Ilmoittautuminen käynnissä
Koulunkäynninohjaajat joutuvat miettimään asemaansa useita kertoja vuodessa koulutyön ollessa keskeytyneenä oppilaiden loma-aikoina. Huolta aiheuttavat esimerkiksi toimeentulo ja työnantajan mahdollisuudet tarjota koulunkäynninohjaajalle muuta työtä koulutyön keskeytysaikoina.
Kunta-alan palkkausjärjestelmä on uudistunut. Jyty loi uudesta tasopalkkajärjestelmästä kiitellyn koulutussarjan, joka antaa luottamusedustajille tukea mullistavassa muutoksessa.
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja pääsopijajärjestöt (JAU ry, JUKO ry ja SOTE ry) ovat maanantaina 16.12.2024 saavuttaneet neuvottelutuloksen KVTESin tasopalkkajärjestelmästä.
Eipä tiennyt Tampereen kaupungin palveluneuvoja Jani Airola vuosi sitten maaliskuussa, että kaksipäiväinen kunta-alan lakko työehtosopimusneuvottelujen vauhdittamiseksi veisi hänet Tampereen kaupungin jytyläiseksi pääluottamusmieheksi.
Kuntien ja hyvinvointialueiden palkankorotukset vuosille 2023 ja 2024 hyväksyttiin 7. maaliskuuta. Neuvotteluja käytiin, koska viime vuoden kesäkuussa 2022 sovittiin, että kuntien ja hyvinvointialueiden palkankorotukset ovat kustannusvaikutukseltaan vähintään ns. vientialojen sopimusten suuruiset.
Koulunkäynninohjaajat joutuvat miettimään asemaansa useita kertoja vuodessa koulutyön ollessa keskeytyneenä oppilaiden loma-aikoina. Ymmärrettävästi huolta aiheuttavat esimerkiksi toimeentulo ja työnantajan mahdollisuudet…
Jytyn liittohallitus ja muiden sopijaosapuolten hallinnot ovat hyväksyneet neuvottelutuloksen kunta- ja hyvinvointialan ns. perälautakirjauksen perusteella määräytyvistä palkankorotuksista. Viime kesänä tehdyissä sopimuksissa sovittiin, että vuosien 2023 ja 2024 korotukset ovat vuosittain 1,9 %, mutta kuitenkin vähintään teknologiateollisuuden, kemianteollisuuden sekä auto- ja kuljetusalan tiettyjen työehtosopimusten kustannusvaikutusten matemaattinen keskiarvo.
Ammattiliitto Jyty on lähettänyt Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:lle valvontapyynnön Helsingin kaupungin pitkään jatkuneista palkanmaksuongelmista. Viime kädessä asiaa joudutaan viemään eteenpäin oikeusteitse, sanoo Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima.
Kunta-alan tällä viikolla syntyneestä sopimusratkaisusta on riittänyt paljon puhetta, ja myös sen ulottuvuudesta on uutisoitu osin harhaanjohtavastikin. Siksi onkin nyt…
Ammattiliitto Jytyn liittovaltuusto hyväksyi kunta-alan neuvottelutuloksen tiistaina 7. kesäkuuta. Myös muut sopijajärjestöt hyväksyivät neuvottelutuloksen, joten uudet kunta-alan virka- ja työehtosopimukset…
Ammattiliitto Jytyn liittovaltuusto hyväksyi kokouksessaan 7. kesäkuuta kunta-alan neuvottelutuloksen. Samalla Jytyn julistama kunta-alan ylityö- ja vuoronvaihtokielto päättyy välittömästi kaikilla kunta-alan…
Kunta-alan sopimusneuvotteluissa käytiin maanantaina 7.2. alustavaa keskustelua muun muassa sopimuskauden pituudesta, erilaisista palkankorotusmalleista ja sopimusraameista. Myös työelämän kehittämiskysymykset olivat pöydällä….
Jyty aloitti neuvottelut uusista kunta-alan työehtosopimuksista tiistaina 11. tammikuuta 2022. Samalla Jyty irtisanoi osaltaan nykyiset kunta-alan sopimukset, joita ovat kunnallinen…
Kukaan Tervolan kunnan 150 työntekijästä – joista 40 on Jytyn jäseniä – ei huomannut vuosikausiin, että he olivat jääneet ilman Kunnallisessa virka- ja työehtosopimuksessa sovittua henkilökohtaista palkanlisää.
Sodankylän kunnassa oli vuosia maksettu liian vähän henkilökohtaisia lisiä. Asiaan saatiin ratkaisu Jytyn ja paikallisten pääluottamusmiesten avulla.
Oikeuskäytännön mukaan liikkeenluovutustilanteessa palkat tulee yhteensovittaa kohtuullisessa ajassa. Tämä ei Eksotessa toteutunut, ja Eksotessa maksettiin vuosia samoissa tehtävissä eri suuruista palkkaa.