Tuoreen kyselyn mukaan suurin osa kansasta katsoo, että julkiset palvelut ovat olennaisia toimivan arjen kannalta. Kunta- ja hyvinvointialan työmarkkinaosapuolet kampanjoivat huhtikuussa yhdessä julkisen työn arvostuksen ja riittävän rahoituksen puolesta.
Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voimalle on myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki. Merkin luovutti hänelle tänään STTK:n hallituksen kokouksessa puheenjohtaja Antti Palola.
Saavutettu neuvottelutulos koskee sote-alan palkkausjärjestelmää. Se tuo sote-alan ammattilaisille uusia palkkaryhmiä, joiden avulla palkkausta pystytään kehittämään.
Kunta- ja hyvinvointialan innostavimpia kehittämistekoja palkitaan gaalassa 4. joulukuuta. Lähetystä voi seurata myös verkossa. Palkittavia kuntia ovat muun muassa Vaasa ja Liminka.
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja alan pääsopijajärjestöt kannustavat jälleen kunta- ja hyvinvointialalla työskenteleviä jakamaan kehittämistekojaan Tekojen tori -portaalissa. Kampanjaan voivat osallistua kaikki kunta- ja hyvinvointialuetyön kehittäjät kertomalla portaaliin oman työpaikkansa toimintatapojen ja palvelujen uudistamisesta.
KT ja kunta- ja hyvinvointialan pääsopijajärjestöt käynnistävät Lahden työmarkkinaseminaarissa Tärkein sijoitus -yhteiskampanjan julkisen työn merkityksen puolesta.
Jytyn liittohallitus ja muiden sopijaosapuolten hallinnot ovat hyväksyneet neuvottelutuloksen kunta- ja hyvinvointialan ns. perälautakirjauksen perusteella määräytyvistä palkankorotuksista. Viime kesänä tehdyissä sopimuksissa sovittiin, että vuosien 2023 ja 2024 korotukset ovat vuosittain 1,9 %, mutta kuitenkin vähintään teknologiateollisuuden, kemianteollisuuden sekä auto- ja kuljetusalan tiettyjen työehtosopimusten kustannusvaikutusten matemaattinen keskiarvo.
Yli 420 000 kuntien ja hyvinvointialueiden palkansaajan tämän ja ensi vuoden palkankorotuksista on syntynyt sopu, kun järjestöt ovat tänään hyväksyneet viime perjantaina syntyneen neuvottelutuloksen.
Neuvottelut palkankorotuksista jatkuvat Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja kunta- ja hyvinvointialoja edustavien palkansaajajärjestöjen kesken. Alun perin neuvottelut oli määrä saada päätökseen 28. helmikuuta.
Kuntien ja hyvinvointialueiden palkansaajia edustavat neuvottelujärjestöt JUKO ja JAU (JHL + Jyty) painottavat, että jatkoneuvottelut tämän ja ensi vuoden palkankorotuksista on aloitettava viipymättä.
Kunta- ja hyvinvointialan työnantaja- ja palkansaajajärjestöt suosittelevat, että kunnat ja hyvinvointialueet palkkaavat tänäkin vuonna koululaisia kesäharjoitteluun. Koululaisten kahden viikon työharjoittelun palkaksi suositellaan tänä kesänä 390 euroa.
Gaalassa palkitaan innostavia ja vaikuttavia kunta-alalla tehtyjä kehittämistekoja eri toimialoilta ja teemoista eri puolilta Suomea. Palkittavat teot on valittu 183…
JAU, Juko ja KT ovat sopineet, että sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työ- ja virkaehtosopimukseen (SOTE-sopimus) kuuluva 0,5 prosentin suuruinen keskitetty…
KT, JAU ja JUKO ovat päässeet erillissopimukseen kunta-alan uusista virka- ja työehtosopimuksista 2022–2025. Kuntien ja kuntayhtymien lisäksi virka- ja työehtosopimuksia…
Ammattiliitto Jytyn liittovaltuusto hyväksyi kunta-alan neuvottelutuloksen tiistaina 7. kesäkuuta. Myös muut sopijajärjestöt hyväksyivät neuvottelutuloksen, joten uudet kunta-alan virka- ja työehtosopimukset…
Ammattiliitto Jytyn liittovaltuusto hyväksyi kokouksessaan 7. kesäkuuta kunta-alan neuvottelutuloksen. Samalla Jytyn julistama kunta-alan ylityö- ja vuoronvaihtokielto päättyy välittömästi kaikilla kunta-alan…