Monta työuraa:
Tehdastyö vaihtui uraan kaupungilla, kun ensin makkaratehtaalla ja sitten elektroniikkatehtaalla työskennellyt Keijo Saarni lähti opiskelemaan uudelle uralle aikuisiällä. Hallintotyö on tarjonnut mahdollisuuksia monenlaisiin tehtäviin.
Työskentelen suunnittelijana Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan (sotepe) tukipalveluissa, niin sanotussa kehitysryhmässä. Suunnittelen Microsoft 365 -ohjelmiston avulla sovelluksia sotepen omaan käyttöön, esimerkiksi sisäistä ja ulkoista auditointia varten. Suunnittelemme myös sähköisiä palvelupyyntöjä eli tikettejä.
Olen työskennellyt kaupungilla pian jo 20 vuotta. Alun perin tulin töihin silloiseen sosiaalivirastoon, ja olen työskennellyt esimerkiksi hallinnon suunnittelusihteerinä ja hallintoassistentin tehtävässä toimistosihteerin nimikkeellä. Suunnittelijana olen ollut viimeiset neljä vuotta.
Peruskoulun jälkeen opiskelin ammattikoulussa elektroniikka-asentajaksi. Kun en saanut heti alan töitä, nappasi serkkupoika mukaansa Helsinkiin ja tulin vuonna 1976 kesätöihin HK:n makkaratehtaalle, lihanleikkaamoon. Työskentelin siellä lopulta 8 vuotta.
Vuonna 1984 vaihdoin töihin Strömbergin konepajalle, josta fuusion myötä tuli ABB. 1990-luvulla tuotanto ulkoistettiin alihankkijalle, josta tuli myöhemmin Elcoteq. Toimialana oli siis teollisuuselektroniikka, ja itse toimin pienkojeasentajana ja -koestajana. Helsingin-tehtaassa tehtiin taajuusmuuttajan osia ja hetken mm. puhelukorttipuhelimia Nokialle. Työskentelin näiden parissa, ja viimeiset vuodet toimin dokumentoijana.
Työ etuuskäsittelijänä tuntui mahtavalta ja eri tavalla merkitykselliseltä kuin aiempi tehdastyö. Pääsin tekemään jotain konkreettista ihmisten hyväksi.
Markkinat muuttuivat, Elcoteqin Helsingin-tehdas lopetti ja jäin työttömäksi. En kuitenkaan ollut kovin murheellinen. Se oli hyvä hetki tajuta, että haluan tehdä jotain ihan muuta.
Lähdin opiskelemaan lähihoitajaksi ja valmistuin näyttötutkinnolla vuonna 2004. Suuntautumislinjani oli asiakaspalvelu ja tietohallinto. Pääsin töihin Helsingin kaupungin sosiaalivirastoon, missä tein etuuskäsittelijän töitä eli toimeentulotukipäätöksiä. Määräaikaisuuden jälkeen minut vakinaistettiin loppuvuodesta 2006.
Työ tuntui mahtavalta ja eri tavalla merkitykselliseltä kuin aiempi tehdastyö. Pääsin tekemään jotain konkreettista ihmisten hyväksi.
Aika pian vaihdoin kuitenkin töihin sosiaaliviraston aikuisten palvelujen johdon tukeen eli hallinnon puolelle. Minulla ei ollut muodollista koulutusta hallinnon tehtäviin, joten kiinnostuin merkonomin tutkinnon suorittamisesta. Esihenkilö kannusti opiskelemaan, ja tutkinto antoi hyvää pohjaa työlle. Valmistuin oppisopimuksella vuonna 2010.
Se oli hämmentävää, hyvässä mielessä. En ollut aikoinaan mikään hyvä koulussa. Aikuisiällä opiskellessa olin kuitenkin aivan liekeissä, ja motivaatio oli kohdallaan. Eniten virtaa sain siitä, että huomasin pärjääväni opinnoissa ja muiden joukossa – siis niidenkin, joilla oli jo pitkä kokemus alalta.
Opiskelu tuntui helpolta ja sopi hyvin siihen elämäntilanteeseen. En kokenut opiskelua haasteelliseksi. Toki se oli välillä intensiivistä, mutta myös palkitsevaa.
En ollut aikoinaan mikään hyvä koulussa. Aikuisiällä opiskellessa olin kuitenkin aivan liekeissä, ja motivaatio oli kohdallaan.
Lähihoitajakoulutuksen aikana pääasiallinen tulonlähteeni oli aikuiskoulutustuki. Myös se auttoi, että silloinen vaimoni oli palkkatyössä. Merkonomin tutkinnon pystyin suorittamaan töiden ohessa.
Nythän aikuiskoulutustukea ollaan poistamassa, mikä tuntuu kummalliselta. Miten se kannustaa opiskelemaan?
Oma motivaatio on tärkeä. Se, että tajuaa opiskelevansa itseään eikä koulua varten – kaikki opiskelu sataa omaan laariin. Jokaisella on oma tapansa oppia, ja ainakin itse suhtauduin opiskeluun aikuisena vakavammin kuin lapsena.
Jos virtaa riittää, niin kannustan ehdottomasti opiskelemaan lisää aikuisiällä.