Haluatko kunnon työn lähettilääksi tai opintomatkalle Indonesiaan?

Jos kansainvälinen vaikuttamistyö kiinnostaa, tai haluat nähdä käytännössä, millaista työtä SASK tekee maailmalla, hae mukaan! SASKin kunnon työn lähettiläitä koulutetaan maaliskuussa ja opintomatka Indonesian starttaa marraskuussa.

Niin SASKin lähettiläskoulutus kuin opintomatkakin ovat sinua varten, jos tunnet kutsumusta perehtyä työelämän ihmisoikeuksiin ja kansainväliseen solidaarisuustyöhön.

Lähettiläs sukeltaa työelämän ihmisoikeuksiin

Kevään lähettiläskoulutuksessa on luvassa tehokas tietopaketti Suomen Ammattiliitojen Solidaarisuuskeskus SASKin työstä maailmalla ja toimintatavoista Suomessa. Vieraaksi koulutukseen saapuu SASKin Kaakkois-Aasian aluekoordinaattori Orlando ”Marlon” Quesada Filippiineiltä. Manilalainen Quesada saapuu kertomaan kurssilaisille SASKin työstä Kaakkois-Aasiassa. Luvassa on muun muassa eläviä esimerkkejä siitä, millaista on puolustaa työntekijöiden oikeuksia maassa, jossa ay-aktiiveja jopa murhataan huumeiden vastaisen sodan nimissä.

Viikonloppuun kuuluu myös työpajoja. Niissä muun muassa tutustutaan kampanjoihin, joissa SASK on mukana, sekä ideoidaan uusia. Luovuus lehautetaan lentoon, ja ideoita myös hyödynnetään myöhemmin kampanjatyössä!

Tavoitteena on, että koulutuksen jälkeen uusilla kunnon työn lähettiläillä on valmiudet puhua työelämän globaaleista kysymyksistä, vaikuttaa niihin sekä toimia SASKin äänitorvena eri verkostoissa.

SASK maksaa kaikkien osallistujien majoituksen, ruoan ja ohjelman. Pitkämatkalaisille SASK kustantaa myös matkat halvimman julkisen kulkuvälineen mukaan.

Opintomatka on silmät avaava elämys

SASKin opintomatkoilla tutustutaan paikalliseen työelämään ja paikallisten ammattiliittojen työhön. Matkaan sisältyy työpaikkavierailuja sekä keskusteluja paikallisten ay-toimijoiden, työnantajien ja työntekijöiden kanssa. SASK on järjestänyt talkoo- ja opintomatkoja jo 1990-luvun alusta asti vuosittain eri puolille maailmaa.

Marraskuussa 2019 vuorossa on Indonesia. Matka kestää noin kaksi viikkoa, tarkat päivämäärät selviävät alkukeväästä. SASK vastaa matkan järjestelyistä ja sisällöstä. Huomaathan kuitenkin, että matka on omakustanteinen.

SASKin opintomatkalaisten kokemukset ovat olleet voimakkaita. Kuvaava on esimerkiksi viime vuoden Mosambikin matkalle osallistuneen antama palaute: ”Matka muutti oman arvomaailman. Sanoisin, että kannattaisi tehdä melkein mitä vaan, että matkalle pääsee.”

Opintomatkalle lähteviltä edellytetään suoritettua lähettiläskoulutusta. Eli mikäli innostut hakemaan opintomatkalle, mutta et ole käynyt SASKin lähettiläskoulutusta, hae mukaan nyt keväällä tai tulevana syksynä 28.-29. syyskuuta.

Lähettiläskoulutusviikonloppu järjestetään 16.–17. maaliskuuta Helsingissä, Vuosaaren Hotelli Rantapuistossa. Hae mukaan tällä lomakkeella viimeistään 8. helmikuuta.

Opintomatka Indonesiaan starttaa marraskuussa 2019. Haku päättyy 3. helmikuuta. Hakulomake löytyy täältä.

Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus
SASK on suomalaisen ay-liikkeen kehitysyhteistyöjärjestö, joka edistää
ihmisarvoista työtä ja työelämän perusoikeuksia. SASK tukee köyhyyden ja
eriarvoisuuden vähentämistä vahvistamalla ammattiyhdistysliikettä ja
työntekijöiden asemaa kehittyvissä maissa. Jyty on SASK:n jäsenjärjestö.