Kunta-alan erillissopimuksesta neuvoteltiin – tilanne on täysin auki

​Ammattiliitto Jyty, JHL ja JUKO sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT neuvottelivat tänään maanantaina 23. toukokuuta erillisestä kunta-alan sopimusratkaisusta. Yhteistä näkemystä erillissopimukseen ei kuitenkaan löytynyt. Neuvotteluja käytiin sovittelulautakunnan sovintoehdotuksen pohjalta.

– Ikävä kyllä JAU, JUKO ja KT eivät ainakaan toistaiseksi löytäneet yhteistä näkemystä kunta-alan erillisratkaisusta. Tilanne on siis täysin auki, Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima sanoo.

Aiemmin Jyty olisi ollut valmis sopimukseen sovittelulautakunnan esityksen mukaisesti, mutta osa kunta-alan sopijajärjestöistä hylkäsi sen. Näin ollen sovintoehdotus ei tullut voimaan ja sopimusta ei syntynyt. Tämän takia Jytyn julistama kunta-alan ylityö- ja vuoronvaihtokielto jatkuu toistaiseksi.

Koko neuvottelujen ajan Jytyn tavoitteena on ollut palkankorotukset ja palkkaohjelma, joka huomioi kaikki kunta-alan ammattilaiset ja erityisesti matalapalkka-alat. Sovittelulautakunnan ehdotuksessa Jytyn keskeiset neuvottelutavoitteet toteutuisivat.

Kunta-alalla Ammattiliitto Jyty neuvottelee kunnallisesta yleisestä virka- ja työehtosopimuksesta (KVTES), sosiaali- ja terveydenhuollon sopimuksesta (SOTE-sopimus) ja teknisen henkilöstön sopimuksesta (TS).

Sopimusneuvotteluissa henkilöstöä edustavat kolme kunta-alan pääsopijajärjestöä, Julkisen alan unioni JAU, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO sekä Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö SOTE. Julkisen alan unioni JAU:n muodostavat Ammattiliitto Jyty ja JHL yhdessä. Vastapuolella työnantajaa neuvotteluissa edustaa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT.

Seuraa sopimusneuvotteluja ja työtaistelutoimia:

Asiasanat: