Perustuslakivaliokunta julkisti lausuntonsa maakunta- ja sote-uudistuksen lakiesityksistä

Perustuslakivaliokunta esittää useita muutoksia maakunta- ja soteuudistusta koskeviin sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöluonnoksiin.

Perustuslakivaliokunnan yleisenä arviona on, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan ehdotuksissa on arvioitu huolellisesti perustuslakivaliokunnan esittämiä perustuslaillisia korjausvaatimuksia. Lakiehdotukset ovat muuttuneet perustuslain vaatimusten kannalta selkeämpään ja ongelmattomampaan suuntaan.

Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan mietintöluonnokset eivät sisällä valtiosäännön kannalta rakenteellisia ongelmia. Valiokunnan vaatimista muutoksista valtaosaa voidaan luonnehtia valtiosääntöoikeudelliseksi hienosäädöksi. Esimerkiksi asiakassuunnitelman sääntelyä on täsmennettävä.

Perustuslakivaliokunta kuitenkin edellyttää, että sosiaali- ja terveysvaliokunta tekee maakuntavaalien ajankohtaa, liikelaitoksen palveluvelvoitetta, maakuntien rahoitusta, kunnille maksettavia korvauksia, tietosuojaa ja sosiaali- ja terveyspalvelujen valvontaa koskeviin säännöksiin eräitä olennaisia muutoksia. Lisäksi laajaa lainsäädäntökokonaisuutta on muutettava, mikäli ns. maku2-esitystä ei ehditä käsitellä.

Maakuntavaalit voidaan pitää aikaisintaan kuuden kuukauden kuluttua maakunta- ja sote-lainsäädännön vahvistamisesta.

Maakunnan liikelaitoksen on ylläpidettävä sellaista palvelutuotannon tasoa ja valmiutta, että se kykenee kaikissa tilanteissa asianmukaisesti turvaamaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden riittävän saatavuuden ja tarvittaessa välittömästi puuttumaan korvaavan palvelutuotannon keinoin mahdollisiin palveluiden saatavuutta vaarantaviin tilanteisiin. Sosiaali- ja terveysvaliokunta oli ehdottanut lakiin lisättäväksi säännöksen, jonka mukaan tämä seikka olisi jäänyt epäselväksi.

Laissa on myös turvattava ehdotettua paremmin maakuntien rahoitus siten, että mahdollisuus rahoituksen korottamiseen turvaa asianmukaisesti riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksen.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan on täsmennettävä kunnille omaisuusjärjestelyistä maksettavia korvauksia koskevan sääntelyn soveltamisalaa ja korvauksen myöntämiskynnystä siten, ettei kompensaatiomenettely jää asiallisesti merkityksettömäksi kunnallisen itsehallinnon kannalta.

Tietosuojasääntely on perusteltava paremmin ja varmistuttava, että kapitaatiokorvausten maksamismenettely ei johda siihen, että palveluntuottajat tosiasiassa hoitavat ihmisiä eri tavalla riippuen heistä maksettavasta kapitaatiokorvauksesta.

Valvonnan kattavuus on varmistettava, eikä maakunnan liikelaitoksen toimintaa saa kieltää tai tehdä riippuvaiseksi viranomaisen rekisteriin merkitsemisestä.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan on perustuslakivaliokunnan mielestä arvioitava vielä notifiointia ja sen merkitystä uudelleen. Mikäli se ei pysty varmistamaan järjestelmän laillisuutta EU-oikeuden näkökulmasta, on valinnanvapauslain soveltamisen aloittamista lykättävä.

Mikäli maku2-esitystä ei ehditä käsitellä, on maakuntien rahoitus ja kuntien veroprosentti määriteltävä uudestaan, koska niiden perustana olevat tehtävänsiirrot sisältyvät maku2-esitykseen. Lisäksi on varmistuttava, että valvonta pysyy asianmukaisena ja kattavana.

Valiokunnan lausunto on yksimielinen.

Lue lausunto eduskunnan verkkosivulla: