Sillä sinun työsi on tärkeä – Jytyn kampanja nostaa esiin arjen ammattilaiset

Ammattiliitto Jytyn jäsenet saavat työllään kaikkien meidän arjen rullaamaan. Liiton näkyvyyskampanja tuo esiin jytyläisten ammattialojen merkityksen yhteiskunnassa.

He ovat ammattilaisia, joiden tehtävänä on huolehtia, että meidän kaikkien arki, elämä ja työt sujuvat. Meidän tehtävä Ammattiliitto Jytyssä on varmistaa, että heillä on töissä hyvä olla.

Tähän viestiin kiteytyy Jytyn laaja näkyvyyskampanja, jolla tuodaan esiin jytyläisten tekemää tärkeää työtä. Kampanjavideossa esiintyy viisi Jytyn jäsentä.

– Jytyläiset tekevät äärimmäisen tärkeää työtä, jonka avulla yhteiskunnan rattaat pysyvät pyörimässä. Usein nämä työt ovat kuitenkin sellaisia, joiden merkitys huomataan vasta, jos työtä ei ole kukaan tekemässä. Haluamme kampanjallamme tuoda valokeilaan arjen ammattilaiset, jotka jäävät usein pimentoon suurista uutisotsikoista, Jytyn viestintäjohtaja Jaana Parkkola kertoo.

Kampanjavideolla esiintyvät laitoshuoltaja, sosiaaliohjaaja, kirjastovirkailija, koulusihteeri ja maatalouslomittaja ovat pieni, mutta kattava läpileikkaus jytyläisistä ammattialoista – kaikkiaan jytyläisiä ammattinimikkeitä on yli 2000 kappaletta. Ammattinimikkeiden moninaisuus kuvaa jytyläisten roolia yhteiskunnassa, joka tarvitsee toimiakseen eri alojen moniammatillista yhteistyötä.

– Jytyläisten ansiosta kaikkien meidän muiden arki ja työt sujuvat. Me Ammattiliitto Jytyssä puolestaan huolehdimme näistä jäsenistämme esimerkiksi neuvottelemalla heidän työehdoistaan, Parkkola sanoo.

Sillä sinun työsi on tärkeä -kampanja pyörii lokakuussa 2024 useissa eri kanavissa, esimerkiksi Finnkinon elokuvateattereissa, metron ja pikabussien diginäytöillä, radiossa sekä sosiaalisessa mediassa. Kampanjavideon voi nähdä myös Jytyn omilla sosiaalisen median kanavilla.

Lisätietoja:

Jytyn viestintäjohtaja Jaana Parkkola, puh. 040 571 0119, jaana.parkkola@jytyliitto.fi

Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, hyvinvointialueilla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.