Sovintoehdotus hylättiin: Yksityisten koulujen lakko uhkaa pidentyä ja laajentua

OAJ, JHL ja Jyty ovat jättäneet jo kolmannen yksityistä opetusalaa koskevan lakkovaroituksen tänään klo 12
valtakunnansovittelijalle ja Sivistystyönantajille. Lakko alkaisi 3.5. ja se kestäisi viikon viidessätoista helsinkiläisessä ja kahdessa tamperelaisessa yksityiskoulussa, ellei ratkaisua sitä ennen synny.

HUOM! Lakkoa on siirretty työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) päätöksellä kaksi viikkoa eteenpäin pidettäväksi 3.–10.5.2022.
Lue lisää!

Yksityisen opetusalan palkansaajia edustavat liitot jättivät 14.4. hylkäävän vastauksen sovittelija Jukka Ahtelan
13.4. antamalle sovintoehdotukselle. Liitot katsoivat, ettei ehdotus turvannut kilpailukykyisiä työehtoja eikä riittäviä palkankorotuksia.

OAJ, JHL ja Jyty jättivät 4.4. varoituksen viikon pituisesta työnseisauksesta yksityiselle opetusalalle. Myöhemmin liitot jättivät uuden lakkovaroituksen niin, että lakkopäivät lisääntyivät yhdellä. Näin
ensimmäisen aallon lakko 15 helsinkiläisessä yksityiskoulussa alkaisi tiistaina 19.4. ja päättyisi tiistaina 26.4.

Tänään annettu lakkovaroitus koskee samoja kouluja sekä niiden lisäksi tamperelaista Kalevan lukiota ja Tampereen yhteiskoulua. Jatkolakon ajankohta olisi 3.-9. toukokuuta.

– Sivistystyönantajat on puheissaan kovasti huolissaan osaajapulasta, ja onpa maininnut huolen opettajien saatavuudesta. Tässä jälleen nähdään, että puheet ovat puheita ja teot tekoja. Neuvottelupöydässä tarjotaan kierroksesta toiseen muitakin aloja huonompia sopimuksia, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen toteaa.

– JHL ei voinut hyväksyä sovintoehdotusta, koska se olisi polkenut tasa-arvoisen työelämän maanrakoon. Kaikki opetusalan ammattilaiset ansaitsevat palkkaohjelman, jolla turvataan ostovoima ja työnantajien
kilpailukyky, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine vaatii.

– Sivistystyönantajilta on puuttunut sivistyneisyyttä, mitä tulee yksityisen opetusalan henkilöstön työehtoihin. Työnantajaliitossakin olisi nyt hyvä ymmärtää, että myös yksityisellä opetusalalla työehtojen on oltava asialliset ja kilpailukykyiset, ja palkalla on tultava toimeen. Sovittelijan laatima sovintoehdotus ei valitettavasti tätä
turvannut, joten se oli pakko hylätä, Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima sanoo.

Näin lakko vaikuttaisi yksityiskouluissa Helsingissä ja Tampereella

Lakko 19.-26. huhtikuuta 3.10. toukokuuta koskee seuraavia Helsingissä toimivia kouluja: Apollon yhteiskoulu, Helsingin Englantilainen koulu, Helsingin Saksalainen koulu, Helsingin Suomalainen
Yhteiskoulu, Helsingin Uusi yhteiskoulu, Helsingin yhteislyseo, Herttoniemen yhteiskoulu, International School of Helsinki, Kulosaaren yhteiskoulu, Lauttasaaren yhteiskoulu, Maunulan yhteiskoulu ja Helsingin matematiikkalukio, Munkkiniemen yhteiskoulu, Oulunkylän yhteiskoulu, Pohjois-Haagan yhteiskoulu ja Töölön yhteiskoulu.

Uusi lakko 3.-9. toukokuuta koskisi näitä samoja viittätoista helsinkiläistä koulua sekä tamperelaista Kalevan lukiota ja Tampereen yhteiskoulua eli yhteensä seitsemäätoista yksityistä oppilaitosta. Lakon ulkopuolelle rajataan IB-lukioiden loppukokeiden toteuttamiseen vaadittavat välttämättömät työtehtävät.

Yksityisen opetusalan työehtosopimukset päättyivät 31.3. ja neuvottelut keskeytyivät 2.4. tuloksettomina.

Sivistystyönantajien yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten työehtosopimusten piirissä työskentelee yhteensä 22 000 palkansaajaa.

Myös ammatillisten aikuiskoulutuskoulutuskeskusten työehtosopimus päättyi 31.3., eikä uudesta ole neuvottelutulosta.

Asiasanat: