Seuraa kuntien ja hyvinvointialueiden sopimusneuvotteluita!
Tartuntatautilain määräaikaisesti voimassa olevia 58 d ja 58 g pykäliä on muutettu. Pykälillä mahdollistetaan laissa säädettyjen tilojen turvallinen käyttö tai…
Kulttuurin toimiala on kärsinyt voimakkaasti koronapandemiasta ja epävarmuus tulevaisuudesta vaivaa. Tämä tulee esiin opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuurin toimialan toimijoille tammikuussa…
Työvoimapula-ammateiksi määriteltiin työ- ja elinkeinotoimistoissa valtakunnallisesti yhteensä 37 ammattia helmi-maaliskuussa 2021. Vuotta aiemmin ennen koronan vaikutuksia, pula-ammatteja oli selvästi enemmän,…
Tartuntatautilain muutokset selkeyttävät nykyistä pakolliseen terveystarkastukseen liittyvää sääntelyä. Vastedes myös tartuntataudille altistunut ja tartunnan saanut on velvollinen antamaan tietoja itsestään…
Hallitus esittää liikkumisvapauden ja lähikontaktien väliaikaista rajoittamista sekä maskipakkoa pahimmille epidemia-alueille. Tärkein tavoite on vähentää kontakteja ja lähikontakteja muiden ihmisten…
Sosiaaliturvakomitea kokoontui 22.3.2021. Komitea keskusteli ensimmäistä kertaa palvelujen ja etuuksien yhteensovittamisesta. Se on yksi komitean määrittämistä neljästä sosiaaliturvan keskeisestä ongelmakokonaisuudesta,…
Hallitus on neuvotellut lakiesityksestä, jolla liikkumisvapautta rajoitettaisiin väliaikaisesti. Hallituksen esitysluonnos on valmisteltu virkatyönä valtioneuvoston kanslian johdolla. Valtioneuvoston kanslia on julkaissut…
Teknologiateollisuus ry:n ilmoitus hajauttaa työehtosopimusneuvottelut joko paikallisesti tai valtakunnallisesti sovittaviksi on STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan mielestä yksi etappi työnantajaleirin pitkäaikaisessa…
Tuore Sosiaalibarometri osoittaa, että palvelujärjestelmämme ei onnistunut auttamaan kaikkia ihmisryhmiä koronavuoden aikana. Sosiaalityöntekijöiden huoli lisääntyi merkittävästi erityisesti ihmisistä, joilla on…
Työolobarometrin ennakkotietojen mukaan koronapandemia on lisännyt palkansaajien epävarmuutta työn menettämisestä vuoteen 2019 verrattuna, mutta selkeästi vähemmän kuin mikään aiempi talouskriisi…
Valtiovarainministeriö on käynnistänyt selvityksen siitä, miten kuntien eriytymiskehitys voitaisiin ottaa huomioon kuntalainsäädännössä ja kuntien tehtäviä koskevassa erityislainsäädännössä. Tutkimuksen tekee Itä-Suomen…
Henkilökohtaisten tulojen pohjalta lasketut tuloerot ovat pienemmät naisten kuin miesten kesken. Suurimmat tulot ovat perheellisillä, työikäisillä miehillä, pienimmät tulot nuorilla,…
Epidemiatilanne Helsingin ja Uudenmaan sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirien alueilla jatkuu hankalana. Viimeisten parin viikon aikana erikoissairaanhoidon ja erityisesti tehohoidon tarve on…
Työttömyysturvan kehittämisen työryhmä on tarkastellut muun muassa työttömyysturvan työssäoloehtoa, kestoa, lomautettujen osaamisen kehittämistä ja erorahamallia. Työryhmä julkaisi raporttinsa tänään. Sen…
Hallitus linjasi syksyn 2020 budjettiriihen työllisyyskirjauksessa kolmikantaisen työttömyysturvan kehittämistyön käynnistämisestä. Samalla linjattiin valmisteluun annettavista asiakokonaisuuksista. Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä…
STTK on valinnut vuoden STTK:laiset henkilöstön edustajat jo usean vuoden ajan. Valinnoilla STTK on halunnut korostaa henkilöstön edustajien työn tärkeyttä…