Jyty: Kehysriihen tukimiljardeihin suuret odotukset

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn puheenjohtajan Maija Pihlajamäki vaatii valtiota kompensoimaan kunnille koronapandemiasta johtuvien verotulojen putoamisesta johtuvat menetykset mahdollisimman pikaisesti. Hallitus käsittelee tukipaketteja 7.4. alkavassa kehysriihessä.

”Lomautusten suhteen on nyt maltin paikka. Ne jos mitkä uhkaavat pahimmassa tapauksessa jopa pahentaa kriisiä. Jo nyt esimerkiksi monet kunnat ovat valitettavasti tehneet yt-menettelyn aloittamisesta päätöksiä ilman, että tiedossa on vielä ollut, mikä hallituksen linja tukipolitiikan osalta tulee olemaan.”

Asiantuntijoiden mukaan koronan seurannaisvaikutukset pelkästään kuntiin ovat lyhyellä tähtäimellä miljardiluokkaa.

”Ennakkoarviot kuntien tukieurojen tarpeesta ovat ainakin parin miljardin tasoa. Verotulot uhkaavat pudota myös kirkon sektorilla, jolla on suora vaikutus henkilöstöön. Eikä tilanne ole yhtään parempi kolmannen sektorin työpaikoillakaan, joissa monissa tehdään julkista sektoria täydentävää tärkeää palvelutyötä.”

Pihlajamäki pitää äärimmäisen tärkeänä, että kuntia ja julkisia palveluja tuetaan esimerkiksi kuntien yhteisövero-osuuksien sekä peruspalvelujen ja harkinnanvaraisten valtionosuuksien korotuksilla.

”Yrityksille on jo pari viikkoa sitten annettu miljardien eurojen tukipaketteja ja lisäksi erilaisin toimenpitein mahdollisuuksia lykätä pakollisia maksatuksia samaan aikaan, kun lisääntyneet julkisen sektorin lomautukset entisestään synkentävät talouden näkymiä mm. verotuloja heikentäen”, Pihlajamäki muistuttaa.

Suomessa on tällä hetkellä yt-neuvottelujen piirissä reilusti yli 300 000 työntekijää koronapandemiasta seuranneesta talouden äkkipysähdyksestä johtuen.

Useimmissa kunnissa lomautusten kohteeksi ovat joutuneet ennen kaikkea koulunkäynninohjaajat, varhaiskasvatuksen henkilöstö, ruoka- ja siivousalat, nuoriso- ja liikuntasektori sekä kirjastoissa työskentelevä henkilöstö.

”Useilla toimialoilla on kuitenkin ollut myönteistä huomata, lomautuksille on etsitty tosissaan vaihtoehtoja. Työntekijöitä on kannustettu ”työaikapankkiin” siirrettyjen ylityötuntien ja ansaittujen lomien pitämistä mahdollisuuksien mukaan suunniteltua aikaisemmin.”

Pihlajamäen mukaan on erinomainen asia, että osassa kuntia ja kirkon sektorillakin on etsitty, töiden loputtua  lomautusten välttämiseksi, henkilöstölle korvaavaa työtä vaikkapa sosiaali- ja terveyssektorilta. Näin siinä tapauksessa, jos se henkilöiden koulutuksen tai tarjottavien tehtäväkuvien osalta on ollut vain mahdollista.

”Aina olisi syytä ensin selvittää, olisiko lomautusuhan alla olevia henkilöitä mahdollista sijoittaa tilapäisesti vaikkapa ikäihmisten palveluihin. Olen huolissani vanhusväestölle palveluja tuottavan kotihoitohenkilöstön jaksamisesta, kun työvoimaresurssit ovat jo ennen koronapandemiaakin olleet äärimmäisen niukat. ”

Suurta huolta vanhusten kotihoitopalveluissa Pihlajamäki sanoo kantavansa myös siitä, miten suojavarusteet riittävät niin, että kotihoidon asiakkaiden ja työntekijöiden terveys turvataan.

”Laatukriteerit täyttäviä suojavarusteiden riittävyys tulee olla ykkösprioriteetti. Työnantajan vastuulla on tästäkin näkökulmasta työntekijöiden työturvallisuus”, Pihlajamäki korostaa.

* Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä naisia on noin 84 prosenttia. Jyty on kunta-alan vanhin ammattiliitto ja STTK:n jäsenliitto.

Lisätietoja: Jytyn pj. Maija Pihlajamäki, puh. 0400 537 756, maija.pihlajamaki@jytyliitto.fi