Jytyn asiantuntija- ja ICT-työn ammattialaverkostossa kehitetään jäsenten ammatillista osaamista sekä vahvistetaan ammattialan tunnettuutta työmarkkinoilla. Verkosto koostuu asiantuntijajäsenistä ja liiton työntekijöistä.
Asiantuntija- ja ICT-työn verkoston jytyläisiä asiantuntijajäseniä on kuusi. Jäsenet on valittu kehittämisryhmiin vuosiksi 2025–2028. Lue alta verkoston asiantuntijajäsenten esittelyt.
Olen järjestelmäasiantuntija Hämeenlinnasta. Aikaisemmin olin pitkään palkkahallinnon työtehtävissä. Olin mukana ammattialatoiminnassa jo edellisellä kaudella, ja koska jäsenyys antoi näköalapaikan, niin halusin tavoitella toistakin kautta. Hyviä ja mielenkiintoisia keskusteluja ammattialan muutoksesta on ollut ja varmuudella uskaltaa sanoa, että puhuttavaa riittää jatkossakin, kyllä Suomen tilanne on siinä jamassa. Toivottavasti saadaan heräteltyä edes pieneltä osin rakentavaa pohdintaa ja ehkä jopa keskustelua omien kannanottojen jäljiltä.
Työskentelen työllisyysasiantuntijana Kuopion työllisyysalueella. Ennen nykyistä tehtävääni toimin pitkään varhaiskasvatuksen opettajana. Olen työskennellyt työllisyyspalveluissa kahden vuoden ajan. Ammattiryhmän jäsenyys on minulle uusi ja mielenkiintoinen mahdollisuus. Odotan innolla, että pääsemme tuomaan esiin asiantuntija- ja ICT-alan ajankohtaisia kuulumisia ja tulevaisuuden näkymiä. Ala kiinnostaa minua erityisesti sen nopean kehityksen, monipuolisten uramahdollisuuksien ja kasvavan työvoimatarpeen vuoksi.
Toimin IT-suunnittelijana Vöyrin kunnassa. IT-työn ohella toimin Jytyn paikallisyhdistyksen, Svenska Österbottens Jytyn puheenjohtajana. Näen digitalisaation ja tekoälyn (AI) tärkeinä työkaluina tulevaisuuden kunnallisissa palveluissa. Haluan korostaa, että kunnan tulisi olla aktiivinen tekoälyn mahdollisuuksien tutkimisessa – esimerkiksi rutiinitehtävien automatisoinnissa, asiakaspalvelun parantamisessa ja tietoon perustuvassa päätöksenteossa. Tunnistan tekoälyn tuomat haasteet, kuten tietoturvan, eettiset kysymykset ja osaamisen kehittämisen tarpeen. Puolustan tasapainoista ja vastuullista kehitystä, jossa teknologian mahdollisuudet punnitaan sen riskien rinnalla.
Olen ICT-asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan Hyvinvointialueelta eli Pohteelta. Olin mukana jo aiemmassa ryhmässä ja edelleen pidän tätä näköalapaikkana ja erinomaisena vaikutusverkostona valtakunnallisesti.
Olen opiskelijahallintokoordinaattori Koulutuskuntayhtymä Tavastiassa, jossa vastaan Ammattiopisto Tavastian, Parolan lukion ja Hämeenlinnan lukioiden Primus-Kurre-Wilma-järjestelmästä. Työhöni kuuluu myös opiskelijahallintodatasta koostettavien PowerBI-raporttien ja -työpöytien laatiminen sekä ylläpito. Lisäksi toimin jytyläisten pääluottamusedustajana työpaikallani ja vapaa-ajallani jäsenasioidenhoitajana ja tiedottajana Jyty Kanta-Häme ry:ssä. Hakeuduin ammattialaverkostoon, koska ajattelin, että olisi mielenkiintoista olla mukana tällaisessa toiminnassa. Odotan innostavia ja rakentavia keskusteluja sekä mahdollisuutta nähdä, millaisia konkreettisia asioita ryhmässä voidaan saada aikaan.
Olen pitkän linjan hankinta-alan ammattilainen. Tällä hetkellä työskentelen Porvoon kaupungilla hankinta-asiantuntijana, jossa pääsee tutustumaan laajasti koko organisaation toimintaan. Olin pitkään ulkomailla ja kun palasimme, niin ajattelin että työn ja harrastusten lisäksi voisin vielä olla mukana jossain hyödyllisessä, kuten ay-toiminnassa. Tällä kertaa kuitenkin vähän erilaisessa roolissa kuin aiemmin, jolloin toimin luottamusmiehenä, ts-parina ja yhdistyksen johtokunnassa. Odotan toiminnalta verkostoitumista ja ehkä vähän sellaista yhdessä tekemisen meininkiä, mitä oli enemmän silloin, kun tulin työelämään.