Ilmoittautuminen käynnissä
Jyty kysyy:
STTK-Opiskelijoiden tekemän vuosittaisen selvityksen mukaan nuorten mielenterveys on laskenut jo pidemmän aikaa.
– Vuosittaisessa nuorisokyselyssämme näkyy, miten nuorten henkinen pahoinvointi on lisääntynyt. Noin 50 prosenttia nuorista on huolissaan omasta hyvinvoinnistaan ja 25 prosenttia melko huolissaan.
– Tulokset viestivät nuorten stressistä. Kun siihen lisää opinnot ja ehkä työt, ei ole ihme, että omasta mielenterveydestä ollaan huolissaan.
– Oma vointi ja tulevaisuus huolettavat nuoria. He ovat huolissaan myös ympäristön tilasta sekä taloudellisesta toimeentulostaan. Monet muuttavat opintojen takia pois kotiseudulta, eikä opiskelupaikkakunnalla heillä ole useinkaan turvaverkkoa.
– Pelkään, että olemme nuorten mielenterveysongelmien kanssa kriittisessä tilanteessa. Osa työelämänsä aloittavista nuorista on työkyvyttömiä, sillä he uupuvat jo opintojen aikana.
– Mielenterveysongelmat ovat työmarkkinoiden suurin työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisen syy.
Matalan kynnyksen mielenterveyspalveluja pitäisi lisätä.
– Matalan kynnyksen mielenterveyspalveluja pitäisi lisätä. Palvelu voisi sijaita oppilaitoksessa tai muussa opiskelijoiden helposti tavoitettavassa paikassa. Opiskelijalla pitäisi olla mahdollisuus keskustella arkisista asioistaan ammattilaisen, kuten psykologin, terveydenhoitajan tai vaikkapa nuorisotyöntekijän kanssa.
– Opiskelijoiden rahatilannetta pitäisi kohentaa nostamalla kuukausittaisen opintotuen määrää noin 360 euroon ja tulorajaa 18 000 euroon. Myös opintolainahyvitystä pitäisi opintojen jälkeen nostaa lainataakan keventämiseksi.
– Asumistukea pitäisi uudistaa niin, ettei avopuolisoa tulkittaisi elatusvelvolliseksi asuinkumppanille.
Myönteistä on, että noin 70 prosenttia nuorista tuntee opiskelevansa oikeaa alaa tai työskentelivät unelma-alallaan.
– Suuri ongelma on, etteivät opiskelijat halua lähteä vaikuttamaan, vaan ikään kuin jäävät ongelmien pariin.
– Opiskelijat saisivat asemaansa parhaiten kohennusta osallistumalla opiskelijajärjestöihin, puoluetoimintaan tai muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan.
– Mitä enemmän meillä on nuoria kertomassa mielipiteensä, sitä paremmin saadaan vaikutettua nuorten asioihin.
– Myönteistä on, että noin 70 prosenttia nuorista tuntee opiskelevansa oikeaa alaa tai työskentelivät unelma-alallaan. Siinä on selkeää nousua korona-ajasta.