Tehdastyö vaihtui uraan kaupungilla, kun ensin makkaratehtaalla ja sitten elektroniikkatehtaalla työskennellyt Keijo Saarni lähti opiskelemaan uudelle uralle aikuisiällä. Hallintotyö on tarjonnut mahdollisuuksia monenlaisiin tehtäviin.
Aina ei tarvitse vaihtaa työnantajaa voidakseen kehittyä työuralla, tietää jytyläinen opiskelijahallintokoordinaattori Piia Sinisalo. Yli 30 vuoteen samalla työnantajalla on sisältynyt useita työn ohessa tehtyjä tutkintoja sekä vaihtuvia toimenkuvia.
Sita Kharel kiittelee työpaikkansa hyvää ilmapiiriä. Ravintola-alalla aiemmin työskennellyt Kharel vaihtoi alaa laitoshuoltoon muutettuaan Nepalista Suomeen syksyllä 2016.
Pitkän uran kaupan alalla tehnyt Heini Lahtinen opiskeli aikuiskoulutustuen turvin uuden tutkinnon ja vaihtoi alaa yli 50-vuotiaana. Nyt jytyläinen on tyytyväinen taloushallinnon ammattilainen.
Lakimuutoksen jälkeen kirjastoihin on voinut työllistyä myös ilman kirjastoalan opintoja. Palvelukoordinaattori Heli Leppäniemelle työssä tärkeintä on edistää lukemista ja tuottaa kaikille avoimia palveluita.
Jytyläinen lastenhoitaja Marika Etelämäki viihtyy työssään päiväkodissa ja tekee kaikkensa, jotta varhaiskasvatukseen tulevat harjoittelijat jäisivät alalle.
Jytyläinen Jani-Pekka Kajan työskentelee kouluohjaajana hämeenlinnalaisessa Seminaarin koulussa. Hän nauttii työssään erityisesti kohtaamisista oppilaiden kanssa.
Kymmenen päivää ennen Venäjän hyökkäyssodan alkamista vuonna 2022 Dmitri Suomalainen aloitti työt Espoon kaupungin venäjän kieltä osaavana etsivänä nuorisotyöntekijänä. Sen jälkeen hänellä on riittänyt myös ukrainalaisia asiakkaita.
Turun yliopistollisen keskussairaalan Tyksin osastonsihteerien Minna Mäen ja Eveliina Valkeapään mukaan osastonsihteerin tehtävänä on huolehtia, että kaikki saavat yksikössä työnsä tehtyä.
Radiotöiden loputtua Sami Kurosesta tuli päätoiminen yrittäjä ja kysytty tv:n tekijä. Temppareiden grillaajana tunnetuksi tullut Kuronen ehtii työurallaan moneen paikkaan.
HUS:n Psykiatriakeskuksen päätalossa sekä lasten ja nuorten osastoilla on yhteensä lähes 30 laitoshuoltajaa. Työssä tarvitaan rauhallista mieltä ja kykyä lukea ihmistä. Joona Kolehmainen toivoo, että myös muut kuin hänen oman työyhteisönsä jäsenet arvostaisivat laitoshuoltajan työtä.
Jytyn yksityisalojen yhdistyksen Stylen sihteeri Martti Immonen on siirtynyt vartijasta aikuisopiskelun jälkeen isännöitsijäksi. Isännöintialalle hän kaipaa palkkaukseen selkeyttä ja yhdenmukaisuutta. Stylen hän löysi partioliikkeessä työskentelevän työkaverinsa kautta.
Kun Sirpa Warteva aloitti työt ammattikorkeakoulun kirjastossa, hän joutui opettelemaan kaiken kantapään kautta. Nyt konkari nauttii työn monipuolisuudesta eikä enää lähtisi amk-kirjastosta mihinkään.
Jytyläinen Katri Konsteri työskentelee koulunkäynninohjaajana Seinäjoen lyseossa. Hän nauttii erityisesti oppilaiden auttamisesta koulutehtävissä.
Etsivän nuorisotyöntekijän Sini Rautiaisen työtä on etsiä nuoren kanssa tälle uutta suuntaa. Valinnan suunnasta tekee aina kuitenkin nuori.
Kotihoidon asiakkaat ovat pääasiassa ikäihmisiä, jotka tarvitsevat sekä sosiaali- että terveyspuolen palveluita. Suurimpana haasteena alalla on henkilöstön saatavuus. Riitta Nahkiaisoja johtaa kotihoidon laajaa työkenttää Kemissä.