Ilmoittautuminen käynnissä
Sosiaali- ja terveydenhuollon resurssipulasta on puhuttu jo vuosia ja erityisesti lähi- ja sairaanhoitajista on ollut jo pitempään pulaa. Eläköitymisten lisäksi alan veto- ja pitovoima on kärsinyt valtavasti vuosien saatossa. Henkilöstömitoituksia on vedetty koko ajan tiukemmiksi, työtehtäviä laajennettu ja julkisuudessa ryvetty hoivakriisistä toiseen. On vaikea nähdä, miten ala voisikaan houkutella uusia tulijoita.
Työnantajapuolen vastaus työoloista ja puutteellisista mitoituksista huolissaan olevalle on ollut ”kyllä tänne tulijoita riittää”. Nyt olemme tilanteessa, jossa työnantajan sanat ovat paljastuneet tyhjiksi. Koulutuspaikkojen lisääminen ei riitä, kun palkalla ei tule toimeen ja työn kuormitus on valtava – puhumattakaan vastuusta, jonka sote-ammattilaiset kantavat asiakkaistaan. Vastuu asiakkaiden hengestä, terveydestä ja turvallisuudesta – niistä asioista, jotka voidaan rajata lakkojenkin ulkopuolelle, niin tärkeitä ne ovat. Palkassa ja työoloissa vastuu ei kuitenkaan näy.
Sosiaalialan ammattilaisten saatavuus on ollut terveydenhuoltoon verrattuna hieman parempi, mutta nyt on jo heistäkin pulaa. Tämä on ollut odotettavissa, sillä sosiaalihuollon alaiset palvelut ovat edelleen suurimmalle osalle hämärän peitossa, siitäkin huolimatta, että kyse on palveluista, joita jokainen meistä jossain vaiheessa elämäänsä tarvitsee.
Sosiaalialan ammattilaiset ovat heitä, joilla on oma roolinsa esimerkiksi nuorisotyössä, lastensuojelussa, mielenterveys- ja päihdepalveluissa, vammaispalveluissa, perhetyössä ja asumispalveluissa. Palkkaus kuitenkin laahaa näillä ammattilaisilla jäljessä, jopa alempana kuin terveydenhuollon ammattihenkilöillä. Lisäksi esimerkiksi sosionomin laajaa koulutusta ja osaamista eivät kaikki työnantajat edes tunne. Tämä kertoo omalta osaltaan arvostuksen puutteesta.
Resurssipulan syyt ovat selkeästi nähtävissä ja siihen on olemassa ratkaisuja. Mitä jos laittaisimme palkkauksen kuntoon ja työtehtävät vastaamaan koulutusta. Palkkaisimme riittävästi tekijöitä, jotta työ jakautuisi tasaisemmin ja sote-ammattilaisemme voisivat tehdä työnsä eettisesti. Yhtä lailla arvo pitäisi antaa tärkeille tukipalveluiden ammattilaisille, jotka huolehtivat siitä, että sote-ammattihenkilöillä on mahdollisuus keskittyä omaan työhönsä. Samalla muuttaisimme jäykkiä perinteitä ja organisaatioita siten, että työssä on mahdollisuus kehittyä ja edetä.
Jostain syystä nämä ehdotetut ratkaisut alan veto- ja pitovoiman parantamiseen ja resurssipulan hoitoon eivät kuitenkaan kelpaa työnantajille. Sosiaali- ja terveysalalle löytyisi varmasti tulijoita, jos olennaisimmat asiat laitetaan ensin kuntoon.
Sini Felipe Ammattiliitto Jytyn sosiaali- ja terveysalan ammattialatyöryhmä