Ilmoittautuminen käynnissä
Miten joulusta voisi tehdä mahdollisimman hyvän, ilman turhaa kiirettä ja velvollisuuksia? Jytyläinen koulunuorisotyöntekijä Kati Koskinen antaa vinkit lempeään jouluun. Hän muistuttaa myös monia koskettavasta asiasta: moni kokee yksinäisyyttä, ja heitä on jouluna hyvä muistaa.
Joulun voi tehdä monella tavalla. Jokaisella on omia tai perheen ja yhteisön perinteitä. Tärkein asia on muistaa, että jouluna ei saa olla kiire. Se pilaa minkä tahansa juhlan, ja toki arjenkin joskus. Kiireellä ei ole sijaa joulunajassa, jolloin rauhoittuminen ja yhdessäolo ovat ykkösasiat.
Jokaisen joulun perinteitä tulee myös muiden kunnioittaa. Ei ole missään määrätty, miten tai kenen kanssa joulua pitää viettää.
Jouluruuat saa tehdä itse, aivan yhtä hyviä ne ovat kuin kaupasta ostetut. Meillä kotona tuunataan kaupan laatikot kermalla ja voilla, ai että on hyvää!
Lahjat ovat mukavia, tosin eivät pakollisia. Niitä voi tehdä itse pitkin vuotta tai hankkia alennusmyynneistä. Aineeton lahja on aina ihana ja lämmittää saajan lisäksi myös heitä, joille joulu on harmaata aikaa.
Sukulaiskierrokset ovat kaunis ajatus, joka joulu ei vain välttämättä kerkeä kaikkialle varsinkin, jos on iso suku. Silloin kannattaa vaikka sopia vuorovuosimeiningistä.
Yksinäisyys on asia, joka keikkuu mustana pilvenä joidenkin pään päällä. Sen takia on tärkeä muistaa heitä, joiden tiedetään mahdollisesti olevan yksinäisiä. Vanhuksia, sinkkusukulaisia, muitakin. Puhelinsoitto, videopuhelu tai vaikka käsin kirjoitettu kirje piristää.
Jouluna voi myös vierailla paikan päällä vanhainkodeissa tai sairaalassa sellaisilla osastoilla, joihin pääsee muutkin kuin sukulaiset. Ääneen luetut kirjat tai joulurunot, muuten vaan jutustelu ja yhdessä nautittu glögilasillinen tuovat lämpöisen mielen.
Koulunuorisotyöntekijä Kati KoskinenPiikkiön yhtenäiskoulu
”Olipa kerran pikkiriikkinen orava nimeltään Oiva, joka aina jouluisin poti syvää ikävää. Pienestä koostaan huolimatta orava oli jo hyvin vanha. Harmaana häilähdyksenä se usein hävisi kuusikon kätköihin matkoillaan ympäri kotimetsää. Hyppiminen ja kiipeily sujuivat aina vain huonommin, ja usein orava joutuikin jäämään aivan kotipesän lähettyville. Sen vuoksi sen talvivarastot alkoivat olla vähissä, kun joulu lähestyi.
Eräänä päivänä orava tunsi olonsa hiukan vetreämmäksi ja se kipitteli kauemmas katsomaan, josko tammenterhoja vielä olisi puissa. Matka tammien luokse oli vaivalloinen, eikä terhojakaan enää puissa ollut. Orava oli surullinen ja väsynyt, mutta jaksoi vielä hiipiä kohti kotipuuta. Yhtäkkiä, ihmeekseen se näki kotikolostaan kajastavan lämmintä valoa ja sisältä kuului puheensorinaa. Se kulki varovasti kohti ovea ja avasi sen hiljaa. Oivan silmät laajenivat, kun se huomasi metsän nuoren oravaväen istuvan olohuoneessaan.
’Hei Oiva! Me olemme jo jonkin aikaa tarkkailleet sinua ja meille selvisi, että et ole kenties enää oikein kunnossa. Sen vuoksi kysyimme vanhemmiltamme, että voisimmeko auttaa sinua kenties jotenkin’, huudahti porukan rämäpäisin nuori orava Rilla. ’Voi Rilla ja kaverit, miten ihana yllätys’, vastasi Oiva ja silmäkulmassa näkyi pieni kimaltava kyynel. ’Siivosimme kotikolosi ja toimme sinulle tammenterhoja ja siemeniä jouluruuaksi. Sen lisäksi olet tervetullut vuorojouluin meidän perheiden luokse, siihen saakka, kun vain jaksat käydä.’
Siitä joulusta lähtien Oivan ei enää tarvinnut olla yksin, ja muillekin vuodenajoille riitti reipasta ystäväporukkaa.”
Teksti: Kati Koskinen