Sote-alan työvoimapulaa ei ratkaista vain palkkauksen ja työolojen kehittämisellä. Laadukkaisiin sote-palveluihin tarvitaan moniammatillista osaamista ja eri ammattiryhmien arvon tunnistamista, korostaa Ammattiliitto Jyty.
Ammattiliitto Jyty korostaa eduskuntavaalitavoitteissaan laadukkaiden julkisten palvelujen merkitystä. Tulevalla hallituskaudella erityisen tärkeää on turvata kuntien ja hyvinvointialueiden rahoitus, riittävät henkilöstöresurssit ja työntekijöiden hyvinvointi.
Kuntien ja hyvinvointialueiden palkansaajia edustavat neuvottelujärjestöt JUKO ja JAU (JHL + Jyty) painottavat, että jatkoneuvottelut tämän ja ensi vuoden palkankorotuksista on aloitettava viipymättä.
Tänään perjantaina 13. tammikuuta on ensimmäinen mahdollinen palkanmaksupäivä uusien hyvinvointialueiden työntekijöille. Työntekijöiden tulee tarkistaa palkkalaskelmasta, onko palkka laskettu oikein.
Hyvinvointialueelle siirtynyt Jytyn jäsen: toimita jäsenmaksuperinnän valtakirja uudelle palkkahallinnolle mahdollisimman pian, ellei työnantajasi ole sitä jo tehnyt.
Vuosien valmistelusta huolimatta monissa kunnissa on edelleen epäselvää, ketkä talous- ja hallintohenkilöstöstä siirtyvät vuodenvaihteessa kunnista hyvinvointialueille. Ammattiliitto Jytyn liittovaltuuston mielestä on vaarallista ja jopa lainvastaista, jos hyvinvointialueuudistusta käytetään henkilöstön karsimiseen tai vaihtamiseen.
Hallitus on antanut esityksen laista, jolla turvataan välttämätön sosiaali- ja terveydenhuolto työtaistelun aikana. Ammattiliitto Jyty suhtautuu erittäin varauksellisesti hallituksen esittämään…
Sosiaalipalvelualan allianssi Salli ry, johon Ammattiliitto Jyty kuuluu, on irtisanonut Yksityistä sosiaalipalvelualaa koskevan työehtosopimuksen 7.2.2022. Nykyinen sopimus on voimassa 30.4….
Tartuntatautilakiin on säädetty uusi, väliaikaisesti voimassa oleva 48 a pykälä. Sen mukaan työnantaja voi vain erityisestä syystä käyttää asiakkaiden ja…
Sosiaali- ja terveysministeriö jakaa rahapelitoiminnan tuotoista avustuksia järjestöille yhteensä 362,44 miljoonaa euroa tänä vuonna. Avustuksia jaetaan 784 hakijalle yhteensä 1…
Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön covid-rokotuksien osalta lähtökohta on se, mitä työtä tekee eli onko millään tavalla tekemisissä asiakkaiden ja potilaiden…
Ammattiliitto Jyty aloitti neuvottelut sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksesta eli SOTE-sopimuksesta maanantaina 17.1.2022. Ensimmäisellä kerralla sovittiin neuvotteluiden alustava aikataulu…
JUKO, JYTY ja JHL korostavat, että palkankorotukset kuuluvat meneillään olevalla neuvottelukierroksella kaikille julkisen sektorin työntekijöille. JUKOn puheenjohtaja Olli Luukkainen myöntää,…
Poikkihallinnollinen työryhmä on saanut valmiiksi ensimmäiset kannanotot ja ehdotukset sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön riittävyyden ja saatavuuden turvaamiseksi sekä lyhyellä että…
Jyty aloitti neuvottelut uusista kunta-alan työehtosopimuksista tiistaina 11. tammikuuta 2022. Samalla Jyty irtisanoi osaltaan nykyiset kunta-alan sopimukset, joita ovat kunnallinen…
Hallitus esittää, että tartuntatautilakiin säädettäisiin uusi, väliaikaisesti voimassa oleva pykälä (48 a), jolla voitaisiin edellyttää sote-työnantajalta velvollisuutta huolehtia siitä, että…