehillä. Kutistuvat perhesuh¬teiden verkostot merkitsevät, että yksinäisyys ja mielenterveyden tukemisen tarve kasvaa elämänkulussa.
Koettu epävarmuus on Suomessa tärkein laajempi syy siihen, että lastensaantia siirretään tai siitä luovutaan. Koettu epävarmuus merkitsee epävarmuutta työsuhteesta ja taloudellisesta pärjäämisestä, mutta myös epävarmuutta tulevaisuudesta, omasta jaksamisesta tai parisuhteesta. Kansainvälinen kokemus osoittaa, että syntyvyyden kehitykseen voi vaikuttaa vauva-, lapsi- ja perhemyönteisyydellä sekä oikein kohdistetuilla kampanjoilla. Yleisellä ilmapiirillä ja lähiyhteisöllä on tutkitusti myös vaikutusta syntyvyyteen.
"Onnellisuus, sosiaalinen luottamus ja tuki lastenhoivassa tukevat syntyvyyden toipumista alhaisen syntyvyyden maissa", korostaa Rotkirch.
"Lastensaantia koskevat kampanjat, kannustimet ja perhelupaukset ovat aiheellisia juuri nyt, kun syntyvyys on vaa’ankielessä pitkän jatkuneen laskun sekä pandemian takia."
Lapsia – totta kai on selvityksen esittämä lapsimyönteinen ja ihmisten omia lapsilukutoiveita tukeva linjaus. Lapsiystävällisyys ei rajaudu omiin lapsiin, vaan voi toteutua monella lailla ja eri perhemuodoissa. Lapsia – totta kai on yhteiskunnan viesti siitä, että jokainen lapsi on tervetullut ja jokaiseen panostetaan.
Lapsiperheiden pienenevä väestöosuus ei saa merkitä, että niihin suunnataan vähemmän yhteiskunnallisia resursseja. Syntyvyyden olisi suotava toipua 1,6 tasolle ja pidemmällä tähtäimellä 1,8 tasolle, mikä vastaa suomalaisten toivottua lapsilukua. Lasten kasvattaminen on myös kansantaloudellisesti tärkeä panostus.
Pitenevä elinikä on etuoikeus, johon liittyy monta mahdollisuutta. Myöhäiskeski-iässä eli noin 65–74-vuotiaiden ikäryhmässä on nykyään varsin toimintakykyisiä ihmisiä. Selvityksessä todetaan, ettei työllisyyspolitiikassa, kuntoutuksessa tai jatkuvassa oppimisessa ole enää syytä asettaa ylärajaksi 65 ikävuotta. Terveemmästä ikääntymisestä huolimatta vanhusväestön viimeisten elinvuosien korkeampi palvelutarve moninkertaistuu varmasti 20 vuoden sisällä.
Työllisyysasteen ja tuottavuuden nostaminen on vahvin yksittäinen keino lieventää ikääntyvän väestön taloudellisia haasteita. Väestön uusiutuminen edellyttää myös enemmän nettomaahanmuuttoa tulevaisuudessa. Mahdollinen tavoite olisi nostaa nettomaahanmuutto 25 000 ihmiseen asti 2030 mennessä. Tällä hetkellä nettomaahanmuutto on noin 16 000 ihmistä. Tavoitteellinen muuttoliikepolitikka edistää myös paluumuuttoa Suomeen.
Lisätietoja: