Jytyn kysely: Synkkä kuva lomautuksista ja palkanmaksun keskeytyksistä

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn jäsenkysely maalaa synkän kuvan koronaviruspandemian vaikutuksista palkansaajien työhön kunnissa, kuntayhtymissä, kuntien omistamissa osakeyhtiöissä, yksityisillä työnantajilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jytyn jäsenkyselyyn koronapandemian vaikutuksista työelämään vastasi 4858 jäsentä.

Jytyn tuoreen jäsenkyselyn mukaan lomautuksia on suunnitteilla jopa 61 %:lla Jytyn jäsenten työpaikoilla. Työtehtävien väliaikaiset muutokset koskettavat 52 %:a kyselyn vastaajista.

Palkanmaksun keskeyttämisestä 14 päivän jälkeen ilmoittaa 22 % vastaajista. Palkanmaksun keskeyttämisessä työnantaja vetoaa työsopimuslain 2 luvun 12 pykälään, joka on siis eri asia kuin lomautus.

Muita mainittuja säästökeinoja ovat työtehtävien vähennys (7 %), irtisanomiset (2 %), vuosilomien ja vapaiden pitäminen ennakkoon sekä vapaaehtoiset palkattomat vapaat ja lomarahojen vaihtaminen vapaaksi.

Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki vaatii maan hallitusta päättämään tukipaketista, jolla valtio kompensoi kunnille ja julkiselle sektorille koronapandemiasta johtuvat verotulojen menetykset mahdollisimman pikaisesti. Hallitus käsittelee kuntien tukipaketteja 7.4. alkavassa kehysriihessä.

”Kuntien pitäisi nyt välttää hätiköityjä säästö- ja lomautuspäätöksiä, jotka vain pahentavat kriisiä ja kansalaisten ahdinkoa”, Pihlajamäki vaatii.

”Jyty ei hyväksy missään tapauksessa kunnissa tapahtuvaa palkanmaksun keskeytystä työsopimuslain 2 luvun 12 pykälän perusteella. Jytyn mielestä palkanmaksun keskeytyksen edellytykset eivät täyty kuntasektorilla. Työnantajan tulee käydä lainmukaiset yt-neuvottelut, jolloin voidaan miettiä, miten työt voidaan uudelleen organisoida”, Jytyn puheenjohtaja korostaa.

”Sen sijaan työtehtävien väliaikaiset muutokset ja muuttuvat työtavat ovat jopa tervetulleita, jos niillä vältetään rajut säästötoimet ja sitä myötä kansalaisten ja palkansaajien ahdinko. Nyt tarvitaan luovia tulevaisuuteen luottavia ratkaisuja”, Pihlajamäki sanoo.

Etätyö ja sähköiset työtavat lisääntyneet myös kokonaan uusilla aloilla

Jytyn jäsenkyselyn mukaan etätyön kokonaan uutena mahdollisuutena tehdä työtä ilmoittaa jopa 23 % vastaajista. Etätyön lisäämisestä aiempaan verrattuna kertoo myös 25 % vastaajista. Lisäksi etätyön ainoaksi mahdollisuudeksi työskennellä koronatilanteessa sanoo 12 % vastaajista.

Vastaajista 34 %:n mukaan omaa työtä ei ole kuitenkaan mahdollista tehdä etätyönä. Vastaajista 6 % ilmoitti, että työnantaja ei ole hyväksynyt etätyön tekemistä, vaikka se olisi työn puolesta mahdollista.

”Suomalaisilla työpaikoilla on koronapandemian myötä meneillään etätyön ja digitaalisten työtapojen vallankumous. Koskaan ennen näin suuri joukko suomalaisia ei ole tehnyt etätyötä samaan aikaan”, Pihlajamäki huomauttaa.

Samalla vastaajista 42 % ilmoitti, että uusia työtapoja palvella asiakkaita oli otettu nopeasti käyttöön. Esimerkkejä uusista työtavoista ovat mm. etäopetus, sähköisten palveluiden ja puhelin- ja videopalvelujen lisääminen, sosiaalisen median laajentunut käyttö, live-striimaukset ja virtuaalikierrokset museoissa.

Erilaisia työelämän joustoja on otettu käyttöön laajasti. Yleisimpiä työelämän joustoja koronatilanteessa ovat laajennettu etätyö (69 %), normaalia pidempi sairauspoissaolo omalla ilmoituksella (56 %), työtehtävien pienet muutokset (36 %), työaikojen joustot (19 %) ja kokonaan uudet työtehtävät (17 %). Monilla työpaikoilla etätyöhön oltiin myös siirtymässä heti, kun tarvittavat laitteet, kuten kannettava tietokone on hankittu sitä tarvitseville.

Jytyn jäsenkyselyyn koronapandemian vaikutuksista työelämään vastasi 4858 jäsentä. Kysely toteutettiin 27.3.-1.4.2020 välisenä aikana. Vastaajista 83 % työskentelee kunta-alalla (57 % kunnissa, 19 % kuntayhtymissä ja 7 % kunnan omistamissa yhtiöissä). Yksityisillä työnantajilla työskenteli 8 %, säätiöissä ja järjestöissä 3 % ja seurakunnissa 3 %.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Maija Pihlajamäki, puh. 0400 537 756, maija.pihlajamaki@jytyliitto.fi

Työmarkkinatutkija Mari Huuhtanen, puh. 050 546 8915, mari.huuhtanen@jytyliitto.fi

* Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä naisia on noin 84 prosenttia. Jyty on kunta-alan vanhin ammattiliitto ja STTK:n jäsenliitto.

Asiasanat: