Jyty selvitti: Päijät-Hämeen kuntien työntekijät kuormittuneita – Orimattilassa leikkauslistalla koulut ja päiväkodit

Monissa Päijät-Hämeen kunnissa on toteutettu tai suunnitteilla monia erilaisia säästötoimia. Ammattiliitto Jytyn jäsenkyselyn mukaan vajaa puolet vastaajista kokee, että työtehtäviä on liikaa henkilöstön määrään nähden.

Päijät-Hämeen kuntatyöntekijät työskentelevät säästöpaineiden keskellä. Päijät-Hämeessä on suunnitteilla monia säästötoimia ja 44 % vastaajista kokee, että henkilöstöä on liian vähän työtehtävien määrään nähden.

Jytyn kyselyn mukaan säästötoimet Päijät-Hämeen kunnissa näkyvät henkilöstön työmäärän lisääntymisenä, kun henkilöstöresurssit pienenevät sekä työtehtävien muutoksina, kun töitä järjestellään uudelleen. Jäsenkyselyn mukaan Päijät-Hämeen kunnissa käytetään muitakin säästötoimia, kuten lomautuksia ja lomarahojen vaihtoa vapaaksi.

Orimattilan kaupungin talousarvio on tänä vuonna 2,8 miljoonaa alijäämäinen, jonka suurin syy on valtionosuuksien leikkaukset hyvinvointialueuudistuksen myötä. Orimattilassa on käyty yt-neuvottelut, mutta kaupunginhallitus siirsi säästöpäätöksiä myöhemmin kevääseen.

– Maan hallituksen päättämät leikkaukset kuntien valtionosuuksiin asettavat kuntien päättäjät hankalaan tilanteeseen. Kunnat suunnittelevat kovia sopeutustoimia ja leikkauksia, mikä näkyy luonnollisesti myös henkilöstön kuormittumisessa ja jaksamisessa, Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima sanoo.

– Orimattilan kaupungin henkilöstö on yt-neuvottelujen jälkeen ollut odottavalla kannalla. Orimattilan henkilöstöresurssit ovat jo nyt ohuet, kun eläköityvien tilalle ei aina oteta uusia ja sijaisia ei palkata, kertoo Orimattilan kaupungin Jytyn pääluottamusmies Roosa Hallikainen.

Samaan aikaan, kun kunnat säästävät, Päijät-Hämeen vastaajista 66 % kertoo, että auki olevien työpaikkojen täyttämisessä on jonkin verran tai paljon vaikeuksia. Kuntien vastuulla olevissa tehtävissä työvoimapulaa on lähes kaikilla sektoreilla, mutta eniten vastaajien mielestä kasvatus- ja koulutuspalveluissa.

– Samaan aikaan, kun Orimattilassa etsitään säästöjä muun muassa kouluista ja päiväkodeista, työvoimapulasta kärsitään lähes kaikilla ammattialoilla, kuten varhaiskasvatuksessa. Kansalaisille tärkeistä palveluista karsiminen ei ainakaan lisää kunnan vetovoimaa, huomauttaa Jyty Orimattila ry:n puheenjohtaja Tiina Ruokola.

Kuntatyön arvostusta ja palkkausta parannettava

Ammattiliitto Jyty kantaa huolta erityisesti kuntatyön henkilöstöresursseista, arvostuksesta, työhyvinvoinnista ja palkkauksesta. Päijät-Hämeen vastaajista 55 % koki, että omaa ammattia arvostetaan yhteiskunnassa melko vähän tai ei ollenkaan. Lisäksi 75 % vastaajista koki, ettei omaa työtä arvosteta palkkauksellisesti riittävästi. Kunta-alan työntekijät näkevät itse kuitenkin oman työnsä arvon ja merkityksen.

– Julkisen sektorin säästöjä ei pitäisi tehdä työntekijöiden terveyden ja työssäjaksamisen kustannuksella. Liian tiukalle vedetyt resurssit ja arvostuksen puute johtavat siihen, että työntekijät eivät enää jaksa tehdä työtään ja vaihtavat mieluummin työpaikkaa tai ammattialaa, Voima korostaa.

“Miten menee, kuntatyöntekijä?” -kysely tehtiin kunnissa työskenteleville Ammattiliitto Jytyn jäsenille marras–joulukuussa 2023. Kyselyyn vastasi yhteensä 2447 henkilöä. Päijät-Hämeessä vastaajamäärä oli 9. Kyselyn tuloksia avataan alueellisesti helmi-maaliskuussa 2024, kun Jyty kiertää ympäri Suomea työpaikkakiertueella.

Lisätietoja:

Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima, puh. 050 591 2341, jonna.voima@jytyliitto.fi
Orimattilan kaupungin pääluottamusmies Roosa Hallikainen, puh. 044 781 3536, roosa.hallikainen@orimattila.fi
Jyty Orimattila ry:n puheenjohtaja Tiina Ruokola, puh. 040 750 8442, tiina.ruokola@orimattila.fi

Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, hyvinvointialueilla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.

Asiasanat: