Avoimuusrekisterin tehtävänä on avata järjestöjen, yritysten ja eri organisaatioiden vaikuttamistyötä eduskunnan ja ministeriöiden suuntaan. Myös Jyty on liittynyt rekisteriin ja raportoi jatkossa sidosryhmäyhteistyöstään avoimuusrekisterin vaatimusten mukaisesti.
Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voimalle on myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki. Merkin luovutti hänelle tänään STTK:n hallituksen kokouksessa puheenjohtaja Antti Palola.
Ammattiliitto Jyty on viestinyt hallitukselle monin eri tavoin, että sen kaavailemat työelämäheikennykset ovat kohtuuttomia, eikä niitä pidä toteuttaa. Tästä huolimatta hallitus ei ole kuunnellut tai etsinyt ratkaisua kärjistyneeseen tilanteeseen. Me Jytynä emme ole valmiita luovuttamaan, vaan teemme kaikkemme ratkaisun löytämiseksi.
Yhä useampi palkansaaja on valinnut ammattiliiton jäsenyyden sijasta pelkän työttömyyskassan jäsenyyden. Kehitys on erittäin huolestuttava, ei vain liittojen, vaan myös yksittäisen palkansaajan kannalta. Tyypillinen ajatus tuntuu olevan, ettei ammattiliiton jäsenyys kannata, koska pelkkä kassan jäsenyys riittää.