Hallitus keskusteli neuvottelussaan 3. maaliskuuta valmiuslain mukaisten toimivaltuuksien käyttöönotosta. Käyttöönottoasetusten valmistelua jatketaan. Tavoitteena on tehdä päätökset asetuksista valtioneuvoston istunnossa perjantaina 5. maaliskuuta, jonka jälkeen ne annetaan eduskunnalle.
Hallitus keskusteli seuraavien valmiuslain toimivaltuuksien käyttöönotosta, niiltä osin kuin se on välttämätöntä:
Valtioneuvosto teki yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa 1. maaliskuuta päätöksen siitä, että maassa vallitsevat poikkeusolot.
Hallitus keskusteli neuvottelussaan myös kuntavaalien kotiäänestystä toimittavien vaalitoimitsijoiden rokottamisesta. Tämä merkitsisi valtioneuvoston asetuksella vahvistetun rokotejärjestyksen muuttamista.
Mikäli vaalit pidetään ajallaan, hallituksella on valmius muuttaa rokotusjärjestystä. Koronarokote voidaan antaa kotiäänestystä suorittaville vaalitoimitsijoille. Sen lisäksi kunnat huolehtivat riskiryhmiin kuuluvien ja yli 70-vuotiaiden vaalitoimitsijoiden rokottamisesta hyvissä ajoin.
Kevään kunnallisvaaleissa kotiäänestykseen ilmoittautuvien määrän ennakoidaan nousevan. Kotiäänestykseen voivat ilmoittautua myös korona-altistuksen vuoksi karanteeniin määrätyt henkilöt.